Vimpelin Vedon Henri Puputti on ollut liekeissä.
Sinivalkoisten paitaan seitsemän vuoden tauon jälkeen palannut pesäpalloilija rikkoi viime viikolla Juha Korhosen nimissä olleen Superpesiksen kunnariennätyksen, 110 kunnaria. Puputin saldo on nyt 113.
Mies rikkoi toukokuun lopussa myös 700 pääsarjaottelun rajan. Edellä tilastossa on ainoastaan 780 ottelua pelannut Toni Kohonen.
Puputti suhtautuu rajojen rikkomiseen rauhallisesti.
– On toki hienoa saavuttaa tuollaiset rajapyykit. Niitä ei silti vielä tässä vaiheessa osaa oikein ajatella, sillä ura on kesken.
Heinäkuussa 43 vuotta täyttävän Puputin meriittilista on muutoinkin hulppea. Hän on saavuttanut muun muassa seitsemäntoista SM-mitalia, joista viisi on kultaisia, pelannut kahdeksantoista Itä–Länsi-ottelua ja pokannut kaksi kertaa Vuoden pesäpalloilijan pokaalin.
Puputti olla kentillä vielä useamman kauden.
– Ajatuksissa olisi pelata tämän kauden jälkeen vielä kaksi kautta. Sen edellytys on toki, että olen riittävällä tasolla ja terveenä. Se on varmaa, etten jää roikkumaan, jos minusta ei ole hyötyä.
Kritiikkiä Manseen
Puputti näkee alkukauden olleen parasta tekemistä moneen vuoteen.
– Siihen merkittävä syy on iso vastuu. Pääsen jokerina lyömään tilanteisiin. Oloni on myös ollut todella vapautunut, nautin pelaamisesta.
Puputti kehuu Vimpelin ilmapiiriä verrattuna aiempien kausiensa seuraan, Tampereen Manse PP:hen.
– Minuun uskotaan ja luotetaan Vedossa. Yhteisöllisessä seurassa ollaan myös avoimia ottamaan vastaan uusia ideoita ja ajatuksia. Kaikki toimii erittäin positiivisessa ja rakentavassa hengessä, on hienoa saada olla mukana kehittämässä Vedon toimintaa, Puputti sanoo.
– Toisin oli Mansessa. Siellä joukkueen ulkopuolinen ilmapiiri oli painostava, yhteys seurajohtoon puuttui. Siellä oli täysin turha ehdottaa mitään, sitä ei kuunneltu. Erityisesti eräs seurajohdon keskeinen tyyppi ei pitänyt pelaajia missään asiassa arvossa, mikä loi painostavan ja ahdistavan ilmapiirin.
Tarkkaavaisuutta
Vedon alkukautta summatessaan Puputti näkee hyviäkin puolia muutamien pelien haparoivissa otteissa.
– Kävimme niiden jälkeen pelaajistossa ja valmennuksessa läpi asioita, jotka on tehtävä paremmin. Samalla vaatimustasoa nostettiin entisestään, mikä on tuonut tulosta. Näenkin hyväksi, että vaisumpi hetki tapahtui jo nyt.
– Peliämme ajatellen näen suureksi vahvuudeksi, että meillä on kaksi vahvaa kärkeä. Se monipuolistaa peliä, eikä hommaa tarvitse ajaa tukkoon yhdellä kärjellä.
Puputti nostaa alkukauden onnistujiksi oman joukkueensa lisäksi Hyvinkään Tahkon.
– Tahko on ollut piristysruiske. Ei voi silti sanoa, että he ovat pelanneet yli odotusten, vaan paremminkin kykyjensä mukaan aiempien vuosien alisuorittamisen sijaan.
Puputti on tyytyväinen tuomariston alkukauden toimintaan. Yhteen asiaan hän toivoo silti lisää tarkkaavaisuutta.
– Estämistilanteita pitää tarkkailla huolella. Edelleen on jossain määrin ongelmallista, että ulkopelaajat hakevat ajoittain kontaktia etenijöihin saadakseen aikaan estämistuomion.
Somea ja haikeutta
Veto-kippari on tekemässä uuden aluevaltauksen. Hän aloittaa piakkoin somejulkaisut, joissa hänen ja avopuolisonsa toyvillakoira Adele kertoo pesäpallokenttien kuulumisista.
– Aloitan tällaisen toiminnan yhdessä VM Carpetin kanssa. Julkaisut näkyvät heidän, Vedon sekä omissa sosiaalisen median kanavissani. Adele haukahtaa kauden aikana myös pelkästään omiin kanaviini tulevissa julkaisuissa. Kehuja ja kritiikkiä tulee tarpeen mukaan omille ja vieraille sekä myös minulle, sillä Adele ottaa minut säännöllisesti hampaisiin, Puputti nauraa.
Puputin mielessä on tiiviisti myös vuonna 2024 menehtynyt isä Veikko Puputti. Hänen elämäänsä sävytti jalkojen halvaantuminen yhdeksäntoistavuotiaana voimistelurekiltä putoamisen vuoksi.
Isä-Puputti ei kuitenkaan antanut onnettomuuden viedä elämäniloa. Hän saavutti isoja meriittejä, sillä palkintokaappiin kertyi muun muassa viisi paralympiakultaa jääratakelkkailussa sekä hopea jousiammunnan joukkuekisassa. Hän toimi monissa luottamustehtävissä, esimerkiksi Valtion liikuntaneuvostossa.
Veikko Puputti toi myös pyörätuolikoripallon Suomeen vuoden 1968 Israelin Tel Avivissa pidetyistä paralympialaisista.
– Meissä on paljon samaa, oleellisin asia lienee periksiantamattomuus. Olen sellainen persoona, joka saa vastoinkäymisistä voimaa. Minulla on ominaisuus, jolla saan käännettyä ikävät asiat voimaksi jäämättä murehtimaan niitä liikaa.
79-vuotiaana kuollut Veikko-isä kulkee kaikkialla Henrin mukana, sillä häntä kuvaava tatuointi on ikuistettu oikeaan pohkeeseen.
– Tatuoinnissa on käytetty kahta valokuvaa. Kasvot ovat hetkestä kun hänet palkittiin Suomen liikuntakulttuurin ja -urheilun suurella ansioristillä. Kelkkakuva taas on hänen aktiiviuraltaan.
