Varoitus: Jos tämä kiima-aika tulee, koko Suomella on piru merrassa
Afrikkalaisen sikaruton tartuntavyöhykkeen ympärillä vallitseva tilanne on kestämätön, sanoo Metsäalan asiantuntijat ry.
Etujärjestön puheenjohtajan Stefan Borgmanin mukaan tartuntavyöhyke kattaa nyt 150 000 hehtaaria maata. Pinta-ala on Borgmanin mielestä valtava, ja siitä seuraa suuria taloudellisia menetyksiä alueelle. Hakkuutyöt ja metsänhoitotyöt on keskeytetty vyöhykkeellä viranomaispäätöksellä. Metsäasiantuntijoiden mukaan hakkuukoneet seisovat ja metsäorganisaatiot pohtivat lomautuksia ja rajoituksia jopa jalkaisin tehtäviin maastotöihin.
– Tilanne on kestämätön. Ei voi olla niin, että on Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson vastuulla puolustaa koko Suomea ja ottaa yksin taloudelliset tappiot vastaan, Borgman sanoo tiedotteessa.
Yhdistys vaatii sikaruton torjunnan aloittamista välittömästi. Vaatimuslistalla on villisikojan ruokinnan kieltäminen ja kannan leikkaamisen aloittaminen varotoimena.
Uhkaa jopa yhteiskuntaa
– Villisian kiima-aika alkaa marraskuussa, jolloin karjut lähtevät vaellukselle. Meillä on kaksi kuukautta aikaa toimia. Jos tauti leviää tartuntavyöhykkeen ulkopuolelle, tulevat taloudelliset tappiot olemaan valtavat metsätaloudelle ja koko yhteiskunnalle, Borgman varoittaa.
Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd) sanoi keskiviikkona Iltalehdelle, että villisikakanta on syytä painaa niin alas kuin mahdollista. Suomi voi tarvittaessa ottaa varusmiehiäkin metsästysavuksi. Villisikoja voi kuitenkin liikkua Venäjältä Suomeen itärajan yli.
Rajoitustoimet ovat voimassa Virolahdessa, Miehikkälässä ja Lappeenrannan eteläisessä osassa. Afrikkalainen sikarutto on eläimille vaarallinen, mutta ei ihmiselle. Se voi kuitenkin levitä ihmisen välityksellä.
Alueen maanviljelijät ovat joutuneet vaikeuksiin, kun viljalle ei ole löytyä ostajia saastumispelkojen vuoksi.