Eetu Tapion sunnuntaista kävelyä Helsingin Pihlajasaaressa varjosti erikoinen havainto.
Värikkäitä räjäytyslankojen jäänteitä löytyi Tapion mukaan koko matkalta pitkin Pihlajasaaren uimarannan rantaviivaa.
– Aina löytyi seuraava lanka, kun astui eteenpäin, Tapio kuvailee.
Miehen keräämästä jätekasasta löytyy vihreitä, sinisiä, vaaleanpunaisia, keltaisia ja punaisia langanpätkiä sekä muuta roskaa. Tapio kertoo löytäneensä vastaavaa muovijätettä Pihlajasaaresta myös aiempina vuosina keväisin.
Tällä kertaa jätettä lojui rannassa kuitenkin enemmän kuin muina aikoina. Aiemmin Tapio on löytänyt vain yksittäisiä lankoja.
Hän kertoo olevansa todella harmissaan siitä, että jätettä joutuu veteen ja sen myötä huuhtoutuu rantaan.
– Minun mielestäni, merellä liikkuvana ihmisenä on todella surullista, että rantaan huuhtoutuu tuollaista.
Hän kertoo aikovansa ilmoittaa havainnosta eteenpäin oikealle taholle.
Kasvava ongelma
Helsingin kaupungin ympäristötarkastaja Laura Kotilainen vahvistaa, että kuvassa olevassa jätteessä on kyse räjäytyslangoista.
Kotilaisen mukaan jäte on todennäköisimmin peräisin Hernesaaren itärannalla käynnissä olevasta urakasta.
– Käytännössähän kaikki tällaiset ovat yleisestikin peräisin rantarakentamisesta.
Toinen paikka, josta jätettä kulkeutuu tällä hetkellä mereen, ovat Helsingin Sataman laajentamiseen liittyvät työmaat Jätkäsaaressa.
Kotilaisella ei kuitenkaan ole varmaa tietoa siitä, mistä Pihlajasaaren räjäytyslangat ovat peräisin. Mereen uppoavat langat voivat jäädä kiinni merenpohjan sedimentteihin eli kerrostumiin, joista ne saattavat vapautua virtausten mukana vasta useiden vuosien jälkeen ja kulkeutua tällöin pinnalle sekä rantaan.
Esimerkiksi Suomenlinnan rannikoille ajautuu edelleen räjäytyslankoja ja muuta jätettä, joka on peräisin Espoon Länsimetron-työmailta, Kotilainen kertoo.
Suuri riski
Kotilaisen mukaan räjäytyslankojen ja panosputkien päätyminen mereen on ollut kasvava ongelma viime vuosina. Esimerkiksi Pihlajasaaressa havainnot kasvoivat viime vuonna 100 prosentilla vuoteen 2020 verrattuna.
Räjäytyslankaa on ajautunut viime vuosina paljon useisiin eri kohteisiin Helsingissä, Kotilainen kertoo.
Helsingin kaupungin ympäristöpalvelut on tehnyt havaintoja rantaan ajautuneista räjäytyslangoista eniten Suomenlinnan rannikoilta ja Pihlajasaaresta. Räjäytyslankoja lähtee liikkeelle erityisesti meritäytöissä käytetystä louheesta.
Kaupungin rantaroskaseurannan kautta jätettä on löytynyt myös Mustikkamaalta, Pitkäourista, Teerisaaresta, Kruunuvuorenrannasta ja Harakasta.
Kotilainen tuumii, että jätettä on varmasti muuallakin, mutta se ei välttämättä tule aina kaupungin tietoon.
Kappalemääräisesti räjäytyslankojen päätymistä mereen voidaan pitää isona ongelmana, Kotilainen toteaa. Kyseessä on myös suuri ympäristöriski, sillä räjäytyslangoissa oleva muovi hajoaa lopulta mikromuoviksi.
– Sitten se pikkuhiljaa vapautuu koko ravintoketjuun.
Ravintoketjun kautta mikromuovia päätyy myös ihmisten elimistöön ja jopa aivoihin asti, Kotilainen sanoo. Muovi vaikuttaa myös merieliöihin sekä ympäristön siisteyteen.
Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Stara keräsi viime vuonna 140 kuutiota jätettä merestä Helsingin alueella. Näistä seitsemän kuutiota kerättiin sukeltamalla.
Määräysten rikkominen
Ympäristötarkastajan mukaan työmailta tulevaa jätettä ei saisi päätyä mereen lainkaan. Kotilainen kertoo, että vesialueen täyttötöihin vaadittava vesilupa velvoittaa rajoittamaan roskan pääsyä ympäristöön. Hän muistuttaa myös jätelain mukaisesta roskaamiskiellosta.
Urakoitsijat eivät aina kuitenkaan noudata määräyksiä, hän toteaa. Roskaamiseen liittyvät määräykset saattavat jäädä huomiotta aikataulupaineiden ja työmaakiireiden lomassa.
Kotilainen sanoo, että vaikka toiminnanharjoittajat noudattavat viranomaisten määräyksiä yleensä ihan hyvin, roskaamisen suhteen kaivattaisiin asennemuutosta.
Hänen mukaansa kaupungilta on tämän vuoden aikana oltu muutamia kertoja yhteydessä työmaihin räjäytyslankajätteen tiimoilta.
Kotilainen muistuttaa, että monesti saman työmaan eri pisteillä on eri urakoitsijoita. Hänen mukaansa kaupunki on ollut yhteydessä ainakin Jätkäsaaren kannaksen sillalla olevaan urakkaan.
Ympäristöpalveluilta ollaan yhteydessä asianosaiseen työmaahan aina, kun ilmoituksia roskaamisesta tulee, Kotilainen kertoo. Ympäristönsuojeluviranomainen voi puuttua asiaan ja esimerkiksi kehottaa puhdistamaan ja siivoamaan alueen.
Ympäristöpalvelut eivät voi kuitenkaan esimerkiksi sakottaa työmaata. Kotilainen ei ole tietoinen, että yksikään tapaus, jossa kyseistä jätettä päätyy mereen, olisi johtanut poliisille tehtyyn tutkintapyyntöön.
LUE MYÖS
Vuonna 2025 Suomenlinnassa, Pihlajasaaressa, Mustikkamaalla, Pitkäourisssa, Teerisaaressa, Kruunuvuorenrannassa ja Harakassa kerätyistä muoviroskista 15 prosenttia oli räjäytyslankoja ja panosputkia.
Eniten räjäytyslankaa ja panosputkia kerättiin Suomenlinnassa, jossa näitä kerättiin 2 135 kappaletta. Toiseksi eniten näitä kerättiin Kruunuvuorenrannassa, jossa määrä oli 157 kappaletta.
Räjäytyslankojen ja panosputkien mereen päätymiseen voidaan vaikuttaa louhinnan materiaalivalinnoilla sekä louhintatyypin valinnalla. Lisäksi meritäytöissä voidaan käyttää erilaisia menetelmiä, roskaantumisen estämiseksi, kuten suojaverhoa ja reunapenkereen rakentamista.
Roskaantumisen kannalta tunnelilouheen käyttö meritäytöissä on kaikista ongelmallisinta.
Lähde: Helsingin kaupungin rantaroskadata