Voice of Freedom Повна версія

Yö kuoleman­vyöhykkeellä

· Main news

– Näitkö tuon Molnijan, joka lensi yllämme kun ajoimme tänne? Ilmatorjunta oli juuri avaamassa tulen, 46. ilmarynnäkköprikaatin sotilas sanoo ajaessamme Barvinkovesta Slovjanskia kohti.

Pellolla oli ollut mies ja ilmatorjuntakonekivääri, mutta Molnijaa en huomannut. Niitä kuulemma kuitenkin lenteli huoltoväylien yllä tasaiseen tahtiin.

Molnija on halpa venäläinen lennokki, joka kantaa pitkälle ukrainalaisten selustaan. Jos tällä tiellä tekee sen virheen, että pysähtyy avoimelle paikalle, saattaa tuho tulla taivaalta nopeasti.

Matkalla Slovjanskiin vievän tien varrella näkyykin muutamia karrelle palaneita ajoneuvoja. Yksi niistä oli ambulanssi, joka oli kuljettanut iskuhetkellä haavoittunutta.

Slovjansk on Itä-Ukrainan suuren kaupunkiketjun pohjoisin ja periaatteessa turvallisin kaupunki. Drooneja ja liitopommeja lentää sinnekin, mutta eteläisemmät asutuskeskukset ovat vielä karumpia.

Suurena linnoitusvyöhykkeenäkin tunnetun alueen eteläkärjessä Kostjantynivkassa käydään kuukausia jatkuneita kaupunkitaisteluita, ja Družkivka on jo käytännössä autio rauniokaupunki. Kramatorskissa on vielä jonkin verran siviileitä ja sotilastoimintaa, mutta se on muuttunut niin vaaralliseksi, että sieltä siirrytään asteittain pois.

Kävin itse Slovjanskissa viimeksi talvella 2026. Muutos on ollut valtava.

Vielä viime talvenakin elämä näytti päällepäin tavalliselta. Hotellista sai huoneen, vesi ja sähkö toimivat suurimmassa osassa kaupunkia, ja rintama oli sen verran kaukana, etteivät esimerkiksi FPV-droonit päässeet kaupunkiin.

Toisin on nyt. Niin sanotun tappovyöhykkeen sanotaan jatkuvan jopa 15 kilometriä epämääräiseksi muuttuneen etulinjan taakse. Slovjansk on pitkälti tämän alueen sisällä, ja se näkyy kaikkialla.

Jatkuvat iskut heikentävät veden ja sähkön saatavuutta, eikä ole tietoa, missä määrin vesi-infrastruktuuria pystytään enää korjaamaan. Verkkoyhteyksien häiriöt ovat jatkuvia, mutta toisenlaisia verkkoja riittää. Suuri osa kaupungista on katettu droonisuojiksi tarkoitetuilla verkkotunneleilla, ja merkittävä osa elämisestä ja liikenteestä tapahtuu niiden alla.

Saapumispäivänä ei juuri ehdi ihmettelemään kaupunkia sen enempää, sillä kello on jo reilusti yli viisi. Pahamaineisella kuolemanvyöhykkeellä sijaitsevaan majoitukseen on hyvä ehtiä ennen pimeää monestakin syystä. Tielle laskeutuneita vaanivia drooneja on paljon hankalampi huomata, ja lämpökameralla varustetut droonit lentävät yhä syvemmälle kaupunkiin pimeässä, kun niitä on vaikeampi havaita ja ampua alas.

Nukun kerrostalossa, jonka moni paikallinen on jättänyt. Siviilejä on koko rakennuksessa jäljellä enää kourallinen, hekin lähinnä vanhuksia. Sänkyni on entisessä lastenhuoneessa.

Ukrainalaissotilaat saavat kuukausipalkkaa, jolla he vuokraavat evakkoon lähteneiltä siviileiltä heidän kotejaan. Slovjanskissa vuokrat ovat halvempia kuin selustan kaupungeissa alati kasvavien riskien vuoksi. Kaikki tietävät, että alkuperäiset omistajat tuskin palaavat koskaan, sillä Venäjä tuhoaa Donbasin kaupungit yksi toisensa jälkeen kokonaan.

Illalla ikkunan takaa kantautuu pistävää surinaa. Pimeällä etäisyyksiä on vaikea arvioida tarkasti, mutta FPV-drooni kiitää ehkä noin parinsadan metrin päästä ohi. Pian menee toinen ja kolmaskin. Jossain kauempana kuuluu kohta kumeita paukahduksia. Metsästys on käynnissä.

Äänimaailma muistuttaa sodasta muutoinkin. Slovjanskissa liikkuessa kuuluu yötä päivää jatkuvaa räjähtelyä. Yhtenä yönä liitopommit tippuivat sen verran lähellä taloa, että ikkunat helisivät ja talo tärisi.

Slovjanskin sisääntuloreittejä uhkaavat Venäjän pidemmän kantaman lennokit ja vaanivat ammukset. FPV-drooneihin voi törmätä missä vain, mutta etenkin kaupungin itäisessä osassa. Sinne emme mene tällä kertaa ollenkaan.

Välillä kaupungissa alkaa yllättävä tulitus. Kyse ei ole venäläisiä soluttautujia vastaan taistelemisesta vaan siitä, että vihollisen drooni on havaittu katujen yllä. Sotilaat aloittavat välittömästi sen alasampumisen. Keskustan kahvilassa laskeskelin, että yksittäisen tunnin aikana käsiaseiden ammuskelua kuului lähistöltä ainakin neljästi.

Kaupungin palveluista moni on suljettu, mutta kuolemanvyöhykkeelläkin saa vielä kahvia, lounasta ja perustarvikkeita useammasta kaupasta. Huomasinpa yhden lemmikkiliikkeenkin olevan auki. Monella sotilaalla saattaa olla kissoja tai koiria seuranaan, ja tokihan nekin on ruokittava.

Eläimet voivat olla myös surullinen näky. Osa lemmikeistä on jätetty kaupunkiin evakuoitumisen yhteydessä. Välillä kulkukoirat nilkuttavat kaduilla loukkaantuneina. Iskujen jäljiltä kaduilla on ikkunalasia, teräviä metallinpalasia ja muuta materiaalia, johon tassut on helppo loukata. Joskus hylätyt eläimet saattavat tulla peloissaan kahviloihin tai muihin liikkeisiin, kun lähellä räjähtelee.

Monelle suomalaiselle saattaa tulla väärä mielikuva sanasta “kuolemanvyöhyke” tai “tappovyöhyke”. 15 kilometrin päässä kuolema korjaa huomattavasti pienemmällä todennäköisyydellä kuin viiden kilometrin etäisyydellä. Moni sotilas haluaa kuitenkin ymmärrettävästi majoittua kauempana, jos tehtävä sen sallii.

Eräässä paikassa talon pihalta kuuluu jotain yllättävää ja sodan äänistä poikkeavaa, lasten leikkisää elämöintiä.

Mietin, miten dystooppisessa ympäristössä nämä lapset joutuvat kasvamaan. Leikkejä säestävät alati lähestyvät sodan äänet, ja ystävät vähenevät kuukausi kuukaudelta. Lapset ovat todennäköisesti köyhästä perheestä, jolla ei ole paikkaa, minne mennä, tai rahaa, jolla rakentaa uutta elämää muualla. Minä tahansa päivänä sadistinen venäläispilotti voi räjäyttää kauppareissulle lähteneen äidin kappaleiksi.

Sitä odotellessa leikki jatkuu.