Zelenskyi pettyi Trumpiin: ”Tuskallista”
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin mukaan on ”tuskallista”, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump näytti asettuvan Venäjän puolelle.
– On tuskallista, kun presidentti Trump valitsee toisen puolen, ei meidän puoltamme, Zelenskyi sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan keskiviikkona julkaistussa Piers Morgan Uncensored -ohjelmassa.
Zelenskyi sanoi myös, että hänelle sopii, jos Trump pyrkii pysyttelemään Ukrainan ja Venäjän välissä, mutta lisäsi, että ”jos olet keskellä, sinun täytyy pysyä keskellä”.
Ohjelmassa Zelenskyiltä kysyttiin Reutersin mukaan myös, tuntuiko hänestä siltä, että Trump on pettänyt hänet.
– Todella, kyllä...mutta asia on hieman monimutkaisempi kuin vain tunteeni.
– On sääli, että olemme menettämässä vahvan kumppanin, Zelenskyi lisäsi Reutersin mukaan.
Yhdysvaltain ja Ukrainan välit ovat olleet jälleen kiristymään päin. Taustalla on muun muassa Trumpin ja Venäjän presidentti Vladimir Putinin välinen dieselsopimus. Järjestelyyn liittyy myös Venäjän energiasektoriin liittyvien pakotteiden lieventäminen.
Trump on lisäksi sanonut uskovansa, että uskoo Putinin olevan Zelenskyiä halukkaampi tekemään sopimuksen sodan lopettamiseksi. Viime viikonloppuna Trump myös vaati, että Ukrainan pitäisi valita Zelenskyin tilalle uusi presidentti.
Tasavallan presidentti Alexander Stubb kertoi keskiviikkona käyneensä viikonlopun aikana kolme puhelinkeskustelua Yhdysvaltain hallinnon kanssa. Tämän lisäksi Stubb kertoi puhuneensa Ukrainan presidentti Zelenskyin kanssa kuusi kertaa viikonloppuna. Stubbin mukaan keskustelut koskivat Yhdysvaltain lähettämiä ”ristiriitaisia signaaleja” Ukrainasta.