Venäläinen oppositiopoliitikko löydettiin kuolleena Varsovasta
Venäläinen oppositiopoliitikko Sergei Vlasenko on löydetty kuolleena Varsovasta, kertovat Puolan yleisradio TVP sekä verkkolehti Gazeta
Vlasenkon ruumis löydettiin asunnosta Varsovan Mokotówin kaupunginosasta. Varsovan aluesyyttäjänviraston mukaan tämänhetkisissä tutkimuksissa mikään ei viittaa siihen, että Vlasenkon kuolemaan liittyisi ulkopuolisia tekijöitä.
Kuolinsyytä selvitetään tarkemmin keskiviikkona tehtävässä ruumiinavauksessa.
TVP:n mukaan Vlasenko oli kuollessaan 71-vuotias. Hän ei ollut Venäjän opposition tunnetuimpia hahmoja.
Venäläisen riippumattoman SOTA-median mukaan Vlasenko toimi 1980-luvulla paikallishallinnon edustajana Venäjän Kaukoidässä.
Venäjän aloitettua täysimittaisen hyökkäyssodan Ukrainassa Vlasenko lähti Ven�äjältä Puolaan. Hän saapui maahan aluksi turistiviisumilla ja sai myöhemmin poliittisen turvapaikan.
TVP:n mukaan Vlasenkoa oli syytetty julkisesti Venäjän asevoimia koskevan ”väärän tiedon” levittämisestä. Hän oli mukana myös Ukrainaa tukevassa Venäjän oppositiofoorumissa
Valkovenäläisen oppositiomedia Nextan mukaan Vlasenko kuului Kansanedustajien kongressiin, joka kokoaa yhteen Venäjän nykyisiä ja entisiä oppositioon kuuluvia kansanedustajia ja muita poliitikkoja.
Ryhmä on pyrkinyt asemoitumaan vaihtoehdoksi Venäjän nykyhallinnolle ja mahdolliseksi maanpaossa toimivaksi hallinnoksi.
Venäjän valtakunnansyyttäjänvirasto luokitteli Kansanedustajien kongressin vuonna 2023 ”ei-toivotuksi järjestöksi”. Venäjällä tällainen luokitus käytännössä kriminalisoi järjestön toiminnan ja siihen osallistumisen.