Venäläiset huutelivat Zelenskyille – Presidentin vastaus leviää kulovalkean lailla
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi laittoi venäläisille huutelijoille jauhot suuhun New Yorkissa.
Välikohtaus tallentui sosiaalisessa mediassa leviävälle videolle, jolla YK:n yleiskokoukseen osallistuvalta Zelenskyiltä kysytään venäjäksi, milloin hän tulee Moskovaan.
– [Tulen] ohjuksella, Zelenskyi vastaa niin ikään venäjäksi.
Media: CIA varoittanut Eurooppaa Venäjän drooni-iskuista
Yhdysvaltain keskustiedustelujärjestö CIA on varoittanut Euroopan valtioita siitä, että Venäjä valmistelee uusia drooni-iskuja Euroopassa, espanjalaislehti El Mundo kertoi.
El Mundon lähteiden mukaan CIA:n varoitus olisi koskettanut erityisesti Välimeren alueen maita, pääsääntöisesti Espanjaa, Ranskaa ja Italiaa.
– He [venäläiset] käyttävät mereltä laukaistuja drooneja, jotka on piilotettu merikonttiin. Se ei ole lainkaan vaikeaa, Liettuan puolustusministeriötä lähellä oleva nimetön lähde kertoo El Mundolle.
Liettuan viranomaisten mukaan isku tehtäisiin venäläisvalmisteisilla Gerbera-drooneilla, jotka kuuluvat Shahed-lennokkien perheeseen. Kyseisiä lennokkeja eksyi muun muassa viime vuonna Puolan itäisiin osiin.
Kyseiset droonit ovat kuitenkin tuhovoimaltaan huomattavasti heikompia kuin jotkin muut Shahed-lennokkiperheen mallit. Gerberaan voidaan liittää korkeintaan viiden kilogramman taistelukärki, kun esimerkiksi Shahed-136-mallin lennokissa taistelukärki voi olla kooltaan jopa 20–50 kilogrammaa.
Venäjä käyttääkin Gerberoita Ukrainassa pääosin hämäyslennokkeina suurempien operaatioiden yhteydessä.
Itse droonien tuhovoimalla ei välttämättä olisi Eurooppaan suunnatussa iskussa niin suurta merkitystä, jos Venäjä haluaisi vain testata esimerkiksi puolustusliitto Naton yhtenäisyyttä.
Tästä mahdollisuudesta ovat varoittaneet viime aikoina useat Euroopan Nato-maiden johtajat – mukaan lukien tasavallan presidentti Alexander Stubb – sekä useat asiantuntijat.
Kreml kommentoi Putinin mahdollista matkaa Miamiin
Kremlin lehdistösihteerin Dmitri Peskovin mukaan Venäjän johto on tietoinen Venäjän presidentin Vladimir Putinin Yhdysvalloilta saamasta kutsusta osallistua joulukuun G20-kokoukseen Miamissa.
– Olemme nähneet tämän lausunnon ja otamme kutsun kiitollisina vastaan. Se tullaan tietenkin käsittelemään, ja sopivana ajankohtana keskustelemme jo asianmukaisten kanavien kautta amerikkalaisten kanssa mahdollisuudesta hyödyntää tätä kutsua, Peskov sanoi Tassin mukaan.
Kutsun Putinille esitti julkisesti Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubio, joka esitti julkisesti toiveen siitä, että Putin hyväksyisi kutsun
– Jotta ongelmiin voidaan löytää ratkaisu, on tavattava ihmisiä, joiden kanssa on eri mieltä tai joiden kanssa on jonkinlaisia ongelmia. Siksi olemme kutsuneet presidentti Putinin G20-kokoukseen, Rubio sanoi.
Myös tasavallan presidentti Alexander Stubb vahvisti osallistuvansa ”tällä haavaa” Miamin kokoukseen. Hän esitti toiveekseen sen, että Miamissa mahdollisesti käytävien keskusteluiden ytimessä olisi tapaaminen Putinin, Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin sekä Ukrainan presidentin välillä.
Zelenskyi ja Putin eivät ole tavanneet toisiaan kasvotusten sitten vuoden 2019. Yhdysvalloissa Putin kävi viimeksi vuoden 2025 Alaskan-huippukokouksen aikaan.
Noin kymmenen kovaa räjähdystä Kiovassa
Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa on kuului noin kymmenen kovaäänistä räjähdystä varhain torstaina, uutistoimisto AFP:n toimittajat kertoivat.
Viranomaiset antoivat varoituksen ohjusuhasta. Räjähdykset kuuluivat sarjana ja ne laukaisivat autojen varashälyttimiä.
Vain hetkeä ennen räjähdyksiä Ukrainan ilmavoimat varoitti, että Venäjän ballistisia ohjuksia oli tulossa kohti Kiovaa, sen ympäristöä sekä Tšernihivin aluetta, joka sijaitsee pääkaupungin pohjoispuolella.
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov sanoi YK:n turvallisuusneuvostolle keskiviikkona, että Venäjä "ei aio pitää taukoa" sodassaan Ukrainaa vastaan.
Keskiviikkona Venäjän iskuissa Ukrainaan kuoli ainakin seitsemän ihmistä. Kiova on ollut viime päivinä rajujen drooni-iskujen kohteena.
Venäjä iski drooneillaan keskiviikkona Kiovassa ainakin rautatieinfrastruktuuriin, varastorakennuksiin sekä polttoaineasemille, uutistoimisto Reuters kertoi. Kiovan pormestarin Vitali Klytškon mukaan iskuissa kuoli kaksi ihmistä ja loukkaantui 45 ihmistä.
USA ja Intia keskustelivat Venäjä-pakotteista – Intia kriittinen
Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubio ja Intian ulkoministeri Subrahmanyam Jaishankar tapasivat keskiviikkona, uutistoimisto Reuters kertoi.
Ministerit keskustelivat mahdollisista pakotteista sellaisia maita vastaan, jotka tekevät taloudellista yhteistyötä Venäjän tai Iranin kanssa, Yhdysvaltain ulkoministeriön tiedotteessa sanottiin.
Jaishankar kertoi, että hän ilmaisi tapaamisessa huoltaan Trumpin allekirjoittamasta pakotepaketista, jota on kutsuttu ”luita murskaavaksi”. Paketti koskee Venäjän ja Iranin vastaisia pakotteita.
– Keskustelimme myös Persianlahden ja Ukrainan tilanteista, Jaishankar kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.