Veimme kolme kielipoliisia kahville kuullaksemme, mitkä kielioppivirheet herättävät alkukantaista raivoa
Yle kutsui kielipoliisit keskustelemaan kielioppivirheistä ja syistä, miksi suomen kielen tulevaisuus näyttää heikolta. Ilonaiheitakin löytyi.
Ensimmäinen parahdus pääsee muutama sekunti sen jälkeen, kun nauhoitus on alkanut.
– En voi sietää yritysten mainoksissaan käyttämää sattumanvaraista kieltä, tuskailee Pauliina Rautio.
Rautio on yksi Facebookin Yhdyssana on yhdyssana -ryhmän ylläpitäjistä. Hän kuuluu kielipoliiseiksi kutsuttuihin ihmisiin, jotka tarkkailevat suomen kieltä ja erityisesti sen virheellistä käyttöä päivittäin.
Yle on kutsunut kolme kielipoliisia Helsingin Kallioon kahvilan nurkkapöytään selvittämään, millaisena he näkevät suomen kielen tilan ja miksi kielen jatkuva laaduntarkkailu on heille elämäntehtävä.
Raution lisäksi paikalla ovat Jukka Korpela ja Hanna Eskelinen. Korpela kuvailee itseään internetkielipoliisiksi, Eskelinen viestipalvelu Threadsin ”viralliseksi nillittäjäksi”.
Liik enne vira sto ja kananmunien saatavuusongelmat
Yrityksillä pitäisi Raution mielestä olla suurempi vastuu siitä, millaista kieltä ne käyttävät.
Hän mainitsee esimerkkinä S-ryhmän vesipullon, jossa lähdevesi on kirjoitettu erikseen Lähde vesi. Liikenneviraston logossa puolestaan lukee eri riveillä Liik enne vira sto.
Rautio sanoo valitsevansa firman, jonka teksteissä ei ole virheitä tai mielivaltaista tavuttamista.
– Jos yritys ei välitä kielestä, niin tuskin se välittää muustakaan.
Hanna Eskelinen vaikuttaa vielä vierustoveriaankin tuohtuneemmalta. Hän sanoo puuttuvansa huonoon kieleen päivittäin.
Myös Eskelinen pitää yritysten ja virastojen ottamia kielellisiä vapauksia raivostuttavina. Kädet heiluvat ja äänentaso kohoaa, kun hän pääsee kertomaan esimerkistään.
– Esimerkiksi Helsingin Autotalon kortteli nimettiin taannoin The Middleksi. Tätä kielellistä järkyttävyyttä ei edes vaivauduttu suomentamaan!
Kielipoliisit jatkavat raivoa herättävien virheiden listaamista.
– Suomessa käytetään yhtä pistettä tai joskus kolmea. En kerta kaikkiaan kestä, kun joku käyttää lauseen perässä kahta pistettä tai jopa neljää, tiuskaisee Rautio.
– Samaa näkee pilkkujen käytössä. Pitäisi alkaa pitää tussia mukana siltä varalta, jos näen vaikka ilmoitustaululla huonosti kirjoitetun lapun, lisää Eskelinen.
Vauhti kiihtyy, ja nauhurin äänentasomittari alkaa vilkkua punaisella. Eskelisellä saattaa ”rasahtaa lopullisesti päässä”, jos päivämäärä kirjoitetaan niin, että piste on jätetty pois kuukautta tarkoittavan numeron perästä.
– Piste tulee sekä päivän että kuun perään, Rautio muistuttaa.
Jukka Korpela on kuunnellut tähän asti keskustelua mietteliäänä ja herrasmiesmäisen hiljaa. Häntä rasittaa kielen tahallinen hähmäistäminen. Tällä hän tarkoittaa sitä, ettei lukija saa kerralla selvää, mitä tekstissä yritetään sanoa, vaikka asia olisi yksinkertainen.
– Näin kaupassa lapun, jossa sanottiin, että kananmunien kysynnän kasvusta ja yleisistä saatavuusongelmista johtuen kananmunissa on saatavuuspuutteita. Tämän olisi voinut sanoa, että kananmunia on tavallista vähemmän saatavilla.
Korpelan varsinainen hähmäisyyteen liittyvä huoli on se, että epäselvä kielenkäyttö yleistyy – se ei kuulu hänen mielestään enää poliitikkojen yksinoikeudeksi. Hähmäisyys on levinnyt kaikkiin kansankerroksiin ja arkisiin tilanteisiin.
Suomi, jossa puhutaan vain englantia
Huolta herättää myös englannin ylivalta kielessämme. Korpelan mukaan suomen sanonnat ovat yhä enemmän englantia tai englannista suoraan suomennettuja, kuten ”isossa kuvassa” tai ”annetaan iso käsi”.
– Nämä ovat aivan hölmöjä, kun niitä kuulee ensimmäistä kertaa, mutta sitten niihin alkaa tottua. Toisinaan ei edes välttämättä tiedä, mitä tällaiset sanonnat tarkoittavat, Korpela sanoo.
Hän kertoo olleensa aiemmin asiasta enemmän huolissaan.
Kymmenen vuotta sitten Korpela oli varma, että englanti jyrää kielemme kokonaan ja suomi jää vain muutamien harrastajien jutuksi.
– Luulen edelleen, että jonkinlainen kielenvaihto tapahtuu meillä, mutta hitaasti. Työmarkkinat kansainvälistyvät, ja englannin rooli kasvaa. Tai kiinan kielen, jos Kiina jatkaa laajenemistaan.
Hanna Eskelisellä rasahtaa taas päässä. Hän pitää mediaa suurena syyllisenä siihen, että englantia kuulee yhä enemmän kielessämme.
