Voice of Freedom Повна версія

Uutta tietoa Kaarinan turmasta: 18-vuotias nuori ajoi autoa

· Main news

Lounais-Suomen poliisi on jatkanut Kaarinan Piikkiössä perjantaina tapahtuneen autoturman tutkintaa. Poliisi kertoo asiasta tiedotteessaan.

Poliisi epäilee, että turma-auton tilannenopeus oli huomattavan korkea. Onnettomuudessa kuolivat 15- ja 18-vuotiaat nuoret.

– 18-vuotiasta kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta, onnettomuuden tutkinnanjohtaja Samuli Lempiäinen kirjoittaa tiedotteessa.

Nuoret olivat tulossa torstain ja perjantain välisenä yönä henkilöautolla Piikkiön keskustan suunnasta kohti Ohikulkutietä. Auto suistui tieltä ja osui siltapilareihin.

Onnettomuus tapahtui Makarlantiellä. Kyseisen tieosuuden nopeusrajoitus on 40 kilometriä tunnissa.

Poliisi pyytää onnettomuuden mahdollisia silminnäkijöitä ilmoittautumaan.

Viranomaiset saivat tiedon onnettomuudesta puoli seitsemän aikaan aamulla. Tiedotteen mukaan raju ulosajo tapahtui jo aiemmin yöllä.

– Poliisi selvittää onnettomuuden tarkkaa ajankohtaa, ja asian selvittämiseksi pyydämme mahdollisia silminnäkijöitä tai muuten asiasta tietäviä ottamaan yhteyttä poliisiin, Lempiäinen sanoo tiedotteessa.

Asia ei etene syyttäjälle epäillyn kuoleman vuoksi.

Havaintoja koskevat yhteydenotot ja tiedot pyydetään välittämään poliisille sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi tai puhelimitse numeroon 0295 417 259.