Metsästäjä ampui, karhu kosti
Karhu ehti vahingoittaa kahta metsästäjää ennen kuin se ammuttiin.
Karhu ehti vahingoittaa kahta metsästäjää ennen kuin se ammuttiin.
Poliisi ja pelastuslaitos suorittivat etsintöjä tapahtumapaikalla yön aikana. Poliisi jatkaa etsintöjä perjantaina.
Kesäkuussa Kick-livestriimissä esiintynyt vanginvartija sai potkut epäasiallisesta käytöksestä. Hän haukkui videolla...
Kahta miestä syytetään Kai-Pekka Savolaisen murhasta. Kahden miehen osalta syyttäjä päätti jättää syytteet nostamatta.
Kaupunki joutuu rakentaessaan ottamaan huomioon sellaisia asioita, joita kotitimpurit eivät tule välttämättä...
Paikallispuolustusharjoituksen joukkoja näkyy muun muassa Helsinki-Vantaan lentoasemalla.
USA:n viranomaisten mukaan koneessa oli 2 lentäjää ja 6 matkustajaa.
THL kehottaa samoilla laivavuoroilla matkustaneita tarkistamaan oman ja perheenjäsentensä tuhkarokkosuojan.
Matin pankkitilillä ei näkynyt menoja ruokaostoksista, sillä hän kertoo saaneensa ruokaa esimerkiksi ruoka-avusta....