Voice of Freedom Повна версія

Taas mystinen kuolema Moskovassa – FSB-kenraali löydettiin työhuoneestaan ampumahaava päässä

· Main news

Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n eläkkeellä ollut kenraalimajuri Igor Laptev on löydetty kuolleena Moskovassa, kertoo Novaja Gazeta venäläismedioihin viitaten.

83-vuotias Laptev kuoli torstaina asunnossaan Moskovan Krasnoselskin alueella. Hänet löydettiin työhuoneestaan ampumahaava päässään.

Mediatietojen mukaan kyse saattoi olla itsemurhasta. Tietoja kuoleman olosuhteista ei ole vahvistettu virallisesti.

Laptev aloitti palveluksensa Neuvostoliiton turvallisuuspalvelu KGB:ssä vuonna 1971. Myöhemmin hän palveli pitkään Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:ssä. Hän toimi 1990-luvun lopulla myös veroasioista vastaavana varaministerinä.

Vuodesta 1998 lähtien Laptev johti Informtehnika-yhtiön hallitusta. Yhtiö kehittää ja valmistaa suojattuja ammattiviestintäjärjestelmiä valtionhallinnon ja yritysten käyttöön.

Novaja Gazeta Europen mukaan Informtehnika-yritysryhmän suurimpiin asiakkaisiin kuuluvat muun muassa Venäjän puolustusministeriö ja sisäministeriö.

Venäjältä tuhoisa isku ostoskeskukseen

Venäjän perjantaisessa drooni-iskussa ostoskeskukseen Ukrainan Kryvyi Rihissä on kuollut jo ainakin 14 ihmistä, kertovat Ukrainan viranomaiset.

Haavoittuneita on yli 120, joista 22 on lapsia. Aluekuvernööri Oleksandr Hanžan mukaan 29 haavoittuneen tila on vakava. Heistä viisi on lapsia.

Isku tehtiin päiväsaikaan presidentti Volodymyr Zelenskyin kotikaupunkiin.

Zelenskyi kutsui iskua täysin kyyniseksi ja halveksittavaksi. Hänen mukaansa toinen venäläinen drooni osui ostoskeskukseen puoli tuntia ensimmäisen jälkeen tarkoituksenaan iskeä paikalle saapuneita pelastustyöntekijöitä vastaan.

– Tällaiset iskut eivät ole mitään muuta kuin terroritekoja, Zelenskyi sanoi ja kehotti kansainvälistä yhteisöä saattamaan Venäjän vastuuseen.

Venäjä on kiihdyttänyt ilmaiskujaan Ukrainaan sodan lähestyessä neljän ja puolen vuoden rajapyykkiä. Torstaina 17 ihmistä kuoli Venäjän ballistisen ohjuksen iskussa Ukrainan pääkaupunkiin Kiovaan.

Entinen puolustusministeri Fedorov harkitsee presidenttiehdokkuutta

Ukrainan entinen puolustusministeri Myhailo Fedorov​ ei ole vielä päättänyt, aikooko hän pyrkiä presidentiksi, jos Ukrainassa järjestetään vaalit, uutisoi Ukrainska Pravda lähteisiinsä vedoten.

Lähteiden mukaan Fedorov ei tällä hetkellä sano suoraan olevansa lähdössä presidenttiehdokkaaksi, mutta ei myöskään sulje vaihtoehtoa pois. Hänen suunnitelmiensa odotetaan tarkentuvan vaalien lähestyessä.

Fedorovin tiimissä pohditaan myös kahta muuta vaihtoehtoa. Hän voisi asettua tukemaan tiettyä ehdokasta tai puoluetta tai jättäytyä kokonaan vaalien ulkopuolelle ja keskittyä työhönsä yksityisessä yrityksessä.

Ukrainska Pravdan mukaan Fedorov aikoo joka tapauksessa käyttää osan ajastaan demokraattisten vaalien järjestämiseen liittyviin kysymyksiin. Hänen kerrotaan haluavan koota yhteen kansainvälisiä vaaliasiantuntijoita ja edistää valmistautumista tuleviin vaaleihin.

