Valtteri Bottas joutui keskeyttämään sunnuntain Itävallan GP:n alkuhetkillä, kun hänen Cadillacinsa syttyi kirjaimellisesti palamaan.
Bottas ilmoitti tiimiradiossa, että hänen jarrunsa ovat ”liekeissä”. Suomalainen kurvasi varikolle ja hän joutui keskeyttämään jo kisan toisella kierroksella.
Bottaksen tallikaveri Sergio Pérez kärsi samaisesta ongelmasta. Meksikolaisen kisa päättyi vain hetki sen jälkeen (kierroksella 4), kun Bottaksen auto oli työnnetty Cadillacin pilttuuseen.
F1:n tulokastallista ilmeni varsin häpeällinen näky Itävallassa.
– Erittäin turhauttava viikonloppu kokonaisuudessaan. Odotan isoja sisäisiä keskusteluja siitä, miten teemme asioita, koska meidän on tehostettava toimintaamme. Meillä ei voi olla tällaisia ongelmia, Cadillac-kuljettaja Pérez jyrähti.
Pérez oli käärmeissään, sillä hän taisteli kisan alkuvaiheilla Williamsin Alex Albonia vastaan. Kyseinen taisto antoi esimerkkejä siitä, että alkukaudella joukon hännillä rämpineen yhdysvaltalaistallin vauhti on mennyt parempaan suuntaan.
Ongelmaksi muodostuvat jatkuvat tekniset murheet.
Cadillacin kuljettajista Valtteri Bottas ei ole ajanut maaliin sitten toukokuisen Kanadan GP:n.
– Tämä oli taas vaikea viikonloppu täynnä erinäköisiä ongelmia. Meidän pitää oppia tästä ja meidän pitää korjata puutteemme. Onhan tämä sääli, koska olimme nopeampia. Meidän pitää vain alkaa päästä maaliin kisoissa, Bottas mietti.
Cadillac on ainoa F1-talli, joka ei ole ottanut tällä kaudella vielä yhtään MM-pistettä.
Jenkkitalli liittyi talvella mukaan F1-sarjaan.