Pika-aituri Vilma Mäki, 24, kertoo kisakauden olevan hänen osaltaan ohi. Alavuden kasvatti kertoo asiasta Instagram-tilillään.
– Vaikeuksia on riittänyt tänä kesänä enemmän kuin tarpeeksi. Tulostaso ei ollu yhtään sitä mitä odotin ja oon valtavan pettynyt omaan suorittamiseen, Mäki kirjoittaa.
Mäen kauden paras tuli Lahdessa, jolloin hän kellotti ajan 13,20. Ennätys on viime kesältä 12,88.
Mäki kertoo päivityksessään, että pyöräytti kuukausi sitten nilkkansa. Vaikeudet eivät loppuneet tähän.
– Kalevan kisojen finaalin jälkeen mun jalka kipeytyi tosi paljon, tällä kertaa kipu akillesjänteessä. Kuvista tuli huonoja uutisia: akillesjänteessä tulehdus ja nilkassa rasitusosteopatiaa. Ei ihan sellainen lopputulos mitä ajattelin.
Fyysisten haasteiden lisäksi kausi on ollut hankala myös mielelle.
– Kun yrität tehdä ihan kaikkesi että onnistuisit ja silti saat turpaan oikealta ja vasemmalta. Välillä tulee huonompia kausia ja se kuuluu urheiluun, mutta valehtelisin jos väittäisin, ettei se silti tuntuis pahalta.
24-vuotias urheilija pohtii julkaisussaan, onko urheileminen sen arvoista, että vaikeudet pistävät mielen matalaksi.
– Joudut luopuu monista kivoista jutuista, sit saat kiitokseks pahan mielen ja itkuset silmät, puhumattakaan siitä et oot kotona kiukkune ku ampiainen (ei käy kumppania kateeksi).
Kauden tähtihetki osui Kalevan kisoihin, joista kotiinviemisinä oli SM-hopea. Kyseessä on Mäen uran ensimmäinen SM-mitali.
– Nyt sit parannellaan jalkaa ja otetaan vähä happea. Kintut ja pääkoppa kuntoon, että pääsee sit ehjänä alottamaan syksyllä uuden harjotuskauden.
Mäki harjoittelee yhdessä Suomen ennätyksen tänä kesänä juosseen Saara Keskitalon kanssa. Kaksikkoa valmentaa Mikael Ylöstalo.