Kädet tiukasti nyrkissä rinnan tasolla.
– Juoksukuvia minusta ei pitäisi julkaista, sillä minähän juoksen väärällä tekniikalla, vitsailee huippumaratoonari Jacob Kiplimo, 25.
Juoksuvalmennuksen perinteisten oppien mukaan käsien olisi perusteltua olla niin sanotusti 90 asteen kulmassa.
– Tekniikkani on minulle äärimmäisen taloudellinen ja se edesauttaa minua pitämään hyvin korkeaa askelrytmiä.
Ugandalainen on juoksutekniikkaa myöten todellinen erikoismies.
Tyly hylkäys
Kotimaassaan noin 1 900 metriä merenpinnan yläpuolella varttunut juoksija debytoi vain 15-vuotiaana Rion olympiakisoissa 5 000 metrillä.
Vuosina 2020–22 palkintokaappiin tuli 10 000 metriltä olympia- ja MM-pronssia sekä 3 000 metriltä Timanttiliigan osakilpailuvoitto.
Radalta mies siirtyi monen muun kestävyysjuoksijan tapaan rahakkaamman katujuoksun pariin.
Helmikuussa 2025 mies pinkoi ensimmäisenä ihmisenä maailmassa puolimaratonin alle 57 minuutin. Loppuaika 56.42 oli maailmanennätys, mutta Kansainvälinen yleisurheiluliitto mitätöi tuloksen. Perusteltuna oli, että Kiplimo sai imuapua edellä liikkuneesta Barcelonan kisajärjestäjien autosta.
Se oli jo uran toinen hylätty ME. Vuonna 2018 kymmenen kilometrin maantiejuoksu taittui San Silvestressä aikaan 26.41. Tämäkin ennätys hyllytettiin, koska reitillä oli liikaa alamäkiä.
Kaikkien aikojen maraton
Uran ensimmäinen maraton keväällä 2025 Lontoossa oli loistava. Kiplimo oli toinen ajalla 2.03.37.
Kiplimon suuruus perustuu massiiviseen treenimäärään. Vuosi sitten Chicagon maratonilla hän kertoi, että edeltävien 12 viikon aikana juoksukilometrejä oli kertynyt yhteensä 2 065.
– Minulle kevyt peruskestävyyslenkki on 15–25 kilometriä, hän ilmoitti.
Vuosi sitten Chicagosta tuli uran ensimmäinen major-maratonin voitto ajalla 2.02.23.
– Nuoret ugandalaiset juoksijat näkevät, että voimme voittaa Kenian ja Etiopian urheilijat, Kiplimo innostui.
Ugandalaisen kolmas maraton viime huhtikuussa Lontoossa oli ällistyttävä. Aika 2.00.28 alitti vanhan maailmanennätyksen, mutta riitti kilpailussa vasta kolmanteen sijaan.
Edelle ehtivät Kenian Sabastian Sawe (1.59.30) ja Etiopian Yomif Kejelcha (1.59,41).
ME mielessä
Sunnuntaina Kiplimo aikoo Chicagossa rikkoa Sawen maailmanennätyksen.
– Olen palannut paikkaan, jossa syntyi unohtumattomia muistoja. Olen innoissani mahdollisuudesta puolustaa mestaruuttani ja kilpailla tällä erityisellä radalla, mies tunnelmoi.
Toisin kuin pari viikkoa sitten Berliinin major-maratonilla, Chicagossa kilpailua ei ole suunniteltu yhden tähden ympärille.
Kenialainen Amos Kipruto on majorien viisinkertainen palkintopallijuoksija, jonka ennätys on 2.01.39.
Kolmanneksi kovimmalla ennätysajalla (2.03.17) matkaan lähteen Milkesa Mengesha. Etiopialainen voitti Berliinissä vuonna 2024.
Ennätysaikavertailun neljäs mies Chicagon starttiviivalla on myös kivenkova. Kahdesti perättäin Tokion maratonin voittaneen etiopialaisen Tadese Takelen ennätys on 2.03.23.
Lähteet: Flotrack, Marathon Handbook, Run247 ja NBC