Voice of Freedom Повна версія

Timo Harakalta karu ripitys ministerille: ”Seuraavaksi Häkkänen menee Kremliin ja sanoo, ettei se ole poliittinen viesti”

· Politics

Oppositiopuolue SDP:n kansanedustaja Timo Harakka ei hyväksy puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok) selitystä, jonka mukaan hänen vierailunsa Israeliin ei ollut ”poliittinen signaali”.

Häkkänen tapasi Israelin-vierailullaan maan puolustusministerin Israel Katzin, joka on uhannut tuhota loput Gazan kaupungista ja ”viimeistellä työn” häätämällä Gazan asukkaat evakkoon alueelta. Kyseiset kommentit on annettu Häkkäsen vierailun jälkeen, mutta ihmisoikeusjärjestöt ovat jo aiemmin syyttäneet Katzia sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan johtuen Israelin Gaza-toimista ja Katzin julkistamista suunnitelmista palestiinalaisten häätämisestä asuinsijoiltaan.

Vierailu on saanut oppositiopuolueista laajan tuomion, ja aihe kaappasi ilmatilan eduskunnan budjettikeskustelussa keskiviikkona. Häkkänen puolusti vierailua vetoamalla välttämättömään puolustuspoliittiseen materiaaliyhteistyöhön ja tarpeeseen varmistaa, että Suomi saa tilaamansa israelilaisen Daavidin linko -ilmapuolustusjärjestelmän olennaisine päivityksineen.

– Tämä on aivan poliittista keksintöä, että tällä lähetetään poliittisia signaaleja. Se on keksittyä, Häkkänen sanoi.

– Tämä oli vierailun tarkoitus Israelissa: varmistaa heidän yhtiöidensä, puolustushallinnon ja muiden kanssa, että suomalaiset saavat parhaan mahdollisen suojan. Se on puolustusministerin ykköstehtävä, hän lausui.

SDP:n Harakka, joka nosti eduskunnan keskustelussa esiin vierailun poliittisen signaalimerkityksen, ei hyväksy selitystä.

– Seuraavaksi Häkkänen menee Kremliin ja sanoo, ettei se ole mikään poliittinen viesti. Teeskenteleekö puolustusministeri tyhmää vai pitääkö hän kaikkia muita tyhmänä? Harakka kirjoittaa sosiaalisessa mediassa torstaina.

Harakan mukaan ”yksikään toinen EU-ministeri ei ole matkustanut Israeliin puolustusministeri Katzin vieraaksi”.

– Ja miksi eivät ole matkustaneet? Ehkä siksi, että Katzia epäillään kansanmurhaan, kidutukseen ja muihin kansainvälisen oikeuden vastaisiin rikoksiin liittyvistä teoista tai kymmenien tuhansien palestiinalaisten siviilien tappamiseen liittyvistä määräyksistä, Harakka kirjoittaa.

– Kyllä vierailu on signaali. Sitä varmasti arvostetaan vaaleihin valmistautuvassa Israelissa.

Orpo puolusti: Normaali virkamatka

Harakka kysyy päivityksessään, mitä vierailusta ajattelee Suomen muu ulkopoliittinen johto.

– Ajatteleeko mitään? Onko niin, että tasavallan presidentti ei ole millänsäkään ministerin sooloilusta? Hänhän oli valmis tunnustamaan Palestiinan, mutta Häkkäsen uudet kaverit pitävät huolen, ettei ole mitään tunnustettavaa.

– Entä onko ulkoministeri [Elina] Valtonen sitä mieltä, että on yhdenmukainen linja se, että yksi ministeri haluaa boikotoida Israelin siirtokunnista tulevia tuotteita ja heti perään toinen matkustaa kumartamaan Israelin siirtokuntia aggressiivisesti vahvistavaa ministeriä?

Pääministeri Petteri Orpo, Häkkäsen puoluetoveri, on puolustanut vierailua puolustusministerin normaalina virkamatkana, ”jossa päätavoite oli mennä tapaamaan Unifil-joukkoja [Libanonissa samalla matkalla] ja varmistaa, että tämä meille erittäin tärkeä ilmapuolustusjärjestelmä saadaan Suomeen”.

Timo Harakka esittää myös kylmääväksi kuvaamansa, kärjistetyn kysymyksen.

– Olenko suomalaisena Israelin toteuttaman kansanmurhan kannattaja, jopa ihailija?

Kritiikkiä myös vasemmistolta ja vihreiltä

Eduskunnan keskustelussa Häkkäsen matkaa arvostelivat myös vihreiden ja vasemmistoliiton edustajat.

– Viime kuussa Israelin puolustusministeri Israel Katz ylisti miehitetylle Länsirannalle rakennettuja siirtokuntia. Kansainvälinen tuomioistuin on todennut, että siirtokunnat ovat laittomia. Aiemmin tässä kuussa ministeri Katz sanoi, että Israel varautuu poistamaan palestiinalaiset Gazasta. Väestön pakkosiirrot ovat kansainvälisen oikeuden mukaan laittomia. Tällä viikolla Katz uhkasi tuhota sen, mitä Gaza Citystä on vielä jäljellä, ja pakottaa miljoona palestiinalaista pakenemaan. Jälleen kyse on sotarikoksista, listasi vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen.

