Ylen uutispäätoimittajan parisuhteesta uutisoiminen ei ollut rikos.
Syyttäjä päätti keskiviikkona 19. elokuuta jättää syytteet nostamatta Seiska-lehden päätoimittajaa, ex-toimittajaa sekä yksityishenkilöä vastaan.
Poliisi tutki tapausta kunnianloukkauksena, yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisenä ja päätoimittajarikkomuksena.
Epäiltyjen rikosten uhrina oli Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittaja Riikka Räisänen miesystävineen.
Rikosepäilyissä oli kyse Seiskan uutisesta, joka käsitteli Räisäsen parisuhdetta Ylellä työskentelevän kuvaajan kanssa. Kiisteltyä juttua oikaistiin rajusti jälkikäteen, ja Räisänen teki siitä rikosilmoituksen.
Erikoissyyttäjän mukaan verovaroin rahoitetun Yleisradion uutispäätoimittaja on merkittävä vallankäyttäjä, jonka toiminnasta voi uutisoida – etenkin, kun kerrotut asiat ovat vaikuttaneet tai voineet vaikuttaa työhön tai työyhteisöön.
Syyttäjä huomioi lisäksi, että Räisänen on myös aiemmissa lehtihaastatteluissa kertonut verrattain avoimestikin henkilökohtaisesta elämästään ja parisuhteistaan, kaventaen näin yksityiselämänsä suojaa.
Vaikka Seiska-lehden kirjoitustyyli on ollut osittain ”värikäs, raflaava ja jopa provosoiva”, on asiasta kertominen kuulunut sananvapauden piiriin, syyttäjä katsoo.
Syyttäjän mukaan julkaistuissa jutuissa ei esitetty tahallisesti valheellista tietoa eikä pyritty tahallisesti loukkaamaan tai halventamaan Räisästä tai hänen miesystäväänsä.
Asiasta kertoi ensin Uuno.fi-sivusto.