Garden Helsinki on jakanut havainnekuvia areenahankkeen uusista suunnitelmista.
Suunnitelmasta on karsittu alkuperäiseen kokonaisuuteen kuuluneet hotellit, asunnot ja toimistorakennukset.
– Yksinkertaistaminen näkyy ennen kaikkea selkeämpänä massoitteluna ja rauhallisempana kokonaisuutena, pääarkkitehti Tuomas Silvennoinen sanoo Garden Helsingin tiedotteessa.
Silvennoisen mukaan Olympiastadionin ympäristöä on ”lähestytty suurella kunnioituksella”.
Garden Helsingin suunnitelman mukaan rakennuslupa voitaisiin saada vuoden 2027 loppuun mennessä. Rakentaminen voitaisiin aloittaa vuodenvaihteessa 2027–2028 ja halli avattaisiin vuoden 2031 alkupuolella.
”Konkurssikypsä”
Kohun keskelle ajautunut areenahanke on kuitenkin vastatuulessa.
Garden Helsingin toteutuminen on kiinni julkisesta tuesta, Iltalehti kertoi torstaina. Hankeyhtiö on velkaantunut pahasti. Yhtiöllä on lyhytaikaista vierasta pääomaa rahoituslaitoksilta 12,6 miljoonan euroa.
– Maksuvalmius on akuutisti surkeassa tilassa. Sen perusteella voisi sanoa, että yhtiö on täysin konkurssikypsä eikä selviä ilman lisärahoitusta, Kauppalehden analyytikko Ari Rajala arvioi Iltalehdelle.
Kohuhanke
Myös hankkeen tonttisopimus on levällään. Uudistetut suunnitelmat rikkovat Helsingin kaupungin kanssa tehdyn esisopimuksen tonttikaupasta.
Petteri Orpon (kok) hallituksen Garden Helsingille myöntämä ehdollinen 35 miljoonan euron investointituki on johtanut poliittiseen skandaaliin. Garden Helsingin taustalla on useita kokoomuslaisia vaikuttajia.
Garden Helsinki väitti keskiviikkona, että hankkeelle olisi haettu valtiontukea. Mitään virallista hakemusta ei ollut, valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelä kertoi torstaina Iltalehdelle.