Texasissa hätätila – Kysymys Trumpin diilistä sai vaikeaksi: "Se on mitä on"
Yhdysvalloissa Texasissa ihmiset ilmaisevat tyytymättömyyttään Donald Trumpin Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa solmimaan sopimukseen, jonka mukaan Venäjä alkaa tuoda dieselpolttoainetta Yhdysvaltoihin.
Iltalehti tapasi viisi amerikkalaista Texasissa Katyn kaupungissa sijaitsevan Buc-ee’s-nimisen liikennemyymäläketjun massiivisella, 120 bensapumppua kattavalla huoltoasemalla.
– Mielestäni se ei ole mikään paras siirto, kun ottaa huomioon meidän ja Venäjän väliset jännitteet, bensapumpulla Iltalehdelle puhunut Patrick Wright sanoo.
– Mutta se kieltämättä huolestuttaa minua jossain määrin.
Wrightin mukaan hän ei pidä siitä, että yhdysvaltalaisten veronmaksajien rahoilla rahoitetaan Putinin sotaa Ukrainaa vastaan.
– Se ei tee minua kovin iloiseksi. En ole siitä järin innoissani, hän lisää.
New Mexicon Hobbsista Katyyn saapunut Deyda Rios on samaa mieltä. Hän kuulee sopimuksesta Iltalehdeltä mutta kummastelee Trumpin päätöstä.
Riosinkaan mielestä Trumpin ei tulisi auttaa Putinia sodan rahoittamisessa.
– Niiden rahojen tulisi pysyä täällä Yhdysvalloissa. Niin minä asian näen, hän sanoo.
Iltalehden viidestä haastateltavasta kaksi kertoi, etteivät seuraa tämäntapaisia uutisia eivätkä osaa tai halua sen vuoksi vastata ulkopoliittisiin kysymyksiin.
Kaliforniassa aiemmin asunut Charlie sen sijaan ilmoitti tukensa Trumpille, vaikka ei tiennytkään tämän ja Putinin sopimuksesta.
– Minulla ei ole siitä mielipidettä. Uutisia ja kaikenlaista juttua riittää niin moneen lähtöön, hän sanoo.
– Minulle kyse on siitä, että haluan vain pysyä johtajani tukena loppuun asti. Sanon loppuun asti siksi, että hänet on sinne äänestetty. On vain odotettava, mikä lopputulos on.
Ajanut ahdinkoon
Trump pyrkii sopimuksella helpottamaan amerikkalaisten taloustilannetta juuri syksyn välivaalien alla. Halpaan polttoaineeseen tottuneet amerikkalaiset ovat olleet paikoin hätää kärsimässä kohonneiden hintojen vuoksi.
Tilanne on äitynyt niin tukalaksi, että esimerkiksi Texasin kuvernööri Greg Abbott julisti syyskuun lopulla osavaltioonsa hätätilan dieselin korkean hinnan vuoksi.
Polttoaineen hinta ylipäänsä on rokottanut amerikkalaisten kukkaroita tänä vuonna erityisesti sen jälkeen, kun Trump aloitti sodan Irania vastaan.
Katyssa Buc-ee’sin pumpuilla dieselin hinta oli lauantaina 5,29 dollaria gallonalta ja tavallinen 87-oktaaninen bensiini 3,54 dollaria gallonalta. Suomalaisiin mittayksiköihin muunnettuna tämä tarkoittaa, että dieselin litrahinta oli noin 1,25 euroa ja bensiinin 0,83 euroa.
Suomen hintoihin Texasin hinnat ovat siis vielä edullisia, mutta amerikkalaiset kokevat maksavansa itsensä kipeäksi.
– Voi pojat, se on korkea, Emilio parahtaa tankkaamansa bensan hinnasta.
– Se on todella kallista juuri nyt. Olen siunattu, koska minulla on työ, mutta monilla ei ole mitään.
Kuuden lapsen äiti Yesenia sanoo ihmisten tuntevan korkeat hinnat nahoissaan.
– Ne ovat ajaneet lähes kaikki melkoisen ahtaalle, hän sanoo.
Kalifornialaisella rentoudella asioihin suhtautuva Charlie sen sijaan näkee asiat toisin.
– Nämä ovat hinnat, jonka ihmiset ovat valmiita maksamaan. Ne voisivat olla korkeammatkin, hän sanoo.
Lisää texasilaisten mietteitä polttoaineen korkeista hinnoista voi kuulla tämän jutun alussa olevalta videolta.
”Tekevät, mitä haluavat”
Kysyttäessä, mitä mieltä haastateltavat ovat Trumpin toimista polttoaineen hintojen saamiseksi alas, useimmat vaikenevat.
Esimerkiksi Emilio vaivaantuu kysymyksestä silminnähden eikä tunnu tietävän, miten päin hänen tulisi olla.
– Äh, en voi... Se on mitä on. En tiedä. En osaa sanoa juuri mitään, hän vastaa.
– Presidenttinä, mitä hän voisi... Itse en voi tehdä asialle mitään.
Yesenia pyrkii välttämään politiikkaa, koska siitä ei ole hänen mukaansa mitään hyötyä.
– Tarkoitan, ettei millään teoillamme tai sanoillamme ole mitään merkitystä. He tekevät joka tapauksessa mitä haluavat, hän sanoo viitaten Yhdysvaltain johtoon.
Patrick Wright pitää niin ikään kysymystä hankalana.
– Työskentelen itse suurelle öljy- ja kaasuyhtiölle, joten haluaisin sanoa tilanteen auttavan meitä, mutta en ole enää varma. Sitä on vaikea arvioida, hän sanoo.
Deyda Rios on ainoa, joka sanoo suoraan, etteivät Trumpin toimet ole hyviä tai riittäviä. Hänkin nostaa kuitenkin kädet ilmaan asian suhteen.
– [Trumpin toimet] eivät ole hyviä, mutta mitä voin sanoa? Siis muuta kuin että hintojen pitäisi tulla alas, hän huokaa.
Charlie korostaa tämänkin kysymyksen kohdalla sitä, että oman maan johtajaa pitää tukea. Hänen kohdallaan kyse ei ole niinkään siitä, kuka Valkoisessa talossa kulloinkin istuu.
– [Trump] hoitaa muut asiat loistavasti, ja kaikella on hintansa. Kaikki maksaa, niin se vain on. Ihmiset vain haluavat kaiken halvalla – aivan kuin niin sen kuuluisi olla, hän sanoo.
– Minun mielestäni hän tekee hienoa työtä. Johtajaa täytyy tukea loppuun asti. Oli kyseessä sitten [ex-presidentti Joe] Biden tai kuka muu tahansa: jos hänet on äänestetty virkaan, häntä tuetaan, sillä tämä on hieno maa.