Voice of Freedom Повна версія

Yle: Espoon kohutoimesta meni kuppi nurin – Oikeustoimia harkitaan

· Main news

Espoon kaupunki on päättänyt korottaa tonttivuokria moninkertaisiksi, kertoo Yle. Joidenkin vuokratonttien vuokra nousee jopa 900 prosenttia.

Korotukset koskevat 50 tonttia, jotka sijaitsevat Espoon keskuksessa, Latokaskessa, Kauklahdessa, Karakalliossa, ja Niittykummussa.

Tonttien vuokrasopimukset on tehty 1970- ja 80-luvuilla. Päätös koskee sellaisia sopimuksia, joissa kaupungin vuokra-aika päättyy vuosina 2027–2030.

Tonttivuokrien nosto koskee niin omakotitaloja kuin yhtiömuotoisten talojen tontteja. Yhtiömuotoisilla tonteilla on edessä keskimäärin kymmenkertainen vuokrankorotus.

Latokoskessa asuva Esa Heikkilä kertoo Ylelle ymmärtävänsä, että alkuperäinen vuokra ei ole kovin iso. Heikkilä huomauttaa kuitenkin, että usein korotuksissa puhutaan kymmenistä prosenteista eikä tuhannesta prosentista.

Mikäli tontti olisi tyhjä, tilanne olisi eri. Talojen kanssa uusi vuokrahinta on liian korkea.

– Meillä ei ole oikeasti mitään vaihtoehtoa. Emme voi ottaa taloja mukaan ja lähteä halvemmalle tontille, arvioi Heikkilä.

Osa taloyhtiöistä on valittanut kaupunginhallitukselle päätöksestä, mutta kaupunginhallitus hylkäsi vaatimuksen. Asukkaat harkitsevat asian viemistä jopa oikeuteen.

Korotukset perustuvat kaupungin mukaan markkina-arvoon, jolloin rakennusten ikä tai kunto jäävät huomioimatta. Vuokrakorotukset otetaan käyttöön asteittain.