Vahva epäily vilpistä pääsykokeissa – Kaikki uusiksi
Suomen Ilmailuopiston (SIO) lentäjäkoulutuksen hakijat joutuvat uusimaan kirjallisen pääsykokeen epäillyn tekoälyvilpin takia. Asian vahvistaa Iltalehdelle SIO:n toimitusjohtaja ja rehtori Ari Tolonen.
Lentäjäkoulutuksen kirjallinen koe järjestettiin etäkokeena 15. syyskuuta. Tolosen mukaan on hyvin todennäköistä, että jotkut hakijat toimivat pääsykoeohjeiden vastaisesti.
Hänen mukaansa hakijat ovat käyttäneet esimerkiksi älysovelluksia ja tekoälyä tavalla tai toisella kokeen aikana.
– Vahva epäilys, Tolonen kommentoi asiaa Iltalehdelle.
Hänen mukaansa on hyvin mahdollista, että kokeessa olisi käytetty esimerkiksi älylaseja. Tolonen ei kuitenkaan tarkenna, mitä sovelluksia tai keinoja vilpillisten hakijoiden epäillään käyttäneen.
– Keinoja on monia, mitä on voitu käyttää.
Tolonen ei avaa, kuinka monen hakijan epäillään käyttäneen tekoälyä kokeessa. Hänen mukaansa tapauksia on kuitenkin useita.
Ensimmäinen vilppiepäilys tuli ilmi kokeessa käytettyjen valvontatyökalujen kautta, toimitusjohtaja kertoo.
– Ruvettiin perkaamaan tarkemmin sitä, ja kun olimme käyneet melkein koko aineiston läpi, alkoi olla selvää, että tässä on viitteitä.
Toimitusjohtaja ei myöskään kerro, mitä viitteitä tekoälyn käytöstä huomattiin. Hän perustelee asiaa sillä, ettei halua antaa mahdollisuuksia hyödyntää tekoälyä muissa kokeissa.
Epäonnistunut valvonta
Tolosen mukaan kokeessa oli monta muutakin ongelmaa. Esimerkiksi koetilanteen valvonta epäonnistui kokonaisuudessaan.
– Se oli hyvin selkeää epäonnistumista meidän valvonnan osalta.
Epäonnistuneen valvonnan myötä myös vilppitapausten yksiselitteinen varmentaminen tai poissulkeminen on hyvin hankalaa, Tolonen kertoo.
SIO:n tiedotteessa kerrotaan, että puutteellisen valvonnan lisäksi selvityksen myötä löydettiin puutteita muun muassa hakijoiden tunnistamisessa ja koetilanteen toteutuksessa.
Valvonnan epäonnistuminen on Tolosen mielestä monen tekijän summa. Hän harmittelee esimerkiksi tekoälyn valvomisen vaikeutta.
– Olen pettynyt, että tällaista käytetään.
– Ilmailuun ei kuulu millään tavalla epärehellisyys.
Uusintakoe
Kaikki 1 512 kirjalliseen kokeeseen osallistunutta hakijaa saa uusintamahdollisuuden. Uusinta järjestetään lähitoteutuksena 21. marraskuuta.
Tolosen mukaan lähitoteutuksessa kokeen valvonta on kattavampaa.
– Mahdollisuus niin sanotusti tällaisten avusteiden käyttöön on hyvin paljon pienempi, äärimmäisen paljon pienempi.
Lentäjäkokeen kirjallinen osuus järjestettiin etätoteutuksena myös edellisenä hakuvuonna 2024.
Tällöin ei tullut esiin vilppitapauksia eikä näistä ollut myöskään viitteitä, Tolonen kertoo.
Kokeen rakenne
Iltalehti uutisoi hakijoiden kokemista valvonnan puutteista ja tekoälyn käyttömahdollisuuksista syyskuussa.
Tällöin monet osallistujat kertoivat, ettei koetilannetta valvottu lainkaan, vaikka hakijoille oli ilmoitettu webkameralla tehtävästä valvonnasta.
– Webkamerani ei ollut päällä, niin tämä toinen henkilöhän olisi voinut tulla luokseni ja tehdä sen saman kokeen, kun se ei ollut mitenkään valvottua, eräs hakija kuvaili Iltalehdelle.
Kirjallinen pääsykoe on hakuprosessin ensimmäinen seitsemästä karsintavaiheesta niille hakijoille, jotka eivät etene psykologisiin testeihin suoraan todistusvalinnalla.
Tolonen kertoi aiemmin Iltalehdelle, että kirjallisessa kokeessa on 93 kysymystä ja 90 minuuttia vastausaikaa.