Supo hankki telekuunteluluvat harhaanjohtavilla tiedoilla – Syyttäjä paljastaa laittomuudet
Suojelupoliisin (Supo) työntekijät antoivat käräjäoikeudelle väärää tai harhaanjohtavaa tietoa henkilöstä, jonka tarkkailuun siviilitiedustelun menetelmillä oikeus myönsi luvan, katsoo apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe. Väärää tietoa annettiin sekä kirjallisissa oikeudelle tehdyissä hakemuksissa että lupa-asioita koskeneessa oikeuden istunnossa.
Supo haki lupia erään henkilön laitetarkkailuun, telekuunteluun ja televalvontaan kesän 2020 lopussa. Helsingin käräjäoikeus myönsi luvat. Rappen mukaan on todennäköisiä syitä epäillä, että Supon antamat tiedot olivat harhaanjohtavia tai vääriä. Oikeuden lisäksi Supo antoi samoja tietoja myös tiedusteluvalvontavaltuutetulle, jonka pitää lain mukaan saada ne myös tiedoksi. Tiedusteluvalvontavaltuutettu osallistuu oikeuden istuntoihin, joissa luvista päätetään.
Epäily Supon laittomasta toiminnasta selviää Rappen elokuussa tekemästä syyttämättäjättämispäätöksestä, joka liittyy isoon suojelupoliisiin kohdistuneeseen rikostutkintaan. Päätöksestä selviää, että haetut luvat liittyivät ”kansainväliseen operaatioon”, mutta ei tarkemmin, minkälaisesta toiminnasta oli kyse.
Rappen päätöksellä Supon operatiivisena apulaispäällikkönä työskennellyt Seppo Ruotsalainen välttyi syytteiltä virkavelvollisuuden rikkomisesta. Tiedustelulupia hakeneet Supon työntekijät työskentelivät Ruotsalaisen alaisuudessa, ja Rappen mukaan hän tiesi, että erääseen henkilöön on kohdistettu tiedustelumenetelmiä.
”Ei vähäinen”
Rappen mukaan tapauksen esitutkinnassa selvisi, että Ruotsalainen on saanut tiedokseen asiakirjoja, joista ilmenevät asiat ovat olleet ristiriidassa hakemusten tietojen kanssa. Hän on myös saanut hakemusten luonnokset, ennen kuin niitä on toimitettu oikeuteen ja tiedusteluvalvontavaltuutetulle.
– Ruotsalainen on ollut tietoinen hakemiseen kytkeytyneestä kansainvälisestä operaatiosta ja osallistunut kokoukseen, jossa siitä on päätetty, Rappe kertoo päätöksessä.
Ruotsalaisella olisi myös syyttäjän mukaan ollut velvollisuus puuttua alaistensa lainvastaiseen menettelyyn. Rappen mukaan Ruotsalainen on ”tietoisena alaistensa lainvastaisesta menettelystä” laiminlyönyt valvonta- ja toimintavelvollisuutensa. Rappen mukaan tekoa ei voida pitää vähäisenä.
Seppo Ruotsalainen on itse kiistänyt syyllistyneensä rikokseen. Hän on kyllä myöntänyt osallistuneensa asiaan liittyvään kokoukseen mutta ei muista tästä yksityiskohtia. Ruotsalainen vetosi esitutkinnassa siihen, että päätösvalta asiassa kuului Supon päällikölle Antti Pelttarille.
Päälliköllä päävastuu
Rappe kertoo päätöksessä myös, että Ruotsalaista epäiltiin teosta virkavelvollisuuden rikkomisen lisäksi myös vakavammalla nimikkeellä virka-aseman väärinkäyttäminen. Esitutkinnassa ei kuitenkaan löytynyt näyttöä, että hän olisi päättänyt hakemusten varsinaisesta sisällöstä, sillä hakemuksia ovat laatineet alaiset. Kokouksiin, joissa siviilitiedustelusta päätettiin, osallistui myös Pelttari. Rappe perusteleekin Ruotsalaisen vähäisempää roolia asiassa nimenomaan päällikkö Pelttarin vastuulla.
Esitutkinnassa yksi toiminnasta epäillyistä Supon virkamiehistä kuvasi Supon päälliköiden roolijakoa siten, ettei apulaispäällikön rooli korostu, jos päällikkö on paikalla kokouksessa. Rappen mukaan ”tilanteessa ensisijainen päätäntävalta ja valvonta- ja toimintavelvollisuus kohdistuvat päällikköön eivätkä apulaispäällikköön”.
