Venäjän valtion uutistoimisto Ria Novosti julkaisi perjantaina uutisen, jossa kerrotaan uuden ”sotilaallisen erikoisoperaation” alkavan pian Liettuassa.
”Erikoisoperaatio” on Venäjän propagandan termi, jota käytetään esimerkiksi maan aloittamasta hyökkäyssodasta Ukrainassa.
Pian uutisen julkaisun jälkeen tapahtui kuitenkin erikoinen käänne, sillä juttu poistettiin verkosta vähin äänin. Virallista selitystä tälle ei ole annettu.
Tapauksesta kertoo riippumaton venäläismedia Agentstvo. Sen mukaan Ria Novostin uutisen oli kirjoittanut Venäjän ulko- ja puolustuspolitiikan neuvoston jäsen Aleksandr Nosovitš. Juttu oli verkossa esillä uutistoimiston etusivulla.
Myös maanpaossa toimiva valkovenäläismedia Nexta on julkaissut kuvakaappauksen uutisesta, joka otsikko on: ”Venäjää odottaa uusi sotilaallinen erikoisoperaatio. Siitä tulee erittäin lyhyt.”
Ilmaus on tuttu Venäjän johdon puheista, sillä viime viikolla ulkoministeri Sergei Lavrov varoitti Eurooppaa ”erittäin lyhyestä sodasta”.
Liettuan parlamentti äänesti tiistaina kannattavansa ehdotusta ydinaseiden sallimisesta sen maaperällä. Ria Novostin perjantaisessa uutisessa verrataan Liettuaa Ukrainaan ja vihjataan, että Venäjä voisi hyökätä maahan jopa ydinasein.
Venäjä on jo aiemmin uhkaillut Liettuaa maassa etenevän perustuslakimuutoksen vuoksi.
Ria Novosti on täysin valtio-omisteinen ja toimii presidentinhallinnon ohjaaman Rossija segodnja -mediatalon alaisuudessa. Sitä käytetään jatkuvasti Kremlin propagandan välittämiseen.
Venäjä on virallisesti kiistänyt suunnittelevansa hyökkäystä Nato-maihin.