Pääuutiset

Yllätysnimi nousemassa Viron presidentiksi

Yllätysnimi nousemassa Viron presidentiksi

Oikeuskansleri Ülle Madise on noussut Viron presidenttikilvan ylivoimaiseksi suosikiksi, kertoo maan yleisradio ERR.

Ainoana ehdolla oleva Madise on saanut tarvittavan monen Viron parlamentin (riigikogu) puolueen tuen noustakseen presidentiksi. Kansanedustajat äänestävät presidentistä syyskuun alussa.

Madisen tärkein haastaja, Tallinnan teknillisen yliopiston rehtori Tiit Land sanoi keskiviikkona, ettei kykene saamaan vaadittua 21 kansanedustajan tukea voidakseen asettua ehdolle.

Oikeuskanslerin johtoasema vahvistui, kun konservatiivinen Isänmaa-puolue asettui tukemaan häntä keskiviikkona. Madisea tukevat myös liberaalit hallituspuolueet Reformi ja Viro 200, sekä oppositiopuolue Sosiaalidemokraatit.

ERR:n mukaan Ülle Madisella olisi kasassa 74 kansanedustajan tuki, kun presidentin valintaan tarvitaan 68.

Hänen valintansa ei ole täysin varma, sillä presidentti valitaan suljetulla lippuäänestyksellä, eli yksittäiset edustajat voivat helpommin äänestää puolueen linjaa vastaan. Myöskään Isänmaa-puolue ei ollut valinnasta yksimielinen, ERR huomauttaa.

Madisella ei ole aiempaa taustaa politiikassa.

Viron nykyinen presidentti Alar Karis ei hae jatkokautta. Presidentin virka on Virossa pitkälti seremoniallinen.

Olet saattanut jäädä paitsi