Pääuutiset

Terveystalo ostaa Silmäaseman – Tässä hinta

Terveystalo ostaa Silmäaseman – Tässä hinta

Terveystalo ostaa Silmäaseman. Terveystalo kertoo asiasta tiedotteessaan. Osakekauppasopimus on allekirjoitettu tänään.

Kauppahinta ilman velkoja ja käteisvaroja on noin 574 miljoonaa euroa. Kaupan avulla Terveystalo haluaa nopeuttaa kasvuaan ja vahvistaa asemaansa silmäterveyden alalla.

Vuoden 2025 tilikauden tietojen perusteella yhdistyneen yhtiön vuotuinen liikevaihto olisi noin 1,55 miljardia euroa. Järjestelyn toteutuessa Coronariasta tulee Terveystalon suurin osakkeenomistaja.

Järjestelyn toteutuminen edellyttää Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) hyväksyntää sekä Terveystalon ylimääräisen yhtiökokouksen päätöstä valtuuttaa yrityksen hallitus laskemaan liikkeelle uusia osakkeita.

Terveystalon ylimääräinen yhtiökokous on tarkoitus pitää 30. kesäkuuta. Tiedotteen mukaan Terveystalo arvioi, että kauppa toteutuu vuoden 2026 loppuun mennessä tai vuoden 2027 alussa.

Olet saattanut jäädä paitsi