SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen heitti kovan väitteen Ylen aamu-tv-ohjelmassa perjantaina.
– Perussuomalaisistahan noustiin valtaan lupaamalla suomalaisille euron bensa, Tuppurainen sanoi.
Tuppuraisen väite ei näyttäisi pitävän paikkaansa. PS ei vuoden 2023 eduskuntavaalien ohjelmissaan luvannut suomalaisille euron bensaa eikä tällaisia lupauksia kuultu myöskään PS:n puoluejohdon suusta.
Oululainen Kaleva-lehti kirjoitti äskettäin pääkirjoituksessaan, että vaaleissa PS lupasi bensaa ”eurolla litra”.
– Perussuomalaiset louskuttivat leukojaan halvemman bensan puolesta edellisen hallituksen aikana. Puolue teki bensan hinnasta välikysymyksen ja sorvasi bensasta useita kirjallisia kysymyksiä eduskunnassa. Lisäksi perussuomalaiset kansanedustajat pitivät aiheesta loputtomasti puheenvuoroja. Vaaleissa bensaa luvattiin eurolla litra, Kaleva latasi.
Moni euron bensasta puhunut on nostanut esiin tammikuussa 2022 käynnistyneen ”Kipuraja ylitetty – autoilun elvytyspaketti” -kansalaisaloitteen, jossa vaadittiin bensiinin ja dieselin verotuksen alentamista.
Aloitteella oli vahva kytkös perussuomalaisiin, koska sen vastuuhenkilöiden joukossa olivat vuoden 2023 vaaleissa eduskuntaan nousseet Miko Bergbom (ps) ja Joakim Vigelius (ps). Aloitteessa ei puhuta ”euron bensasta”.
– Valhe euron bensasta ilmestyi nyt perinteiseen mediaan Kalevan pääkirjoituksen myötä. Lehti perusteli asiaa silloisten nuorisopoliitikkojen Miko Bergbomin ja Joakim Vigeliuksen vuonna 2022 tekemällä kansalaisaloitteella, jossa esitettiin polttoaineiden verotuksen keventämistä. Kansalaisaloite ei ole puolueen vaalilupaus. Eikä siinäkään mitään euron bensaa luvattu – sen lähde somessa on Bergbomin video, jota on jaettu täysin kontekstista irti, Riikka Purra kirjoittaa vastineessaan Kalevalle.
Väite kuitenkin elää poliittisissa debateissa. Demariedustaja Pia Viitanen sanoi eduskunnan kyselytunnilla torstaina, että ”perussuomalaiset pääsivät nyt hallitusvastuuseen lupaamalla euron bensaa”.
Iltalehti tavoitti Tytti Tuppuraisen tekstiviestillä perjantaina. Saatuaan viestin Tuppurainen tiedusteli, mitä IL:n asia koskee. Hän ei sen jälkeen vastannut Iltalehden kysymykseen, joka liittyi euron bensaan. IL kysyi: ”kuka lupasi ja missä” ja liitti kysymykseen Tuppuraisen aamuisen väitteen, jonka mukaan ”perussuomalaisistahan noustiin valtaan lupaamalla suomalaisille euron bensa”.
Keskustan toiminnanjohtaja kuittasi Purralle
Poliittisen ilmatilan vallanneen bensakeskustelun yksi haara liittyy PS:n puheenjohtajan, valtiovarainministerin Riikka Purran sanomisiin eduskunnassa.
Keskustan Keski-Suomen piirin toiminnanjohtaja Jaakko Mäki-Petäjä nosti X-viestipalvelussa esiin sen, että Purra puhui oppositiossa eri äänellä bensiinin hinnasta kuin nyt hallituspuolueen ministerinä.
Mäki-Petäjä nostaa viestissään esiin kaksi Purran eduskuntapuheenvuoroa. Niissä ei kuitenkaan ollut kyse euron bensasta vaan siitä, mitkä ovat hallituksen mahdollisuudet vaikuttaa bensiinin hintaan, kun kyseessä on maailmanmarkkinoilla hinnoiteltava tuote.
Perussuomalaiset jätti helmikuussa 2022 – oppositiossa ollessaan – välikysymyksen polttoaineiden ja sähkön hintojen noususta ja hallituksen kyvyttömyydestä reagoida tilanteeseen.
– Me vaadimme polttoaineiden ja sähkön hintoja alentavia kansallisia toimia, kuten veronalennuksia. Hallitus levittää kätensä syyttäen maailmanmarkkinahintoja ja väittää, etteivät he voi mitään asialle. Tämä ei ole totta, Purra moitti tuolloin hallitusta.
Nyt hallituksessa ollessaan Purra on vedonnut maailmanmarkkinahintoihin, kun nykyinen oppositio on vaatinut toimia polttoaineiden hintojen alentamiseksi.