Ukrainalta kriittinen pyyntö Suomelle – Kaikki vaikenevat
Iltalehden tietojen mukaan Ukraina olisi tiedustellut Suomelta jälleen mahdollisuutta saada tai hankkia VR:n junakalustoa käyttöönsä.
Tiettävästi kyseessä olisi ainakin toinen kerta, kun Ukraina kyseisen pyynnön Suomelle esittää. Vuonna 2023 Ukraina pyysi Suomelta neljää Allegro-junaa. Kyseiset junat kulkivat aiemmin käytössä olleella Helsingin ja Pietarin välisellä yhteydellä.
Kolme vuotta sitten Allegrot olivat kuitenkin Venäjän valtion rautateiden ja VR:n omistaman Karelian Trains -yhtiön omistuksessa.
Myöhemmin vuonna 2023 VR lunasti Karelian Trainsin yrityslainat ja otti panttioikeuden perusteella kaikki neljä Allegro-junaa omistukseensa. Junat ovat tätä nykyä käytössä kotimaan kaukoliikenteessä.
Iltalehti oli Ukrainan tuoreeseen tiedusteluun liittyen yhteydessä suoraan VR:ään, joka vahvisti, että sitä oli lähestytty asialla, mutta siirsi päätiedotusvastuun omistajalleen eli Suomen valtiolle.
Onko Ukraina esittänyt vuoden 2023 jälkeen uusia junia koskevia pyyntöjä?
– VR ei päätä kaluston ulkomaille lahjoittamiseen tai myymiseen liittyvistä asioista. Kaikki lahjoitusvaltuudet ovat yhtiökokouksen päätöksiä ja kuuluvat siten omistajan eli Suomen valtion päätettäväksi.
Käydäänkö neuvotteluita tällaisista järjestelyistä parhaillaan?
– Yhtiötä on lähestytty asialla, mutta päätökset kuuluvat omistajalle.
Iltalehti otti seuraavaksi yhteyttä suoraan valtioneuvoston kansliaan (VNK), jonka omistajaohjausyksikkö välitti VR:lle luovutuspyynnön myös vuonna 2023.
VNK kuitenkin kieltäytyi kommentoimasta asiaa.
Harkitseeko Suomi junien tai vetureiden lahjoittamista Ukrainaan?
– Tähän asiaan ei juuri nyt ole kommentoitavaa, VNK:n viestinnästä vastattiin.
Iltalehdelle kerrottiin myöhemmin, että VR:n osalta lahjoituspäätöksistä päätettäisiin yhtiökokouksessa. Niissä Suomen valtiota edustaa eurooppa- ja omistajaohjausministeri Joakim Strand (r) tai omistajaohjausosaston ylijohtaja Maija Strandberg.
Strand ja Strandberg vahvistivat molemmat Iltalehdelle, että Ukraina on lähestynyt asialla Suomen valtiota eri tasoilla.
– Tutkimme asiaa, mutta tässä vaiheessa ei ole muuta kommentoitavaa, luki kuitenkin molempien lähettämissä sähköpostivastauksissa.
Huutokauppa käynnissä
VR:ltä lisättiin, että yleisesti ottaen se myy käytöstä poistamaansa kalustoa huutokaupoilla. Esimerkiksi tällä hetkellä on käynnissä huutokauppa, jossa myynnissä on 41 veturia ja 41 tavaravaunua.
Ilmoittautuminen huutokauppaan päättyi kesäkuun lopulla, mutta tällä kertaa kyseessä oli suljettu huutokauppa, jossa kalustoa myydään ainoastaan muille toimijoille Suomessa. Strandbergin mukaan yleisesti ottaen käytöstä poistetun kaluston huutokaupat ovat kuitenkin avoimia.
Kokonaisuudessaan VR:ltä kerrotaan, että sen huutokaupoissa on tähän mennessä myyty yhteensä 17 veturia, 11 lähijunaa ja 124 tavaravaunua.
Iltalehti ei voinut varmistaa, onko tätä kalustoa myyty myös ainoastaan Suomen toimijoiden käyttöön. VR kuitenkin vahvisti, ettei niiden ostajina ole ollut Ukrainan valtio tai maan kansallinen rautatieyhtiö Ukrzaliznytsja.
Kova tarve
Ukraina kaipaa uutta junakalustoa tällä hetkellä kipeästi. Venäjä on ottanut maan rautatieverkoston ja sillä kulkevat junat viime kuukausien aikana armottoman iskukampanjansa kohteeksi.
Aiemmin hyökkääjän kohteena olivat olleet lähinnä rautatieasemat tai muut paikallaan olevat kohteet. Useat ukrainalaismediat ovat kuitenkin uutisoineet siitä, miten Venäjä saalistaa nyt liikkuviakin ukrainalaisjunia videoyhteydellä toimivien droonien avulla.
Elokuussa ukrainalaismedia Ukrainska Pravda uutisoi, että sodan alusta lähtien junia on vaurioitunut jo liki 500 kappaletta.
Myös rautatietyöläisiä on menehtynyt iskuissa, ja syyskuun alussa uutisoitiinkin kuuden Ukrzaliznytsjan työntekijän kuolleen Venäjän ballistisella ohjuksella tekemässä iskussa.
Iskuilla rautatieverkostoon ja junaliikenteeseen on suuri vaikutus Ukrainaan. Ensinnäkin se vaikeuttaa muun muassa ulkomaisten diplomaattien liikkumista, koska Ukrainaan ei tällä hetkellä voi lentää vierailulle.
Tärkeäksi on muodostunut etenkin Ukrainasta Puolaan kulkeva rautatieyhteys, joka olikin syyskuussa Venäjän iskun kohteena.
Raju vaikutus vientiin
Erittäin kovaa iskut ovat osuneet Ukrainan maataloustuotteiden ja etenkin viljan vientiin, josta vielä heinäkuussa suurin osa kulki Mustanmeren satamien kautta. Venäjän iskukampanja on kuitenkin vähentänyt laivaliikennettä Mustallamerellä merkittävästi.
Ukrainan maatalous- ja elintarvikeministeri Taras Vysotskyin mukaan maa vei maataloustuotteita elokuun aikana 1,42 miljoonaa tonnia, mikä on vain kolmannes potentiaalisesta määrästä. Rautateitse tästä vietiin noin 600 000 tonnia.
Maataloustuotteiden vienti vastasi vuonna 2025 65,1 prosenttia kaikesta Ukrainan viennistä, joten Venäjän iskuilla on merkittävä vaikutus Ukrainan talouteen.
Lisäksi iskujen tuottamien vaurioiden korjaaminen on kallista. Ukrzaliznytsjan toimitusjohtaja Oleksandr Pertsovskyi arvioi uutistoimisto Reutersille jo kesäkuussa, että yhtiön täytyy nostaa tänä vuonna rahtimaksujaan 45 prosentilla.
Tällä taitetaan Venäjän iskujen aiheuttamaa taloudellista haittaa jollain tapaa siedettäväksi, mutta oikeastaan sekään ei ole riittävä korotus.
– 45 prosenttia ei riitä, koska meillä on huomattava [kassa]vaje, mutta ymmärrämme, että tämä on kompromissiratkaisu, jonka avulla voimme ainakin pitää pintamme, Pertsovskyi sanoi.