Kanaharrastajat ovat havainneet, että pihalla vapaana kulkevat kanat vähentävät punkkeja, uutisoi Yle. Kanat kuopsuttavat maata ja syövät myös punkkeja.
– Olemme asuneet nyt kolme kesää tässä talossa, eikä pihalta ole tullut yhtään punkkia. Edes koiriin ei ole tarttunut, Pia Mathlin kertoo Ylelle.
Hänen pihallaan on yhteensä 17 lintua: kanoja, kaksi kukkoa ja kaksi ankkaa. Mathlin sanoo, että naapuripihoilla, joissa kanoja ei ole, punkit ovat edelleen riesana.
Luonnonvarakeskuksen tutkijan, kana-asiantuntija Petra Tuunaisen mukaan kanat voivat olla hyvä lisä punkkien torjuntaan, mutta ne eivät ehkä ole paras syy hankkia kanoja.
– Opportunistisena eläimenä kana syö laidasta laitaan pieniä vipeltäviä elukoita, mahansa täyteen ja ylikin. Varmasti myös punkit kelpaavat, jos niitä vastaan tulee, erityisesti maatiaiskanoja tutkinut Tuunainen sanoo.
Hän vahvistaa Ylelle, että kana voi napsia ruohikosta suuhunsa kymmeniä tai parhaimmillaan jopa satoja punkkeja päivässä, jos vain olosuhteet ovat otolliset.
Kanat eivät kuitenkaan estä punkkien pääsyä pihoille. Lisäksi kanat ja niiden syömä rehu voivat houkutella pihoille luonnonvaraisia jyrsijöitä ja lintuja, jotka taas kuljettavat punkkeja mukanaan.