Vieraskynä: On hyvin tärkeää, että avattiin keskustelu Venäjän kanssa
Tasavallan presidentti Alexander Stubbin ja Norjan pääministerin Jonas Gahr Støren tiistaiaamun puhelinkeskustelu Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa on saanut ristiriitaisen vastaanoton.
Monet näyttävät pelkäävän sitä, että keskustelut Venäjän kanssa johtavat niihin laajempiin neuvotteluihin Euroopan turvallisuudesta, joita presidentti Putin vuoden 2021 lopulla Natolle ja Yhdysvalloille esitti.
Omalta osaltani olen kannattanut presidentti Stubbin pyrkimyksiä saada Euroopan edustajat mukaan neuvotteluihin Ukrainan rauhansopimuksesta.
Iltalehden 7.11.2025 julkaisemassa ensimmäisessä Vieraskynä-kirjoituksessani ”Halukkaiden koalition tulisi keskustella myös Venäjän kanssa” otin lähtökohdaksi sen, että presidentti Stubb oli huhtikuussa kertonut ”halukkaiden koalition” olleen yhtä mieltä siitä, että ainakin jonkun eurooppalaisen johtajan pitäisi ”jossakin vaiheessa” olla yhteydessä Venäjään.
Ensimmäiseksi Ranskan tai Britannian piti Stubbin mielestä puhua Putinille, koska nämä maat ovat halukkaiden koalitiossa johtoasemassa.
Marraskuun kirjoituksessani ihmettelin sitä, että halukkaiden koalitio ei ollut Stubbin ehdottamaa keskusteluyhteyttä Venäjään avannut.
Vain Ranskan presidentti Emmanuel Macron oli keskustellut Putinin kanssa edellisen heinäkuun alussa. Tulokset olivat laihat.
Keskustelut ovat joka tapauksessa välttämättömät siinä vaiheessa, kun aselepo ja rauhansopimus on saatu aikaan. Silloin on sovittava, millaiset rauhanturvajärjestelyt Ukrainassa voidaan toteuttaa.
”Mutta koalition pitäisi keskustella Venäjän kanssa myös siitä, kuinka aselepoon ja rauhansopimukseen voitaisiin päästä.
Keskusteluja ja neuvotteluja ei ole viisasta jättää vain Donald Trumpin ja Vladimir Putinin välisiksi.
Yhdysvallat ja Venäjä ovat tiettävästi käyneet laajempia keskusteluja turvallisuusratkaisuista, joilla meneillään oleva uusi kylmä sota voitaisiin lopettaa.
Koalition eurooppalaisten jäsenmaiden kannaltakin olisi järkevää tavoitella sellaisia aserajoitus- ja valvontasopimuksia, joilla voitaisiin välttää kaikille osapuolille kalliiksi tuleva ja loppujen lopuksi vaarallinen kilpavarustelu.”
On hyvin tärkeää, että Norjan ja Suomen johtajat löysivät kaikille osapuolille sopivan tavan avata keskustelu Venäjän kanssa.
Norja sopii erinomaisesti Suomen kumppaniksi – olisi sopinut jo aikaisemminkin, kuten Iltalehden 2.6.2026 julkaisemassa Vieraskynässä kirjoitin.
Suomessa Euroopan tulevaisuutta koskeviin laajempiin neuvotteluihin oli varauduttu ainakin jo runsas vuosi sitten, kuten ulkoministeriön strategiajohtaja Antti Helanterä Ilta-Sanomissa 24.8.2025 julkaistussa haastattelussa kertoi.
Kysymykseen Venäjän itselleen vaatimista turvatakuista Helanterä vastasi: ”Tämä on todella tärkeä kysymys. Kun Venäjä vaati tällaisia turvatakuita ennen helmikuuta 2022, ne vaatimukset liittyivät oikeastaan laajemmin Naton läsnäoloon itäisessä Euroopassa. Ukraina oli tärkeä, mutta ei ainoa asia. En ylläty, jos Venäjä yrittää saada mahdollisissa rauhanneuvotteluissa läpi myös jotain muuta kuin Ukrainaan liittyviä tavoitteita.”
Presidentti Stubbin ja pääministeri Støren kanssa käydyssä keskustelussa presidentti Putinin kerrotaan käsitelleen perusteellisesti niitä tapahtumia, jotka johtivat sotaan Ukrainan kanssa.
Suomessakin on hyvin epätarkasti kerrottu niistä Venäjän ”vaatimuksista”, joista Helanterä Ilta-Sanomien haastattelussa puhui.
Vastaanottaessaan uusien suurlähettiläiden valtuuskirjeitä 1.12.2021 presidentti Putin sanoi, että vuoropuhelussa Yhdysvaltain ja sen liittolaisten kanssa Venäjä tulee vaatimaan konkreettisten sopimusten työstämistä, jotka sulkisivat pois kaikki Naton itälaajentumiset ja Venäjää uhkaavien asejärjestelmien sijoittamisen sen lähialueelle.
