Venäjän valta Mustallamerellä mureni – Näin Ukraina teki sen

Venäjän täysimittaisen hyökkäyksen alkamisen jälkeen Mustastamerestä on tullut yksi nykyaikaisten taisteluiden keskeisistä näyttämöistä. Siellä pitkään vallinneet käsitykset meriherruudesta ovat joutuneet perusteellisesti kyseenalaistetuiksi.

Vaikka Ukrainalla ei ole Venäjän laivastoon verrattavaa tavanomaista laivastoa, se on onnistunut luomaan merisodankäyntiin uuden toimintalogiikan, joka perustuu täsmäaseisiin, meridrooneihin ja kehittyneeseen digitaaliseen teknologiaan.

Sodan aikana Venäjän Mustanmeren laivasto on joutunut muuttamaan tukikohtastrategiaansa, luopumaan rajoittamattomista operaatioista Ukrainan rannikon tuntumassa ja sopeutumaan jatkuvasti uhkiin, joita ei juuri ollut olemassa vielä muutama vuosi sitten. Samaan aikaan Ukraina on onnistunut säilyttämään merivientikäytävänsä huolimatta Venäjän ohjusiskuista, merimiinoista ja sen toistuvista yrityksistä häiritä kaupallista merenkulkua.

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi julistikin heinäkuun alussa, että Venäjä on menettänyt Mustanmeren. Myös Carnegie Endowment for International Peace -ajatushautomo on jo aiemmin keväällä todennut, että Ukraina on onnistunut tekemään Venäjän Mustanmeren laivastosta ”käytännössä hyödyttömän”.

Tämän sodan opetuksia tutkivat nyt sotilassuunnittelijat eri puolilla maailmaa. Ne ovat erityisen merkityksellisiä maille, joilla on pitkä rannikko ja yhteistä rajaa Venäjän kanssa. Niihin kuuluu myös Suomi, joka liittyi Natoon vuonna 2023.

Monet analyytikot katsovat Mustanmeren voimasuhteiden muuttuneen merkittävästi. Kysyimme Ukrainan merivoimien tiedottaja Dmytro Pletentšukilta voidaanko sanoa, että Ukraina on saanut yliotteen?

— Kuvailisin nykytilannetta pikemminkin tasapainoksi kuin herruudeksi. Olemme pakottaneet venäläiset pitämään suuren osan laivastostaan suojassa satamissa ja rajoittaneet merkittävästi niiden mahdollisuuksia toimia vapaasti merellä.

Samaan aikaan Venäjällä on edelleen huomattava ylivoima ilmassa. Se estää Ukrainaa toimimasta vapaasti koko Mustallamerellä ja Asovanmerellä. Jos kuitenkin tarkastellaan nimenomaan miehittämättömiä merijärjestelmiä, Ukrainalla on tällä hetkellä etulyöntiasema.

– Venäjä on edelleen meitä jäljessä sek�ä teknologisesti että taktisesti meridroonien käytössä. Mutta se ei tarkoita, että meillä olisi varaa höllentää otettamme. Vihollinen etsii jatkuvasti keinoja kuroa etumatkaamme kiinni, paikata heikkouksiaan ja saada aloite takaisin itselleen. Osa näistä pyrkimyksistä on jo tuottanut tulosta.

Meridrooniohjelma

Venäjän aloittaessa täysimittaisen hyökkäyksensä sillä oli jo käytössään tiettyjä miehittämättömiin merijärjestelmiin liittyviä ratkaisuja. Se kuitenkin luotti ennen kaikkea perinteiseen laivastoonsa.

Venäläiset sotilassuunnittelijat uskoivat, että suuri määrä merkittäviä pinta-aluksia takaisi meriherruuden ja kykenisi torjumaan kaikki tavanomaiset uhat. Pletentšuk kertoo Ukrainan tilanteen olleen täysin toisenlainen.

– Meillä ei ollut käytössämme Venäjän teollista kapasiteettia tai sotilaallisia voimavaroja. Meidän oli löydettävä epäsymmetrinen vastaus, kehitettävä tavanomaisesta poikkeavia ratkaisuja ja hyödynnettävä ne voimavarat, joita meillä oli käytettävissämme. Näin sai alkunsa Ukrainan meridrooniohjelma.

Hän huomauttaa, että valtaosa Venäjän aluksista oli rakennettu neuvostoaikaisten suunnitelmien pohjalta. Myös uudemmat alukset noudattivat pitkälti neuvostoliittolaisia merisodankäynnin periaatteita, eikä niitä yksinkertaisesti ollut suunniteltu torjumaan nykyaikaisten miehittämättömien järjestelmien aiheuttamia uhkia.

