Suomesta Espanjaan asti ulottuvassa sotilasliitto Naton lentotoimintaharjoituksessa on mukana peräti 18 Nato-maata ja yli 200 lentokonetta, jotka tukeutuvat eri puolilla Eurooppaa sijaitseviin tukikohtiin. Harjoitusta isännöivät Suomi, Norja, Ruotsi, Tanska ja Espanja.
Suomessa Ramstein Flag 26 -niminen harjoitus näkyy tällä ja ensi viikolla vahvasti, sillä harjoittelemaan saapuu noin 1300 sotilasta ja yli 50 lentokonetta eri Nato-maista. Lisäksi Ilmavoimista harjoitukseen osallistuu kaksitoista F/A-18 Hornet -hävittäjää ja noin 500 sotilasta. Mukana ovat kaikki Ilmavoimien joukko-osastot.
Nato-harjoituksen lentotoiminta suuntautuu Suomessa Tampere–Jyväskylä–Kuopio-linjan pohjoispuolelle sekä Suomesta käsin Ruotsin ja Norjan pohjoisosiin. Koneet ovat liikkeellä maanantaista 8. kesäkuuta juhannusaattoon 18. kesäkuuta asti päivittäin kello 9.00–18.00 välisenä aikana.
Ilmavoimien mukaan ison harjoituksen tavoitteena on testata Naton ilmavoimien nopeaa toimintaa sotilasliiton viidennen artiklan mukaisissa yhteisen puolustuksen tehtävissä. Suomessa myös liittolaisten vastaanottaminen ja isäntämaatuki ovat keskeinen osa harjoitusta.
– Harjoitus tarjoaa erinomaisen tilaisuuden suurten monikansallisten ilmaoperaatioiden ja erilaisten tehtävätyyppien suunnitteluun ja toteutukseen yhdessä liittolaisten kanssa. Suomeen saapuvien saksalaisten, yhdysvaltalaisten, puolalaisten ja espanjalaisten lento-osastojen vastaanottaminen edellyttää meiltä vahvaa isäntämaatukea. Tervon varalaskupaikan käyttöönotto puolestaan mahdollistaa myös Ilmavoimien liikkuvan taistelutavan harjoittelun yhdessä liittolaisten kanssa, harjoituksen Suomen osuuden johtajana toimiva Ilmavoimien operaatiopäällikkö, eversti Vesa Mäntylä sanoo tiedotteessa.
Tämä kalusto Suomessa
Rovaniemelle harjoituksessa tukeutuvat saksalaiset ja yhdysvaltalaiset hävittäjät. Mukana on Saksan ilmavoimien Tornado- ja Eurofighter-hävittäjiä sekä Yhdysvaltain merijalkaväen F-35B Lightning II -hävittäjiä.
Harjoitukseen osallistuvista kuljetus- ja ilmatankkauskoneista Rovaniemelle tukeutuu Saksan ja Espanjan ilmavoimien A330 MRTT -kalustoa sekä Yhdysvaltain merijalkav�äen KC-130J Super Hercules -koneita. Lisäksi Rovaniemelle saapuu maalilentopalveluita tuottavien GFD- ja Top Aces -yritysten lentokalustoa. Ulkomaisia joukkoja isännöivä Lapin lennosto osallistuu harjoitukseen Hornet-hävittäjillä.
Satakunnan lennoston vieraaksi Pirkkalaan saapuu puolestaan Yhdysvaltain ilmavoimien F-35A Lightning II -hävittäjiä sekä miehittämättömiä RQ-4D Phoenix -valvontakoneita, jotka ovat liittokunnan yhteisiä ja Nato Intelligence, Surveillance and Reconnaissance Force -yksikön (NISRF) operoimia.
Ilmasotakoulu isännöi Jyväskylän Tikkakoskella Espanjan ilmavoimien EF-18 Hornet -hävittäjiä sekä Puolan ilmavoimien F-16 Fighting Falcon -hävittäjiä ja M-346-suihkuharjoituskoneita.
Karjalan lennosto ottaa Nato-harjoitusta varten käyttöön Pohjois-Savossa sijaitsevan Tervon varalaskupaikan. Tämän takia seututie 551 välillä Karttula–Tervo on suljettu yleiseltä liikenteeltä 7.–14. kesäkuuta välisenä aikana. Karjalan lennostosta Rissalasta harjoitukseen osallistuu Hornet-hävittäjiä.
Ilmavoimien mukaan Ramstein Flag 26 -harjoituksen kahden viikon lentotoimintavaiheessa ei käytetä kovia ampumatarvikkeita, vaan ohjusten ja pommien laukaisut simuloidaan. Kovia ampumatarvikkeita käytettiin sen sijaan jo viime viikolla Rovajärven ampuma-alueella, kun Suomen ja Saksan ilmavoimat toteuttivat Ramstein-harjoituksen ilmasta maahan -ammuntoja. Ammuntoihin osallistui suomalaisia Hornet-hävittäjiä ja saksalaisia Tornado-hävittäjiä.