Yleisurheilun Suomi–Ruotsi-maaottelu käytiin viikonloppuna Helsingin olympiastadionilla. Suomi vei miesten maaottelun nimiinsä pistein 227–225. Naisissa voitto meni Ruotsille (222–230).
Tapahtuman kaikki järjestelyt eivät täysin miellyttäneet viikonlopun vieraita.
Expressenin mukaan useat ruotsalaisurheilijat eivät pitäneet alkuunkaan siitä, mitä heille annettiin heidän omien kisasuoritustensa jälkeen.
Kritiikki kohdistui siihen, miten urheilijoille tarjottiin spesiaalia magnesiumvettä.
Se ei maistunut alkuunkaan muutamalle ruotsalaiselle.
Expressenin mukaan muun muassa 400 metrillä toiseksi yltänyt Carl Bengtström oli ottanut vain pienen huikan tarjotusta pullosta ennen kuin hän heitti sen sivuun.
– Tuo oli oksettavinta vettä, mitä olen ikinä maistanut, Bengström ärähti.
1 500 metrin juoksija Elias Kapell ohjeisti puolestaan kisajärjestäjiä tuomaan hänelle puhtaan vesipullon.
– Ei tätä voi juoda. Tämä on vain pelkkää magnesiumia, Kapell murahti, pitäessään tarjottua pulloa kädessään.
Ruotsalainen pituushyppytähti Maja Åskag antoi juomalle tylyn arvosanan.
– Tässä on aika mössöinen väri, 23-vuotias hyppääjä sanoi skeptisesti ennen maistoa.
– Vihaan kuplia. Tuo maistuu myös vähän happamalta. Ei, ei. Arvosanani on 2/10, Åskag sivalsi.
Kyseiset magnesiumpullot olivat virolaisen Värskan toimittamia.
– Tuotteen resepti on yksinkertainen; luontaiseen kivennäisveteen, Värska Originaaliin, on lisätty ihanteellinen määrä elimistöön hyvin imeytyvää magnesiumia (375 mg/l), tuotteen esittelyssä mainitaan.
”Meidän virheemme”
Ruotsi-ottelun järjestäjät pahoittelivat jälkikäteen sitä, miten urheilijoille tarjottiin pelkkää magnesiumjuomaa.
– Normaalia vettä olisi totta kai pitänyt olla tarjolla. Tuo on meidän mokamme, maaottelun järjestäneen Track&Field Finland Oy:n toimitusjohtaja Jari Töykkä pahoitteli.
– Tuo oli täysin meidän virheemme, eikä sille ole mitään tekosyitä. Toki inhimilliset tekijät tulevat mukaan kuvioihin, kun kyse on yhdestä tuhannesta asiasta, joka täytyi ottaa huomioon. Minulle kerrottiin, että jotkut ruotsalaiset eivät pitäneet siitä [juomasta] ja pyydämme anteeksi sitä, Töykkä jatkoi, ilmoittaen perään:
– Ensi kerralla kaikille on tarjolla tavallista vettä. Lupaan sen.