Pletentšukin mukaan olisi kuitenkin ennenaikaista päätellä, että droonit korvaisivat kokonaan suuret sota-alukset.

– Monet merellä suoritettavat tehtävät edellyttävät edelleen ihmisten läsnäoloa, ja viime kädessä juuri ihmiset tekevät päätökset, joilla on oikeudellisia ja poliittisia seurauksia.

Suomella on paljon rannikkoalueita ja runsaasti saaria. Mitkä Ukrainan kokemuksista saadut opit ovat mielestänne merkityksellisimpiä tällaisissa olosuhteissa?

— Jokainen sota on erilainen. Minulta kysytään usein, voiko Hormuzinsalmen tapahtumia verrata Mustanmeren tilanteeseen. Yhtäläisyyksiä toki on: merimiinat, kaupalliseen merenkulkuun kohdistuvat hyökkäykset ja merikuljetuksiin kohdistuvat uhat. Mutta vaikka sodat saattavat näyttää samankaltaisilta, jokaisella konfliktilla on omat erityispiirteensä.

Hyökkäyssotia aloittavat valtiot toimivat Pletentšukin mukaan yleensä samalla kaavalla. Ne pyrkivät yllättämään vastustajansa, hyödyntämään epävarmuutta ja käyttämään harhauttamista aina, kun siihen on mahdollisuus. Siksi on niin tärkeää tunnistaa uhka jo silloin, kun se on vasta muodostumassa.

— Jos jonnekin ilmestyy aseistautuneita miehiä, joilla on venäläisiä tunnuksia, sitä ei pidä selittää yksittäiseksi välikohtaukseksi. Pienimpiinkin varoitusmerkkeihin on suhtauduttava vakavasti.

Ukraina on oppinut myös toisen tärkeän asian. Paras tapa puolustaa rannikkoa on estää vihollista ylipäätään ottamasta laivastoaan käyttöön.

– Ei kannata odottaa, että Venäjän sota-alukset toimivat jo oman rannikkosi edustalla, kuten Odessan edustalla kävi täysimittaisen hyökkäyksen alkuvaiheessa.

– Monet näistä päätöksistä ovat tietenkin poliittisia. Mutta mitä lähemmäs Venäjän annetaan päästä kriittistä infrastruktuuria, sitä vaikeammaksi – ja kalliimmaksi – sen puolustaminen ja hyökkäyksistä toipuminen käy.

Pletentšukin mukaan tehokas rannikkopuolustus ei voi perustua yksittäiseen asejärjestelmään vaan useiden suorituskykyjen kokonaisuuteen. Siihen kuuluvat muun muassa meritorjuntaohjukset, tiedustelu, meri-ilmailu, miinoitteet, maihinnousun torjunta, miehittämättömät järjestelmät ja merivalvonta.

Elintärkeä meri

Mustameri on taloudellisesti elintärkeä. Ukraina oli jo ennen Venäjän täysimittaista hyökkäystä menettänyt viisi merkittävää satamaa Krimillä. Helmikuun 2022 jälkeen Venäjä miehitti myös Berdjanskin ja Mariupolin satamat Asovanmerellä, ja Mykolajivin sekä Hersonin satamien normaali toiminta käytännössä pysähtyi.

– Tämä luonnollisesti heikensi merkittävästi vientikapasiteettiamme. Siitä huolimatta olemme onnistuneet palauttamaan meriviennin lähes täysimittaista hyökkäystä edeltäneelle tasolle kuljetettujen tavaramäärien perusteella.

Näin siitäkin huolimatta, että nykyisin täydessä toiminnassa ovat enää Suur-Odessan satamat: Odessa, Tšornomorsk ja Pivdennyi.

Ukrainan niin kutsuttu viljakäytävä on myös ollut toiminnassa menestyksekkäästi jo yli kaksi ja puoli vuotta. Vaikka sitä kutsutaan yleisesti viljakäytäväksi, sen kautta kuljetetaan monenlaista muutakin rahtia.

Reittiä on käyttänyt jo yli 8 000 kauppa-alusta, jotka ovat kuljettaneet yhteensä yli 170 miljoonaa tonnia rahtia.

– Luvut puhuvat puolestaan. Riskit eivät tietenkään ole kadonneet. Merimiinat ovat edelleen uhka. Venäjä jatkaa drooni- ja ohjusiskuja sekä pyrkii toistuvasti häiritsemään merenkulkua. Olemme kuitenkin onnistuneet pienentämään valtaosaa näistä riskeistä.

Korvausjärjestelmä

Ukraina on ottanut käyttöön myös korvausjärjestelmän siltä varalta, että aluksia vaurioituu tai tuhoutuu. Se on osaltaan palauttanut kansainvälisten varustamojen luottamusta.

