Pääuutiset

Tänään on veronpalautusten suurin maksupäivä – Tästä voi olla kyse, jos maksu ei näykään tilillä

Tänään on veronpalautusten suurin maksupäivä – Tästä voi olla kyse, jos maksu ei näykään tilillä

Maanantaina veronpalautuksia tippuu suomalaisten tileille yhteensä 1,1 miljardia euroa. Palautuksia maksetaan pitkin päivää, joten ei kannata hätäillä, vaikka omat palautukset eivät näkyisi tilillä heti aamulla, muistuttaa verohallinto Instagramissa.

Rahaa liikkuu myös toiseen suuntaan.

– Erikoispäivä! Tänään liikkuu rahulia molempiin suuntiin: on veronpalautusten maksupäivä JA mätkyjen eräpäivä, verohallinto kertoo julkaisussaan.

Maanantai on suurin veronpalautusten maksupäivä. Veronpalautuksia maksetaan yhteensä 2,1 miljoonalle veronmaksajalle. Osa saa veronpalautuksensa vasta syksyllä.

Mätkyjä maksaa 340 000 ihmistä yhteensä 260 miljoonaa euroa. Kiinteistöveron eräpäivä on myöhemmin samalla viikolla 6. elokuuta. Oman maksupäivänsä ja tuloksensa voi tarkistaa Omaverosta.

Maksupäivä on voinut muuttua, jos tilinumeroa ei ole päivitetty Omaveroon tai verotustietoihin on tullut muutoksia. Esimerkiksi veronpalautusten ulosmittaus on voinut siirtää maksupäivää.

Veronpalautukset siirtyy Nordean myönnettäväksi, jos tilinumeron kirjaaminen on unohtunut. Nordea säilyttää maksamattomia palautuksia 28 päivän ajan, kunnes ne palautuu takaisin Verohallinnolle odottamaan tilinumeroa.

Olet saattanut jäädä paitsi