Tämä on sairauskohtauksen saaneen Ylen päätoimittajan tilanne nyt
Sairauskohtauksen kesäkuun alussa saanut Yle Uutiset ja urheilu -yksikön vastaava päätoimittaja Panu Pokkinen on edelleen sairauslomalla, Ylen viestinnästä kerrotaan Iltalehdelle.
Tarkemmin Yle ei suostu Pokkisen tilannetta kommentoimaan.
Pokkinen sai sairauskohtauksen lomamatkallaan Portugalissa kesäkuun alussa. Päätoimittaja oli ollut lenkillä, saanut kohtauksen ja joutunut sairaalahoitoon Lissabonissa. Tuolloin kerrottiin, että vuonna 1976 syntynyt Pokkinen on sairauslomalla toistaiseksi.
Ylen toimitusjohtaja Marit af Björkesten kertoi 11. kesäkuuta Iltalehdelle, että Pokkinen oli edelleen sairaalahoidossa Lissabonissa. Tuolloin sairauskohtauksesta oli kulunut noin viikko.
Af Björkesten ei perjantaina aamupäivällä suostunut kommentoimaan sitä, onko Pokkinen palannut jo Suomeen ja mikä hänen vointinsa on. Af Björkestenin mukaan työnantaja ei kommentoi työntekijän terveystietoja.
– Henkilön olinpaikka on myös yksityisyyteen liittyvää tietoa, af Björkesten viestitti.
Pokkisen sijaisena vastaavana päätoimittajana ja Ylen johtoryhmässä toimii Krista Taubert.