Fedorov sanoi maanantaina, että Ukrainan on ryhdyttävä toimiin varmistaakseen, ettei Venäjä pääse määräämään, milloin ukrainalaiset voivat jälleen valita johtajansa.

BBC puolestaan uutisoi keskiviikkona lähteisiinsä vedoten, että Ukrainan presidentinkansliassa Fedorovin ajatusta vaalien järjestämisestä on pidetty epärealistisena.

Berliinin läheltä paljastui salainen asekätkö

Saksan viranomaiset ovat löytäneet Berliinin lähellä sijaitsevasta metsästä kätkettyjä käsiaseita, joiden epäillään liittyvän Venäjän tiedustelupalvelun tilaamiin salamurhiin.

Sanomalehti Süddeutsche Zeitungin sekä yleisradioyhtiöiden NDR:n ja WDR:n yhteisraportin mukaan Saksan liittovaltion syyttäjänvirasto tutkii tapausta epäiltynä valtiota uhkaavan vakavan väkivallanteon valmistelusta.

Saksan kotimaantiedustelupalvelun arvion mukaan asekätkön perustajat toimivat Venäjän käskystä.

Mahdollisiksi iskukohteiksi mainitaan puolustusteollisuuden johdossa toimivat henkilöt, Venäjältä paenneet oppositiohahmot sekä Ukrainan tukijat. Uutisen mukaan yksi epäilty on otettu kiinni Romaniassa.

Venäjä ei ole kommentoinut saksalaisviranomaisten löytöä tai siihen liittyvää pidätystä.

Venäjän myyrä jäi kiinni Australiassa

Australiassa on nostettu syytteet 27-vuotiasta Venäjän ja Australian kaksoiskansalaista vastaan, kertoo uutistoimisto AFP.

Poliisin mukaan mies värväytyi Ukrainan asevoimiin hankkiakseen ja luovuttaakseen sotilastietoja Venäjän tiedustelupalvelulle.

Viranomaisten mukaan mies osallistui sotilaalliseen koulutukseen Venäjällä lokakuussa 2024, minkä jälkeen hän palasi Australiaan ja piti yhteyttä Moskovan tiedusteluun kytkeytyviin toimijoihin. Vuonna 2025 hän matkusti Ukrainaan, liittyi armeijaan ja sai pääsyn luottamuksellisiin tietoihin sotilashenkilöstöstä, yksiköistä ja niiden sijainneista.

Poliisin mukaan mies luovutti tai yritti luovuttaa tietoja eteenpäin, mikä vaaransi ukrainalaissotilaiden turvallisuuden.

Epäillyn oli määrä astua oikeuden eteen Brisbanessa perjantaina. Australiassa vakoilusta ja ulkomaisesta vaikuttamisesta voi saada jopa 20 vuotta vankeutta.

Zelenskyi: Torjuimme 90% risteilyohjuksista

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kommentoi torstaina illalla Telegram-viestipalvelussa Venäjän keskiviikkona tekemää tuhoisaa iskua. Zelenskyin kommenteista kertoo Kyiv Post

– Vastaamme tähän Venäjän iskuun ehdottomasti samalla tavalla kuin muihinkin Venäjän iskuihin – vastaamme täysin oikeudenmukaisesti ja pitkäkantoisesti, Zelenskyi kirjoitti torstaina.

Zelenskyin mukaan Ukraina onnistui torjumaan 90 prosenttia Venäjän ampumista risteilyohjuksista, mutta ballististen ohjusten torjuminen oli iskun aikana "paljon" vaikeampaa.

Zelenskyi toisti Ukrainan tarvitsevan Patriot-torjuntajärjestelmiä.

Torstain vastaisena yönä Kiovaan tehdyssä iskussa kuoli viimeisimpien tietojen mukaan 17 ihmistä ja 42 loukkaantui.

Zelenskyi allekirjoitti torstaina uusia Venäjänvastaisia pakotteita ja kertoi Ukrainan valmistelevan päätöksiä uusista diplomaateista.