Rappe perustelee syytteen nostamatta jättämistä odotettavissa olevan rangaistuksen pienuudella ja syyllisyyden asteen alhaisuudella. Hänen mukaansa tuomio olisi oikeudessa ollut enintään sakkoja. Näiden syiden takia hän päätti jättää syytteen nostamatta.
Pelttaria vastaan Rappe nosti tapauksesta syytteen virkavelvollisuuden rikkomisesta. Samoista vuoden 2020 tapahtumista syytteen saivat myös Supon entinen vastatiedustelun päällikkö Pertti Haaksluoto ja hänen entinen alaisensa. Heitä epäillään nimikkeellä virka-aseman väärinkäyttäminen.
Seitsemälle rikossyytteet
Elokuussa annetun päätöksen lisäksi Rappe teki tällä viikolla myös kahdeksan muuta Supo-tutkintaa koskevaa päätöstä syyttämättäjättämisestä. Ne koskivat muun muassa Pelttaria, Haaksluotoa ja Ruotsalaista. Lisäksi epäiltyinä oli useita Supon työntekijöitä, joiden nimet on salattu Syyttäjälaitoksen julkisista päätöksistä.
Rappe kertoi tällä viikolla kuitenkin nostaneensa useita syytteitä laajassa suojelupoliisia koskevassa tapauksessa. Lisäksi samassa rikoskokonaisuudessa on nostettu syytteitä jo aiemmin. Syytettyjen joukossa ovat nyt Pelttari, Ruotsalainen, Haaksluoto, Supon terrorismintorjunnan entinen päällikkö Lasse Anttila ja kolme muuta Supon entistä työntekijää.
– Rikosepäilyt ovat koskeneet kymmenen henkilön eri tavoin tekemiä virka-aseman väärinkäyttämistä, virkavelvollisuuden rikkomista ja turvallisuussalaisuuden paljastamista, Rappe kertoi Syyttäjälaitoksen tiedotteessa.
Pääsy tarkkailupisteille
Syyttämättäjättämispäätöksistä kahdeksan liittyy laajan suojelupoliisia koskevan tutkinnan päähaaraan, jossa Supon työntekijöitä on epäilty siviilihenkilöiden käytt�ämisestä tietolähdetoimintaan. Päätöksistä selviää, että käytännössä kyse on ollut Supon omien eläkeläisten käyttämisestä tietojen hankkimiseen Venäjän vakoilun torjunnassa. Heidän epäillään tehneen suunnitelmallista tarkkailua ja teknistä katselua Supon lukuun vuosien ajan.
Rikostutkinnat Supon vastavakoilun toimintaa kohtaan alkoivat sen jälkeen kun Venäjän valtiontelevisiossa esitettiin ohjelma, jossa muun muassa kerrottiin nimien kera suomalaisten ja venäläisten vakoojiksi väitettyjen henkilöiden toiminnasta. Iltalehti kertoi epäilyjen taustoista ja rikostutkinnan alkamisesta jo keväällä 2024.
Rappen nyt tekemien päätösten mukaan on ollut todennäköisiä syitä epäillä, että eläkeläiset ovat päässeet valvomatta suojelupoliisin salaisiin tarkkailupisteisiin ja niissä säilytettävään materiaaliin, kassakaappeihin sekä Supon tietojärjestelmiin ja teknisen katselun laitteisiin sekä tallenteisiin.
Yksi päätöksistä koskee Pelttaria, jonka on epäilty Supon päällikkönä olleen tietoinen ja sallineen menettelyn. Pelttari on esitutkinnassa myöntänyt tienneensä, että eläkeläinen on toimittanut tietoja Supolle, mutta kiistänyt tienneensä tämän pääsystä tarkkailupisteille tai niissä harjoitetusta toiminnasta. Pelttari kiisti myös syyllistyneensä virkavelvollisuuden rikkomiseen, josta häntä epäiltiin. Epäily koski yli kahdentoista vuoden jaksoa vuosina 2011–2023.
Esitutkinnassa useat muut epäillyt Supon työntekijät ja todistajat kertoivat, että suojelupoliisi on ”päällikkövirasto”, jossa päällikkö on tietoinen ja päättää lähes kaikesta. Rappen mukaan suoraa näyttöä Pelttarin tietoisuudesta ei kuitenkaan saatu, joten hän jätti tämän syytteen nostamatta. Sen sijaan samaan kokonaisuuteen kuuluvista muista rikosepäilyistä päätettiin erikseen, ja Pelttari sai syytteen sekä turvallisuussalaisuuden paljastamisesta että virka-aseman väärinkäytöstä.