�– Tästä huolimatta te, ministeri Häkkänen, valitsitte matkustaa Israeliin tapaamaan ministeri Katzia. Te ette tehnyt sitä yksityishenkilönä, ettekä pelkästään hallituksen edustajana, vaan ulkomailla te edustatte Suomea ja Suomen valtiota. Teittekö te sen tietämättä näistä ministeri Katzin lausunnoista vai piittaamatta niistä?

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela nosti esiin matkasta tallentuneen mediamateriaalin ja ristiriidan Suomen muiden ulkopoliittisten tavoitteiden kanssa.

– Matkasta kiertää muun muassa kuvia, joissa ministeri poseeraa israelilaisen droonifirman työntekijöiden ja teknologian kanssa — eittämättä tämä Roboteam-firma tulee käyttämään tätä markkinointimateriaalinaan ja varmasti myös jossain määrin propagandan välineenä. Toisaalta hallitus sitten edistää kampanjaa, jossa Suomi pyrkii YK:n turvallisuusneuvoston jäseneksi. Kampanjakärkinä ovat kansainvälinen oikeus ja sääntöpohjaisuus, joita molempia Israel loukkaa ja rikkoo, Koskela sanoi.

Suurimman oppositiopuolue SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman antoi myös kritiikkiä Suomen ulkopoliittisen johdon ristiriitaisesta linjasta, mutta totesi, että ”Suomi todella tarvitsee tämän korkeailmapuolustusjärjestelmän, joka päätettiin hankkia Marinin hallituskaudella”.

– Se on täysin selvä asia, ja ainakaan me emme sitä kyseenalaista, Lindtman sanoi.

Häkkäsen puolustuspuhe

Puolustusministeri Häkkänen sanoi puolustuspuheenvuorossaan uskovansa, että ”eduskunnassa ja kansalaisten keskuudessa on aika laaja yhteinen ymmärrys siitä, että sotilaalliset uhat, joita Venäjä yhdessä heidän tukijoidensa kanssa voi kohdistaa Suomeen tai lähimaihin, ovat erittäin vakavat ja niissä pitää edetä kiireellä”.

– Suomen puolustuskyvyssä, kuten muidenkin Nato-maiden puolustuskyvyssä, on myös merkittäviä puutteita. Ilmapuolustus on näistä yksi keskeinen osa-alue, ja siinä Marinin hallituksen päätös [Daavidin lingon hankinnasta vuonna 2023] on ollut erittäin hyvä ja viisas, Häkkänen muistutti hankinnan taustasta.

– Minun tehtäväni Suomen puolustusministerinä on tinkimättömästi huolehtia siitä, että Suomen puolustuskyvyn puutteet korjataan mahdollisimman ripeästi.

Häkkänen huomautti, että hankinnasta päätettäessäkään, vuonna 2023, ei ”Israel toiminut kaikessa täysin moitteetta”. Suomen linja, jonka Häkkänen kertoo välittäneensä Israelin-kollegalleen, on, että ”kansainvälisen oikeuden noudattamista pitää kunnioittaa”.

– Mutta Venäjän uhasta johtuen me joudutaan hankkimaan parhaita puolustusjärjestelmiä suomalaisten väestökeskusten suojaksi ja mahdollisimman ripeästi ja haluamme siihen parhaat päivitykset, uusimmat teknologiat ja kaiken sen hyödyn, minkä te olette oppineet myös Israelin ballististen ohjusten torjunnasta. Tämä oli vierailun tarkoitus Israelissa: varmistaa heidän yhtiöidensä, puolustushallinnon ja muiden kanssa, että suomalaiset saavat parhaan mahdollisen suojan. Se on puolustusministerin ykköstehtävä, Häkkänen perusteli.

Häkkänen muistutti lisäksi, että myös tasavallan presidentti on pitänyt yhteyttä Israelin presidenttiin.

– Ulkoministeri vieraili siellä helmikuussa, tapasi vastinpariaan. Diplomatian vähimmin pelisäännöin, jos menet toiseen maahan, on aika vaikeata olla tapaamatta edes kohteliaisuuskäynnillä kollegaa. Se on aika vaikea juttu.

Timo Harakka ihmetteli jo eduskunnan keskiviikon keskustelussa, että asehankinnan päivityksistä huolehtiminen kuuluisi hänen ajattelussaan virkamiehistölle ennemmin kuin ministerille.

– Varsin ontuvaa on ajatella, että ministerille kuuluisi niinkin operatiivinen tehtävä kuin varmistua jonkin aselajin päivityksistä. Eikö tämä nimenomaan kuuluisi operatiivisille toimijoille? Tästä ehkä hyvän osviitan saa siltä osin, että ministerinä ollessaan ministeri [Antti] Kaikkonen, joka osti nämä laitteet Israelista, ei käynyt Israelissa niitä kauppoja hieromassa. Joten kyllä nämä kaikki teidän meriselityksenne ovat tässä täysin epäonnistuneita.