Kuluttajien luottamusindikaattori nousi viime kuussa parhaalle tasolle yli neljään vuoteen. Tilastokeskus kertoo, että luottamusindikaattorin tuorein saldoluku on –5,3, kun toukokuussa se oli vielä –10,5.
Lukema on ollut samalla tasolla viimeksi helmikuussa 2022 ennen Venäjän laittoman hyökkäyssodan alkamista Ukrainassa.
– Luottamuksen nousu perustui pääasiassa Suomen taloutta koskevien odotusten paranemiseen. Tämä oli melko ilmeistä, kun uutisissa on kerrottu vientivetoisen talouskasvun maassamme vihdoin alkaneen. Toki odotukset myös omasta taloudesta hieman kirkastuivat, mutta kaikkiaan kuluttajien luottamus on edelleen aika heikolla tasolla, Tilastokeskuksen yliaktuaari Pertti Kangassalo sanoo tiedotteessa.
Neljäsosa kuluttajista uskoi kesäkuussa, että Suomen taloustilanne paranee seuraavan vuoden aikana. 28 prosenttia ihmisistä luotti, että oma talous kohentuu vuoden kuluessa. 16 prosenttia pelkäsi sen heikkenevän.
Tilastokeskuksen mukaan aikeet käyttää rahaa kestotavaroiden hankintaan seuraavan vuoden aikana lisä�äntyivät aavistuksen. 13 prosenttia ennakoi lisäävänsä rahankäyttöään kestokulutukseen, 36 prosenttia arvioi vähentävänsä sitä.
– Taustalla tässä on varmaankin todellisten ostotarpeiden kasaantuminen sekä ostovoiman vahvistuminen, kun säästöjä on kertynyt, palkat nousseet ja verotus monilla keventynyt. Jarruttaviakin tekijöitä kuitenkin on, etenkin heikko työmarkkinatilanne sekä energiahintojen ja korkojen nousu, yliaktuaari arvioi.
Suomalaisten arviot työllisyystilanteen kehityksestä ovat yhä synkkiä, ja työttömyyden tai lomautuksen uhka koetaan yhä suureksi.