Tällainen on Christopher Nolanin suurelokuva The Odyssey
The Odyssey on ensimmäinen kokonaan Imax-kameralla kuvattu elokuva. Etukäteen sen näyttelijävalinnat ovat...
The Odyssey on ensimmäinen kokonaan Imax-kameralla kuvattu elokuva. Etukäteen sen näyttelijävalinnat ovat...
Reiska Laine ei pidä rumpujensoittoa työnä, vaikka onkin tehnyt elämäntyönsä sen parissa. Rumpalia juhlistetaan Pori...
Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla soivat tuhannet viulut. Pelkästään Näppärikurssille ilmoittautui melkein 400...
Zendaya pukeutui The Odyssey -elokuvan ensi-iltaan kreikkalaiseksi jumalattareksi. Suomalaiset stylistit poimivat...
Tohtori Annukka Saariston tuore väitöskirja käsittelee espoolaista rap-musiikkia.
Laulaja haluaa, että jatkossa julkisuudessa puhuttaisiin hänestä eikä muusikkoisästä Lauri Tähkästä.
Vapaalippuja kysellään, mutta rahastamisyrityksistä ei ole koitunut ongelmaa Ylen tavoittamille tapahtumajärjestäjille.
Fanny Seppälä ja Lumi Korczak ryöstettiin Ibizan lomalla. Kiperä tilanne hitsasi ystävät tiiviiksi kaksikoksi.
Keikkailu ulkomailla on kanssanmusiikkiyhtyeille suuri taloudellinen riski, varsinkin nyt, kun tukia on leikattu.
Supertähden keikalla faneja päästettiin tanssimaan toisena lavana toimineeseen ”La Casitaan”. Vilma Koivisto...