Presidentti Sauli Niinistö keskusteli Putinin kanssa 14. joulukuuta.
Mahtoiko tämä keskustelu vaikuttaa siihen, että Venäjä täsmensi ehdotustaan 17.12. Natolle ja Yhdysvalloille jättämissään sopimusluonnoksissa?
Kaikkia Nato-maita vaadittiin vastustamaan Naton kaikkia jatkolaajentumisia, mukaan lukien Ukrainan sekä muiden valtioiden liittymistä siihen.
Yhdysvalloille jätetyssä luonnoksessa sitä vaadittiin estämään Naton itälaajentuminen ja kieltämään nimenomaan ”entisten neuvostotasavaltojen” liittymisen siihen (deny accession to the Alliance to the States of the former Union of Soviet Socialist Republics).
Tästä täsmennyksestä huolimatta Suomi muiden maiden joukossa torjui neuvottelut.
Suomen myöhempää Nato-hakemusta perusteltiin muun muassa sillä, että Venäjä oli pyrkinyt poistamaan meidän Nato-optiomme. Tätä ei sopimusehdotuksissa ollut esitetty.
Pääkysymys tulevissa neuvotteluissa on tietysti kestävän rauhan aikaansaaminen Ukrainan ja Venäjän välille.
Rauhan ehdoista on Ukrainan ja Venäjän keskenään neuvoteltava ja sovittava.
Tämän lisäksi joudutaan neuvottelemaan sopimuksista, joilla tämä kahdenvälinen sopimus nivotaan osaksi laajempia turvallisuusjärjestelyjä.
Kuten vuodentakaisessa Vieraskynässäni kirjoitin, laaja aserajoitusten ja -valvonnan tukema rauhansopimus helpottaisi ”halukkaiden koalition” tehtävää rauhan turvaamiseen tarvittavissa järjestelyissä.
Parhaimmillaan tähän riittäisivät ehkä vain YK:n mandaatilla toimivat rauhanturvajoukot ja/tai ETY-järjestön tarkkailijat.
Kuten Alexander Stubb keväällä 2025 ehdotti, Britannia ja Ranska voisivat olla avainasemassa keskusteluissa ja neuvotteluissa Venäjän kanssa.
Tämä olisi perusteltua senkin vuoksi, että nämä maat ovat YK:n turvallisuusneuvoston pysyvinä jäseninä tasavertaisia keskustelukumppaneita Yhdysvalloille ja Venäjälle.
Vireillä on myös huipputapaaminen Kiinan, Venäjän ja Yhdysvaltojen välillä.
Voisiko YK:n turvallisuusneuvostoa ja sen pysyvien jäsenten yhteistyötä käyttää hyödyksi kestävän rauhan aikaansaamiseksi Venäjän ja Ukrainan välille?
Voisiko tämä avata laajempaakin uudenlaista roolia YK:lle kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden edistäjänä?
Presidentti Stubbin puhelinkeskustelu presidentti Putinin kanssa avaa näköalat myös kahdenvälisien suhteiden palauttamiseen maittemme välillä.
Venäjän Ukrainassa käymän hyökkäyssodan aikana suhteemme ovat olleet suorastaan vihamieliset.
Presidentti Sauli Niinistö on julkisuudessa todennut, että Suomen helmikuun lopulla 2022 tekemä päätös tappavan aseistuksen antamisesta Ukrainalle johti siihen, että Venäjän alkoi pitää Suomea vihollisenaan. Tämä puolestaan johti siihen, että Suomi hakeutui sotilasliitto Naton jäseneksi.
Naton jäsenyys ei ole este ystävällisille suhteille ja molempia osapuolia hyödyttävälle yhteistyölle maittemme välillä. Tästä monilla Nato-mailla on hyviä kokemuksia.
Tasavallan presidentti Alexander Stubbilla on myönteisiä omakohtaisia kokemuksia yhteistyöstä Venäjän kanssa niinä vuosina, joina hän toimi maamme pää-, ulko- ja ulkomaankauppaministerinä.
Pääministerinä Stubb puolusti voimakkaasti yhteistyötä venäläisen ydinvoimalan rakentamiseksi Suomeen. Vastustajia hän joutui kutsumaan jopa ”russofobeiksi”.
Ulkoministerinä Stubb oli kärkijoukoissa muun muassa pyrkimyksissä aikaansaada täysi viisumivapaus maittemme välille.
Nyt Alexander Stubbilla on erinomaiset mahdollisuudet edistää Suomen, Euroopan ja koko ihmiskunnan yhteisiä etuja.
Kirjoittaja on entinen pitkäaikainen ulkoministeri, Suomen ulkopolitiikasta väitellyt valtiotieteen tohtori ja kansanvälisten suhteiden dosentti.