Yksi maailman suurimmista kaupungeista vajoaa
Mexico Cityn historiallisessa keskustassa kävellessä on olo paikoin kuin Särkänniemen Metkulassa.
Viettääkö lattia vasemmalle vai kuvittelenko vain, huomaan kysyväni itseltäni kävellessäni ylämäkeen kohti alttaria Marian taivaaseenottamisen kirkossa (Catedral Metropolitana de la Asunción de María).
Mexico Cityn vajoaminen nousi isosti uutisiin keväällä, kun Nasa tiedotti uuden Nisar-tutkansa havainnoista, joiden mukaan Meksikon pääkaupunki vajoaa paikoin jopa 14 tuumaa (35 senttimetriä) vuodessa.
Ongelma ei kuitenkaan ole vajoaminen itsessään, sanoo Darío Solano-Rojas, geologisen insinööritieteen professori Mexico Cityn arvostetussa Unam-yliopistossa.
– Vaikka vajoamista tapahtuisi 30 senttimetriä vuodessa, on se sama kuin mitään ei tapahtuisi, jos kaikki muukin vajoaa. Mutta jos rakennus vajoaa yhdeltä puolelta yhdenkin sentin nopeammin kuin toiselta, siitä aiheutuu suuria ongelmia, Solano-Rojas sanoo.
Vajoaminen huomattiin jo sata vuotta sitten, vuonna 1925. Siitä lähtien Mexico City on vajonnut jopa toistakymmentä metriä.
Uusi satelliitti on hieno ja tarjoaa lisää avointa dataa, mutta tiedot vajoamisesta eivät varsinaisesti ole tutkijoille mikään uutinen, Solano-Rojas sanoo.
– Siinä mielessä, mitä pystymme näkemään, siinä ei ollut kovinkaan paljoa uutta. Olemme tutkineet kaupunkia muilla satelliiteilla ja meillä oli jo kaikki yksityiskohdat. Ehkä se kuulosti uudelta, koska se oli suunnattu yhdysvaltalaiselle yleisölle ja siinä puhuttiin tuumista eikä senttimetreistä, joita näissä tutkimuksissa yleensä käytetään.
Satelliiteista puhuessaan Solano-Rojas nostaa esiin suomalaisyrityksen roolin: vajoamisen seuraamisessa käytetään myös avaruusteknologiayhtiö Iceyen tarjoamien satelliittien insar-teknologiaa.
“Modernien yhteiskuntien ongelma”
Mexico City on äärimmäinen esimerkki, mutta vajoamista tapahtuu “kaikkialla maailmassa”, Solano-Rojas sanoo. Esimerkkejä on lukuisia: Teheran, San Joaquinin ja Santa Claran laaksot Kaliforniassa, New York, Venetsia, Bangkok…
Maailman suurin kaupunki, Indonesian Jakarta, vajoaa mereen niin uhkaavasti, että maahan rakennetaan kokonaan uutta pääkaupunkia Borneoon.
– Tämä on modernien yhteiskuntien ongelma, Solano-Rojas sanoo.
– Haluamme rakentaa kaupungit tasaisiin paikkoihin. Tasaiset alueet ovat yleensä tasaisia, koska niiden alle on kerrostunut sedimenttejä. Ja näillä alueilla on usein pohjavettä, koska nämä kerrokset pystyvät suodattamaan ja varastoimaan vettä.
Mexico City on rakennettu asteekkivaltakunnan pääkaupungin Tenochtitlánin ympärille, kun espanjalaiset valloittajat kuivattivat sen ympärillä olleen Texcoco-järven.
Mexico Cityn metropolialueella asuu joidenkin arvioiden mukaan yli 25 miljoonaa ihmistä, mikä tekee siitä yhden maailman suurimmista kaupungeista. Kaupungin reunoilla sijaitsevien, tiheästi asutettujen epävirallisten asuinalueiden takia tarkkaa asukasmäärää on kuitenkin mahdotonta kertoa.
Mexico Cityssä tilanteen tekee erityisen vakavaksi se, että vajoaminen on yksi hasardi muiden päälle, sillä kaupunki sijaitsee maanjäristysvyöhykkeellä. Maanjäristykset ovat tuhoisampia, kun vajoaminen on vaurioittanut tai heikentänyt rakennuksia ja infrastruktuuria jo valmiiksi. Vajonneet rakennukset ovat alttiita myös kesäkuukausien sadekautena äkkitulville.
Onko mitään tehtävissä?
Solano-Rojasin mukaan ongelmasta tekee hankalan se, että kaupungin asukkaat kärsivät vajoamisen lisäksi veden puutteesta. Koska suurin osa käyttövedestä tulee kaupungin alta, siellä joudutaan käytännössä valitsemaan, riittääkö mahdollisimman monelle vettä vai vajoaako kaupunki entisestään.
Kysymys kuuluu, mistä saisi niin suuria määriä puhdasta vettä, että sitä ei tarvitsisi pumpata kaupungin alta.
On myös toivoa herättäviä esimerkkejä kaupungeista, joissa vajoaminen on onnistuttu lähes pysäyttämään. Japani asetti 1950–1960-luvuilla pohjaveden pumppaamisen voimakkaita rajoituksia, joilla Tokion vauhdikas vajoaminen saatiin pysähtymään. Shanghaissa puolestaan alettiin 1960-luvulla pumpata puhdistettua pintavettä takaisin maaperään.
Vajoamisen lopettaminen tulisi siis kalliiksi, mutta niin tulee myös infrastruktuurin korjaileminen, kun ongelmaa ei ratkaista.
Nopeita ratkaisuja ei kuitenkaan ole odotettavissa, Solano-Rojas sanoo.
– Vaikka lopettaisimme pohjaveden pumppauksen heti kokonaan, kaupunki vajoaisi vielä vuosikymmeniä.
Vinoihin rakennuksiin ja kalteviin rakennuksiin törmää Mexico Cityn historiallisessa keskustassa jatkuvasti. Vajoamisen voi huomata jo lentokoneen laskeutuessa kiitotien epätasaisuudesta, sillä Benito Juárezin lentoasema sijaitsee yhdellä voimakkaimmin vajoavista alueista. Katso alla olevista kuvista, miten kaupungin vajoaminen näkyy käytännössä.