Tyly päätös: Kolme suomalaista heitettiin NHL:n siirtolistalle
Hyökkääjä Juuso Pärssinen, puolustaja Urho Vaakanainen ja maalivahti Henrik Tikkanen ovat joutuneet NHL:n siirtolistalle.
Asia selviää kiekkosivusto Puckpediasta.
Pärssinen ja Vaakanainen kuuluvat New York Rangersin organisaatioon, Tikkanen puolestaan New York Islandersin. Rangersin suunnitelmana on lähettää kaksikko AHL:ään Hartford Wolf Packiin. Tikkanen on puolestaan matkalla AHL-seura Bridgeport Islandersiin.
Siirtolistan kautta tilanne voi kuitenkin vielä muuttua. Muilla NHL-seuroilla on seuraavien 24 tunnin ajan mahdollisuus poimia pelaaja riveihinsä ilman siirtokorvausta. Mikäli yksikään seura ei tartu pelaajiin, he jatkavat nykyisten työnantajiensa organisaatioissa.
Pärssisen, Vaakanaisen ja Tikkasen odotetaan liittyvän AHL-seurojensa harjoitusleireille.
25-vuotias Pärssinen pelasi viime kaudella Rangersissa 20 NHL-ottelua tehoin 2+1. AHL:n puolella hän esiintyi 15 ottelussa ja kirjautti viisi maalia sekä kaksi syöttöpistettä.
Vaakanainen, 27, pelasi Rangersin takalinjoilla 34 runkosarjaottelua tehoin 0+6. Hän edusti Suomea myös kevään MM-kisoissa, joissa seitsemään otteluun syntyi kaksi syöttöpistettä.
25-vuotias Tikkanen vietti viime kauden pääosin AHL:n Bridgeport Islandersissa. Hän torjui 29 ottelussa torjuntaprosentilla 89,7. ECHL:ssä, eli ”farmin farmissa”, Tikkanen pelasi kahdeksan ottelua ja pysäytti kiekot 92,9 prosentin varmuudella.