Voice of Freedom Повна версія

Aapo kertoo Tuusulan kauhutilanteesta: ”Ihmiset olivat aika lailla šokissa”

· Main news

Aapo, 16, kertoo nähneensä Tuusulan mopomiitissä tapahtuneen kiilauksen parinkymmenen metrin päästä.

– Se näytti paikan päällä paljon, paljon rajummalta kuin missään niistä videoista.

Aapo oli mopomiitissä kavereiden kanssa. Noin kello 20 kuului poliisisireenien ääni ja näkyi mopo sekä mopon takana ajava poliisin henkilöauto.

Hänen mukaansa näytti siltä, että mopoilijan vauhti loppui kesken.

– Auto veti viereen ja käytännössä ajoi siihen eteen niin, että ei se mopo pystynyt ajamaan muualle kuin sinne ojaan, hän kuvailee tapahtunutta.

– Minusta tuntuu, että ihmiset oli aika lailla šokissa, että mitä tuossa tapahtui.

Hän kertoo, että kiilauksen jälkeen muut mopoilijat menivät tarkastamaan ojaan joutuneen mopoilijan kuntoa.

Poliisi talutti pojan autolle, laittoi käsirautoihin ja lähti ajamaan poika mukanaan, Aapo sanoo.

Kireä tunnelma

Miro, 17, kertoo olleensa tapahtumahetkellä 20–40 metrin päässä.

– Olihan se nyt paha, hän toteaa näkemästään.

Hänen mukaansa paikalla olleet nuoret olivat vihaisia poliisin toiminnasta.

Miro kertoo myös nähneensä mopoilijan raudoituksen.

– Minun mielestäni se näytti siltä, että se ei toiminut.

Myös raudoituksesta on levinnyt video sosiaalisessa mediassa. Miron mukaan sadat mopoilijat todistivat tilannetta.

– Heistä ei kyllä kukaan arvostanut tuota tempausta.

Hän kuvailee tunnelmaa kireäksi.

– Ihmiset oli suhteellisen passiivis-aggressiivisia, mutta kukaan ei minun nähden kyllä tehnyt mitään.

Syyttäjä tutkii

Youtubeen on julkaistu lauantaina video, joka näyttää olevan kuvattu kiilatulla mopoilijalla olleella kameralla.

Noin kolmen minuutin pituisen videon alkupuolella mopoilija ajaa isommassa seurueessa. Videon edetessä mopoilija jää ajamaan yksin.

Takaa ajaneen poliisin auto ilmestyy mopoilijan vasemmalle puolelle ja ajaa hänen eteensä samalla kiilaten mopoilijan ojaan.

Helsingin poliisilaitokselta kerrottiin Iltalehdelle sunnuntaina, että syyttäjä tutkii asiaa poliisin toiminnan osalta.