Suositut podcastit rantautuivat Ruisrockiin – Niko Saarinen heitti härskejä juttuja
Yleisön mielestä podcast-show't toimivat festivaaleilla hyvänä breikkinä keikkojen ja juhlimisen välissä.
Juttu tiivistettynä
Mediapersoona Niko Saarinen ei muista, mitä äsken puhui yleisölle. Hän on juuri vetänyt suositun Nikotellen-podcastinsa liveshown Ruisrockissa.
Mukana olivat hänen vakituiset juontoparinsa Jenna Gullsten, Katja Lintunen sekä Jenni G.
Pieni piha festarin ytimessä oli yleisöä täynnä, kun nelikko kävi läpi edellisen illan festarikokemuksiaan. Jutut polveilivat seksistä humalatilaan.
– Tuli heitettyä härskejäkin juttuja. Ehkä katsotaan sitten Jodelista, mistä siellä puhuttiin, Saarinen nauraa.
Nikotellen on yksi Suomen suosituimmista podcasteista. Sitä on julkaistu eri alustoilla jo yli 400 jaksoa vuodesta 2019 lähtien.
Viime vuonna Nikotellen oli ensimmäistä kertaa kiertueella. Kaikki kymmenen livekeikkaa olivat loppuunmyytyjä. Lisäksi podcastin ympärille on järjestetty risteily.
Saarisen mukaan yleisö lähtee livetilanteissa hyvin mukaan.
– Kyseltiin vaikka, että kuinka moni meinaa tänään harrastaa festariseksiä. Kaikki nostivat kädet pystyyn, joten Suomi nousuun. Yhdeksän kuukauden päästä meillä syntyy paljon lapsia, jos näitä on uskominen.
Saarinen lopetti juuri toistamiseen radiokanava NRJ:n aamujuontajana. Hän kertoo, että aamuheräämiset alkoivat käydä raskaiksi.
Mediapersoonalle riittää muita töitä ja Nikotellen-podcastista on juuri tehty sopimus seuraavaksi kolmeksi vuodeksi.
– Minusta tuntuu, että olemme vasta alusta. Podcastithan nousevat koko ajan ilmiönä ja ne tavoittavat vaan laajemmin yleisöä, Saarinen toteaa.
Väliaikashow antaa hyvän breikin
Nikotellen-show'ta katsomaan tulleet Kukka Marttinen ja Eljas Pekkola sanovat, että podcast-ohjelman tuominen festivaaleille toimii hyvin. Se sopii väliaikaohjelmaksi keikkojen väliin.
Tärkeintä on se, ettei samaan aikaan esiinny suosikkiartisti toisaalla.
– Mielestäni se on kiva breikki tuohon riehumiseen ja bilettämiseen. Voi tulla tänne kuuntelemaan ja vähän chillailee. Sitten voi mennä takaisin bailaamaan, sanoo Marttinen.
Marttinen ja Pekkola viihtyivät Nikotellen-show'n parissa.
– He puhuvat samaistuttavista asioista ja he tuovat erilaista näkökulmaa, mitä muut julkkikset eivät ehkä tuo esille, sanoo Marttinen.
Kun Arto Nyberg erikoisoluita maistatti
Ruisrockissa on mukana kolme eri podcast-show'ta. Nikotellen-podcastin lisäksi yleisöä ovat viihdyttäneet Shirly Karvisen ja Julianna Jokelan Olipa kerran otsikko -podcast sekä Enni Koistisen ja Kirsikka Simbergin Tuplakääk-podcast.
Festivaalin promoottorin Mikko Niemelän mukaan podcastit tuntuivat luontevalta lisäykseltä ohjelmistoon, sillä ne ovat tällä hetkellä niin suosittuja. Lisäksi tekijöillä on jo kokemusta liveyleisön edessä esiintymisestä.
– Interaktiivisuus sopii hyvin festareille, mikä toteutuu podcasteissa hauskasti. Välitön kontakti fanien kanssa on varmaan tosi siistiä myös tekijöille, Niemelä sanoo.
Vuosien varrella Ruisrockissa on nähty monenlaista ohjelmaa keikkojen lisäksi. Niemelän mukaan yleisölle on tarjottu muun muassa lavarunoutta ja puheohjelmaa.
Promoottori muistelee, että 2010-luvun alussa Arto Nyberg maistatti julkkiksille erikoisoluita, koska ne olivat silloin vielä uusi juttu.
– Silloin IPA oli ihan ufo asia. Guinness oli vielä se erikoisin ollut. Mutta kaikenlaista on ollut. Mielestäni se onkin festareiden suolaa, että siellä on vähän jotain muutakin kuin musiikkia.