Monta eri syytettä
Seppo Ruotsalaisen kohdalla Rappe on tehnyt myös toisen syyttämättäjättämispäätöksen. Tässä Ruotsalaista epäiltiin turvallisuussalaisuuden paljastamisesta ja virkasalaisuuden rikkomisesta, mutta näistä toisessa epäilyssä syyllisyydestä ei löytynyt todennäköisiä syitä ja toisessa syyteoikeus oli vanhentunut. Ruotsalainen sai kuitenkin samasta rikoskokonaisuudesta syytteen turvallisuussalaisuuden paljastamisesta.
Rappe teki myös Haaksluotoon liittyvän syyttämättäjättämispäätöksen. Tässä epäiltyjä rikoksia oli kaksi, niiden kestoksi mainittiin toukokuusta 2012 huhtikuuhun 2024, ja nämä liittyivät tietojen luovuttamiseen siviilihenkilölle. Näihin liittyvät asiat Rappe kuitenkin rajasi ulos isommasta kokonaisuudesta.
Rappe sen sijaan nosti Haaksluotoa vastaan syytteitä kolmesta eri saman vyyhdin osasta. Tapauksen päähaarassa eläkeläisten käytössä Supon toiminnassa häntä epäillään sekä kahdesta turvallisuussalaisuuden paljastamisesta että kahdesta eri virka-aseman väärinkäyttämisestä. Näiden epäillään tapahtuneen vuosien 2012–2024 välillä. Lisäksi Haaksluoto on jo aiemmin saanut syytteet kahdesta eri virka-aseman väärinkäyttämisestä, jotka liittyvät vuoden 2020 tapahtumiin ja luvattomaan kotietsintään sekä väärien tai harhaanjohtavien tietojen antamiseen henkilön tarkkailua koskevissa lupahakemuksissa.
Entistä Supon terrorismintorjunnan päällikköä Lasse Anttilaa syyttäjä epäilee eläkeläisten tapauksessa turvallisuussalaisuuden paljastamisesta. Syytteitä samassa vyyhdissä on nostettu myös Supossa pitkän uran tehnyttä ja eläkkeelle jäänyttä vastatiedustelumiestä sekä kahta muuta entistä Supon työntekijää vastaan.
Kaikki laajan Supo-tutkinnan syytteet käsitellään aikanaan kerralla Helsingin käräjäoikeudessa. Turvallisuussalaisuuden paljastaminen luokitellaan laissa vakavaksi maanpetosrikokseksi, josta voidaan tuomita jopa neljän vuoden vankeuteen. Kaikki tapauksista epäillyt ovat kiistäneet syyllisyytensä.
Iltalehti julkaisee Supo-tutkinnan useiden epäiltyjen nimet jo tässä vaiheessa, koska he ovat olleet merkittävissä asemissa suojelupoliisissa.
Asuntoon mentiin ilman lupia
Yksi laajaan supo-tutkintaan liittyvä syyttämättäjättämispäätös annettiin jo toukokuussa. Tässä apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe päätti olla syyttämättä Supon entistä virkamiestä virkavelvollisuuden rikkomisesta teon vähäisyyden takia. Rikosepäily liittyi vuonna 2020 erään ulkomaalaisen henkilön asuntoon tehtyyn etsintään, johon supolla ei ollut mitään lupia haettuna. Supon virkamiehen suorittamassa paikkatiedustelussa asunnosta otettiin mukaan asiakirjoja ja teknisiä laitteita, joiden sisällöt kopioitiin suojelupoliisin tietokantoihin.
Rappe kiinnitti huomiota erityisesti siihen, että siviilitiedustelun toimenpiteitä ei olisi saanut kohdistaa lainkaan kotirauhan suojaamaan asuntoon, eikä supolla ollut mitään lakiin perustuvaa oikeutta mennä asuntoon tai ottaa omaisuutta haltuun. Lisäksi salaisten tiedonhankintakeinojen käyttäminen merkitsee puuttumista perustuslailla turvattuihin perusoikeuksiin ja sen on perustuttava tarkasti lainsäädäntöön.
Epäilty vetosi esitutkinnassa toimineensa vain esimiehensä määräysten mukaan ja kertoi, ettei osallistunut toimivaltuuksista päättämiseen.
Rappen mukaan työntekijän syyllisyyden aste olikin tavanomaista alhaisempi, koska hän oli vain ”suorittavan henkilön asemassa” ja teosta odotettavissa oleva rangaistus olisi ollut vain enintään sakkoja. Tämän takia hän jätti syytteen nostamatta. Sen sijaan supon vastatiedustelun tuolloinen päällikkö Pertti Haaksluoto ja hänen entinen alaisensa saivat syytteet tapauksesta.