Toinen tärkeä tekijä on maantiede. Lähdettyään Ukrainan satamista kauppa-alukset siirtyvät Romanian aluevesille. Romania on Naton jäsen, ja Venäjä ymmärtää hyvin, mitä seurauksia siviilialuksiin kohdistuvalla hyökkäyksellä Naton aluevesillä olisi.

– Meidän tehtävämme on varmistaa alusten turvallinen kulku Ukrainan satamista lähimmän Nato-maan aluevesille. Siinä olemme toistaiseksi onnistuneet.

Uskotteko siis, että Ukraina pystyy luotettavasti takaamaan tämän merireitin turvallisuuden?

— Ehdottomasti. Paras näyttö ei ole poliittiset lausunnot vaan objektiiviset tosiasiat. Käytävä on edelleen toiminnassa. Alukset jatkavat liikennöintiään. Rahtimäärät ovat pysyneet vakaina. Se on vahvin osoitus siitä, että järjestelmä toimii.

Kiinnostusta

Nato-maat ovat erittäin kiinnostuneita Ukrainan sodanaikaisista kokemuksista, sillä sen asevoimilla on todennäköisesti tällä hetkellä maailman ajantasaisin taistelukokemus. Syy on ilmeinen: sodankäynti kehittyy poikkeuksellista vauhtia.

– Joskus aidosti yllätämme kumppanimme. Eräät taktiset toimintamallit, joita edelleen esiintyy Euroopan maiden sotilasdoktriineissa, eivät yksinkertaisesti enää toimi nykyisillä taistelukentillä. Joissakin tapauksissa niiden soveltaminen voisi jopa olla itsetuhoista.

Moderni sodankäynti ei kuitenkaan ole pelkästään taktiikkaa. Siihen kuuluvat yhtä lailla digitaaliset teknologiat, kybertoimintaympäristö, johtamis- ja valvontajärjestelmät sekä reaaliaikaisen tilannekuvan ylläpito.

– Juuri nämä suorituskyvyt ovat mahdollistaneet sen, että Ukraina on pystynyt vastustamaan huomattavasti suuremmat voimavarat omaavaa vihollista.

Vuoden 2014 jälkeen Ukrainan asevoimiin on liittynyt runsaasti it-alan siviilipuolen asiantuntijoita. Maassa on jo pitkään ollut vahva ohjelmistokehittäjien yhteisö.

– Monet kaupallisten digitaalisten tuotteiden parissa työskennelleet ammattilaiset toivat osaamisensa puolustusvoimien käyttöön. He toivat mukanaan täysin erilaisen toimintakulttuurin, joka perustuu aloitteellisuuteen, nopeaan innovointiin ja käytännönläheiseen ongelmanratkaisuun.

Etenkin teknisen osaamisen ja operatiivisen tarpeen yhdistelmä antoi Ukrainalle merkittävän teknologisen etulyöntiaseman. Venäjällä tämä on sen sijaan ollut vaikeampaa, sillä vallan keskittyminen on autoritaaristen järjestelmien väistämätön piirre.

– Niissä on vähemmän tilaa aloitteellisuudelle, vähäisemmin kilpailua eri ideoiden välillä ja hitaampi päätöksenteko. Nykyaikainen sodankäynti palkitsee juuri päinvastaisen toimintatavan.

Mitä suomalaisten olisi mielestänne ennen kaikkea syytä ymmärtää siitä, mitä Mustallamerellä tällä hetkellä tapahtuu?

— Ensinnäkin on ymmärrettävä, että meri on paljon enemmän kuin pelkkä maantieteellinen alue. Jokaiselle merivaltiolle se on taloudellisen turvallisuuden perusta.

Kaikilla mailla ei ole pääsyä maailman merikaupan kuljetusreiteille. Ne, joilla se on, pitävät sitä Pletentšukin mielestä usein itsestäänselvyytenä. Kunnes joku yrittää riistää sen.

– Juuri näin kävi Ukrainalle. Vasta silloin ymmärtää, kuinka elintärkeää meriturvallisuus todella on.

Merivoimien suorituskykyyn investoimista, meriyhteyksien turvaamista, meri-infrastruktuurin vahvistamista ja uusien teknologioiden kehittämistä ei siis pitäisi hänestä koskaan pitää ylimitoitettuna kulutuksena. Ne ovat investointeja kansalliseen kriisinkestävyyteen.

– Suorituskykyiset merivoimat tekevät paljon muutakin kuin puolustavat rannikkoa. Ne turvaavat merenkulun vapauden. Ne suojaavat kansainvälistä kauppaa. Ja viime kädessä ne suojaavat maan taloutta. Tämä ei ole enää pelkästään Ukrainan opetus. Se on opetus jokaiselle Euroopan maalle, jonka vauraus riippuu merestä.