Voice of Freedom Повна версія

Tämän asian Kari Jalonen muuttaisi SM-liigassa: ”Minä voin sanoa sen ihan kenelle tahansa”

· Sport

– Onhan se kiva palata kotiin.

Kari Jaloselta on kysytty kotiin palaamisesta jo kymmeniä kertoja toukokuun jälkeen. Silti hänen huulilleen nousee kaino hymy, kun tuntemuksia tiedustelee vielä uudelleen.

Sarjavoittaja palasi vanhalle metsästysmaalleen, ympäristöön, jossa mestaruus on ainoa odotus. Tappara huuhtoi kultaa viime keväänä Rikard Grönborgin alaisuudessa, ja nyt ”Kojo” saa Suomen mestarin ruorit käsiinsä.

Jalonen tiedostaa tulleensa ympäristöön, jossa voittamiseen vaadittava vaatimustaso on pilvissä jo valmiiksi.

– Ei täällä tarvitse vaatimustasoa nostaa. Tapparassa tiedetään kyllä, missä se on.

– Täällä kuuluu perinteisiin, että joukkue on työteliäs, ahkera ja ennen kaikkea sitoutunut. Ei tässä ole pitänyt mitään opettaa oikeastaan.

Eroavaisuuksia Grönborgiin ei siis tarvitse pakon edestä tehdä. Ainoita muutoksia Jalonen kertoo suunnittelevansa arjen aikatauluihin ja harjoitteisiin.

Kartalla ollaan

Jalonen palaa 15 vuoden ulkomaankiertueeltaan Suomeen. Jalosen mukaan vuosien vieriessä kosketus kotimaiseen kiekkoon on haihtunut hiljalleen.

– En ole oikeasti seurannut hirveämmin SM-liigaa tässä vuosien varrella. Keski-Euroopassa kun viettää vuotensa, siellä täytyy laittaa kaikki paukut omaan sarjaan ja tekemiseen siellä.

Seitsenkertainen Suomen mestari ei kuitenkaan ole pudonnut kärryiltä sarjan kehityksestä.

– Kyllä minulla on tieto siitä, mihinpäin SM-liigan peli on mennyt. Valmennustiimissäni on ihan tarpeeksi tietämystä siltä osin. Ei minun tarvitse koko sarjan pelejä katsella, että tietäisin tarkalleen.

– Minun mielestäni sarja on mennyt oikeaan suuntaan. Peli on nopeutunut viime käynnistäni paljon, ja ennen kaikkea siitä on tullut viihteellisempää. Niinhän sen pitäisikin olla isossa kuvassa.

Ei uutta pyörää

Jalosen Tappara pelaa superkaudella vain mestaruudesta. Hänen onnekseen pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen Grönborgin jäljiltä, kun taas ruotsalainen joutui ajamaan omia mallejaan Tapparan pelilliseen sapluunaan Jussi Tapolan jäljiltä.

– Perin kyllä erinomaisesti harjoittelevan joukkueen. On tärkeää, että meillä säilyi mestarijoukkueen runko. Pystymme viemään toimintaa eteenpäin vanhojen pelaajien kautta.

Superkauden ja kasvaneiden ottelumäärien vaatimat muutokset pakottavat seurat sopeutumaan uudenlaiseen arkeen. Harjoituskausi lyhentyi lähes puolellatoista viikolla aiemmasta, ja nyt tosipelit alkavat kesän kääntyessä syksyyn. Jalonen harmittelee, että lyhennetty pätkä vie aikaa kokonaisuuden hiomiselta.

– Ei tässä yksikään valmentaja ehdi saamaan pakettia ihan valmiiksi. Onneksi olemme tehneet sentään hyvin töitä, mutta tässä on niin lyhyt aika harjoitusten ja kauden alun välillä.

Kahlittu pallo jalassa

Monen mielestä kotimaan valloitusta hidastaa myös CHL, eli jääkiekon Mestarien liiga. Suomen mestari tekee seuraa KooKoolle ja SaiPalle eurokentillä.

– Tietysti matkustaminen on haasteellista, mutta yritämme ottaa siitä kaiken hyödyn mukaan kauteen. Ja pelaajathan haluavat pelata. En halua katsoa sitä taakkana, Jalonen pohtii.

– Tavallaan pelaamme nyt yhden SM-liigapelin ja sitten olemme seuraavat puolitoista viikkoa CHL:ssä. Olemme sitten valmiimpia takaisin SM-liigaan kovien pelien jälkeen.

Tappara avasi kautensa tiistaina Lappeenrannan Kisapuistossa, jossa Jalonen kertoo käyneensä viimeksi maaliskuussa 2011.

Siitä seuraava SM-liigaottelu Tapparalla on vasta 15. syyskuuta. Väliin mahtuu neljä CHL-ottelua.

Sarjan tulevaisuus on puhuttanut Suomessa, mutta Jalonen kertoo puheiden rantautuneen myös Keski-Eurooppaan.

– On sitä keskustelua tuolla Euroopassakin käyty. Mennään näin nyt, kun sopimusta on käsittääkseni vielä pari vuotta jäljellä.

52 peliä ihanne

Kun keskustelu kääntyy SM-liigan nousseisiin pelimääriin, Jalonen linjaa suoraan kantansa asiaan.

– Olen 52 pelin kannalla.

64 on Jaloselle liikaa. SM-liigan pitäisi seurata mestariluotsin mukaan siitä ohi ajaneiden Euroopan sarjojen mallia ja leikata pelimääräänsä.

Pelataanko SM-liigassa mielestäsi liikaa otteluita?

– No, en sano, että liikaa, mutta sitä määrää kannattaa varmaan miettiä uudistuksessa. Olen tuolla Euroopassa ollut tekemisissä 52 pelin kanssa, ja siellä tulee hyvä rytmi kaikkeen.

– Peleihinkin tulee laatua. Pelaajat saa harjoitella ja levätä, ja olemme valmiina pelaamaan parasta mahdollista peliämme joka ilta. Sitä kautta se palvelee varmasti yleisöä myös.

Oletko tuomassa kantasi esiin myös asioista päättäville?

– Kyllä, minä voin sanoa sen ihan kenelle tahansa. En ole päätöksentekijä, mutta minulla on hyvät kokemukset siitä mallista, Jalonen päättää.