26 vuoden odotus on ohi – Suomeen MM-kultaa!
Joel Naukkarinen ja Eeva Karppinen ovat voittaneet rannikkosoudun maailmanmestaruuden Kiinan Qingdaossa.
Kulta tuli sekakaksikon kestävyysmatkalla. Samalla matkalla suomalaispari on saavuttanut aiemmin jo kaksi Euroopan mestaruutta.
Suomen edellisestä maailmanmestaruudesta ulkovesillä ehti kulua 26 vuotta.
Naukkarisen ja Karppisen MM-kisat sujuivat hienosti myös yksilötasolla. Molemmat kaappasivat yksikkökilpailusta MM-pronssia.
– Kaksikossa meillä oli Eevan kanssa selkeä suunnitelma ja roolijako veneessä. Sovimme etukäteen, miten Eeva mukauttaa soututekniikkaansa kilpailun eri osuuksilla, jotta saisimme tehtyä uramme parasta soutua, Naukkarinen kertoo Melonta- ja soutuliiton tiedotteessa.
– Pohjoisesta puhaltanut kova tuuli vaati navigoinnissa rohkeita ratkaisuja. Minulla oli yksikön jäljiltä hyvä tuntuma olosuhteisiin, joten sanoin Eevalle, että vaikka ohjeeni tuntuisivat kuinka epäuskottavilta, kannattaa vain luottaa. Tiesin, mitä pitää tehdä, Naukkarinen jatkaa.