Voice of Freedom Повна версія

Uutta tietoa kehitysvammaisen miehen kuolemasta – Poliisia epäillään rikoksista

· Main news

Syyttäjä on päättänyt, että kehitysvammaisen miehen kuolemaan johtaneista tapahtumista aloitetaan esitutkinta. Etälamautinta käyttänyttä poliisia epäillään kuolemantuottamuksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Mies kuoli, kun poliisi käytti häneen etälamautinta espoolaisessa ympärivuorokautista palveluasumista tarjoavassa asumisyksikössä 14. elokuuta. Henkilökunta oli kutsunut poliisit paikalle aamuyöllä, kun miespuolinen asukas käyttäytyi aggressiivisesti.

Tämänhetkisten tietojen perusteella tehtävälle osallistui kahden poliisin partio, jonka poliisit joutuivat kamppailutilanteeseen asukkaan kanssa. Sen aikana toinen poliiseista käytti asukkaaseen etälamautinta. Mies kaatui maahan ja menetti tajunsa. Hänellä ei ollut teräasetta.

Kehitysvammainen mies vietiin heti sairaalahoitoon, jossa hän kuoli saman päivän aikana.

– Koska voimankäytön kohdehenkilö on kuollut tilanteen seurauksena, asiaan liittyy merkittävä yhteiskunnallinen selvittämisintressi, mikä osaltaan edellyttää esitutkinnan suorittamista, kerrotaan Syyttäjälaitoksen tiedotteessa.

Poliisi oli käynyt paikalla jo edellisenä päivänä, mutta tässä tilanteessa voimakeinoihin ei tarvinnut turvautua.

Esitutkinnassa selvitetään tapahtumien tarkempi kulku ja se, onko poliisin voimankäyttö ollut puolustettavaa. Asiassa selvitetään myös uhrin tarkempi kuolinsyy.

Tutkinnanjohtajana toimii valtionsyyttäjä Tapio Mäkinen.

Viime aikoina poliisin voimankäyttökeinot ovat herättäneet voimakasta keskustelua muun muassa Tuusulan kiilauksen ja Tampereella tapahtuneen aseella uhkaamisen vuoksi. Kaikista tapahtumista on käynnissä rikostutkinta.