– Toimittajat käyttävät englanninkielisiä sanoja hämmentävän paljon niin kirjoitetuissa jutuissa kuin puhuessaan vapaammin. Ylen artikkelissa puhutaan jäähän tehdystä 'skriinistä', jolle olisi löytynyt sekunnin miettimisellä suomenkielinen sana näyttö.
Rautio kuulee usein sanottavan, että osuvia englanninnoksia ei kannattaisi suomentaa, koska kielestämme ei muka löydy hyviä vastineita.
– Surullisinta on, ettei edes yritetä. Ei suomenkielisen sanan keksiminen vie aikaa kuin sekunnin pari. Ja se voi olla ihan hauskaakin hommaa, Rautio sanoo.
Kielipoliisit huomauttavat, että he itsekin käyttävät paljon englanninkielisiä sanoja. Hyväksynnän saavat esimerkiksi sanat woke ja fiidi, vaikka ainakin fiidille löytyisi passeli suomen vastine syöte.
Korpela muistuttaa, että englannin sanoja on tullut suomeen ennen jo internetin keksimistä, koska englanti on ollut teknologian ykköskieli.
– Ja kun keksinnöt otetaan niin nopeasti käyttöön, niin ei siinä mikään komitea ehtisi pallotella oikeaa suomenkielistä versiota, Korpela sanoo.
Kun edes Kotus ei välitä
Kolmikko on yhtä mieltä siitä, että suomalaiset eivät enää arvosta kieltään.
– Maahanmuuttajat saavat helposti sellaisen kuvan, että suomalaiset eivät välitä äidinkielestään. Kaikesta paistaa läpi, että pidämme suomea huonompana kielenä kuin englantia, Eskelinen sanoo.
Rautio murehtii Suomeen muuttaneiden mahdollisuutta ymmärtää viranomaisten kieltä. Hänen mielestään byrokraattinen suomi eli niin sanottu Kela-kieli on nykyään niin monimutkaista, etteivät edes suomea äidinkielenään puhuvat osaa sitä kunnolla.
Kielipoliiseja kuunnellessa alkaa vaikuttaa siltä, etteivät suomen säilymisestä ja säännöistä välitä enää muut kuin Facebookin kielenhuoltoryhmät, eläkkeellä olevat äidinkielen opettajat, kielitieteilijä Janne Saarikivi ja suomen kielen puolesta puhuvat kansallismieliset ryhmät.
Mutta löytyyhän meiltä Kotimaisten kielten keskus eli Kotus!
– Kotus on jo pitempään suhtautunut kaikkeen naiivilla myötämielisyydellä, että ihanaa, miten kieli elää ja muuttuu. Vielä parikymmentä vuotta sitten Kotus ohjeisti ja löi vähän nyrkkiä pöytään. Mutta ei enää, Eskelinen sanoo.
Kotuksen pitäisi kielipoliisien mukaan olla jyrkempi linjauksissaan. Eskelisen mielestä ainoa kielipoliittinen keskustelu, jota Suomessa käydään, koskee ruotsia – ikään kuin suomen kieli ei vaatisi tietoista vaalimista.
Korpelan mukaan kaikkia huolia ei voi laittaa Kotuksen piikkiin. Olemme kaikki syyllisiä kielen heikohkoon tilaan.
– Häpeä pitäisi tuoda takaisin niin kasvatukseen kuin kielenhuoltoon. Nykyään kukaan ei puutu mihinkään, koska pelätään milloin mitäkin reaktiota. Pienellä nöyryytyksellä voi saada oppia perille, vaikka se tuntuisi hetken verran pahalta, Eskelinen jatkaa.
Kauneinta kielessämme
Jottei juttutuokio olisi pelkkää nillittämistä, mennään lopuksi posin kautta. Tätä ilmausta ei muuten kannata käyttää kielipoliisien seurassa edes ironisessa mielessä.
Ja mitä virheisiin tulee, niiden korjaaminen ei vaadi järkyttävää työmäärää – pienellä viitseliäisyydellä jokainen voi tehdä kielestään huolitellumpaa ja rikkaampaa.
– Ei vaadi kuin hetken miettimisen, että keksii reheviä ja mielikuvituksekkaita sanoja ankeiden anglismien tilalle. Sama pätee kielioppivirheiden korjaamiseen, Eskelinen sanoo.
Pauliina Raution rakkauden äidinkieleensä näkee jo siitä, miten autuaasti hän hymyilee puhuessaan suomen kielen omistusliitteistä.
Mikä tekee kielipoliisit iloisiksi? He kertovat videolla:
Entä keille kielipoliisit antavat erityismaininnan hyvästä suomen kielestä?
Jukka Korpela kiittää Anssi Kelaa niin kappaleiden sanoituksista kuin tämän käyttämästä suomesta haastatteluissa ja Facebook-päivityksissä.
Hanna Eskelinen sanoo arvostavansa toimittaja Tuija Siltamäen kolumneja sapekkaasta ja ytimekkäästä suomesta.
Raution kiitos lähtee alakoulun rehtori Arto Aspforsille, joka ilahduttaa lukijoita Threadsissa ilahduttavilla nokkeluuksilla ja suomen kielen taitavalla leikittelyllä.
Eskelinen toteaa, ettei mikään tuota niin suurta iloa kuin päästä leikkimään kielen kanssa. Ilo on suurimmillaan, kun hän pääsee käyttämään sellaisia suomen sanoja, joissa on ihmisläheisyyttä ja lämpöä. Oivallisen mahdollisuuden tähän tarjoaa suomen koloratiivirakenne.
– Istua töröttää tai juosta jolkottaa ovat esimerkkejä kielestä, johon tekoäly ei kykene, sanoo Eskelinen.
Mitkä sinulle ovat suomen kielessä suurimpia raivostumisen ja riemastumisen aiheita? Osallistu alla keskusteluun!