Analyysi: Nato on poliittisesti hauras, ja siihen puolustusliiton on vaikea vaikuttaa uudella ”voiton teoriallaan”
Naton sotilaalliset kyvyt ovat vahvat, mutta sotakone ei korjaa liiton poliittista hajanaisuutta, kirjoittaa Ylen Nato-erikoistoimittaja Maria Stenroos.
Jonkun mielessä on voinut käydä ajatus, voisiko Suomen tai jonkin Baltian maan kohtalo olla sama kuin Ukrainan. On arvuuteltu, haluaisiko Venäjä hyökätä johonkin Nato-maahan ja pystyisikö se siihen.
Naton ykköskenraali esitteli maanantaina ”voiton teorian”. Euroopan joukkojen komentaja Alexus Grynkewich kertoi puheessaan Varsovan turvallisuuskonferenssissa, kuinka Venäjä lyödään, jos se erehtyisi hyökkäämään Naton alueelle.
– Jos joku on niin hölmö, että käy kimppuumme, me taistelemme, kenraali sanoi.
Grynkewich on SACEUR, supreme allied commander Europe. Hän komentaa Naton sotilasoperaatioita ja johtaa Yhdysvaltojen joukkoja Euroopassa.
Puhe oli poikkeuksellinen. Vastaavaa ei ole aiemmin pidetty. Se ei silti sisältänyt uusia paljastuksia siitä, miten Nato taistelisi.
Puheella oli tarkoitus lyödä nyrkkiä pöytään Venäjälle, joka kiusaa Eurooppaa yhä vaarallisemmilla sabotaaseilla.
Se oli myös tapa rauhoitella huolestuneita ihmisiä, joita Venäjän toiminta huolestuttaa.
Kenraali halusi vakuuttaa Venäjälle, että Naton maaperälle hyökkäämistä ei kannata edes harkita. Puheella on tarkoitus estää sota.
Puheesta voi lukea myös epäsuoria viestejä.
Nato ei joutuisi taistelemaan kuin Ukraina
Ukraina on joutunut vuosia puolustautumaan Venäjän hyökkäykseltä. Mutta Nato ei taistelisi kuin Ukraina.
Lähtökohta on täysin eri. Ukraina ei ole Naton jäsen, vaan se on riippuvainen Nato-maiden kyvyistä. Siltä puuttuu omia hävittäjiä, tiedustelutietoa, sijaintitietoa, ilmatorjuntaa ja pitkän kantaman aseita.
Toisin kuin Ukrainalla, Natolla on käytettävissään kaikki domainit eli sodankäynnin ulottuvuudet.
Itse puolustautumisen Grynkewich on tiivistänyt kolmeen pointtiin: block, blunt and break. Eli:
Maajoukkojen tehtävä olisi pysäyttää, block, hyökkäys alkuunsa. Tätä tukisivat ilma- ja merivoimat, avaruuskyvyt ja miehittämättömät järjestelmät.
Sen jälkeen vihollista heikennettäisiin eri tavoin, blunt, myös miehittämättömin järjestelmin, kuten Ukrainan ja Iranin sodissa.
Jos vastustaja ei tästä lannistuisi, se murrettaisiin, break: Nato hyökkäisi vastustajan tukea, ylläpitoa ja johtoa vastaan tehokkain täsmäasein ja suurella määrällä halvempia aseita.
Tämä tarkoittaa, että Nato iskisi vastustajan maaperälle. Suomikin on hankkinut aseita, joilla ylletään hyvin kauas Suomesta, käytännössä ohi Moskovan.
Jos teoria toimii käytännössä, Nato-maiden asejärjestelmillä vältettäisiin joutumasta senkaltaiseen sotaan, jota Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on.
Kenraali sanoo, että puolustusliitolle riittäisi, että hyökkäys pysähtyy eikä vastustaja pysty pitämään hallussaan Naton alueita.
Nato ei ”eskaloisi” eli laajentaisi tai kiihdyttäisi sotaa. Mutta jos vastustaja päättäisi niin tehdä, Nato pystyisi vastaamaan. Näin kenraali korostaa Naton roolia puolustusliittona.
Sotaa ei voiteta vain sotimalla
Sotia ei voiteta vain sotimalla. On saavutettava myös poliittinen voitto. Venäjä ei näytä voittajalta sotiessaan Ukrainassa. Yhdysvallat ei näytä voittajalta Iranin sodassa.
Siksi Nato-kenraali kertoo, mitä hyökkääjälle tapahtuisi, jos se yrittäisi Naton alueelle, ja mikä lopputulos Natolle olisi riittävä.
Sotasuunnitelma on itse asiassa sivuseikka. Päämäärä ei ole uhkailla tai kalistella aseita vaan estää sota.
Olemalla vahva ja puhumalla vahvuudesta mahdollinen vastustaja on tarkoitus saada luopumaan aikeistaan.
Hyökkäystä on ehkäisty ennalta vuodesta 2014 lähtien myös vahvistamalla itärajaa: Nato on hankkinut lisää aseita, siirtänyt niitä idemmäs, harjoitellut.
Grynkewichillä on käytössään ilmavoimia ja ohjuspuolustusta sekä etulinjan FLF-joukkoja, joiden määrää voidaan nopeasti kasvattaa.
Jos joku kävisi kimppuun, joukot voisivat puolustaa itseään ilman, että valtuuksia tarvitsee erikseen kysellä.
Sotilaallisesti vahva voi olla poliittisesti hauras
Nato-maat ovat sitoutuneet auttamaan toisiaan.
Tähän velvoittavan artikla 5:n ympärille on viime kuukausina tihentynyt ylimääräistä jännitystä. Jos Venäjä testaisi Natoa, se testaisi juuri sitä, tulevatko muut avuksi, kun yhtä vastaan hyökätään.
Jokaisen Nato-maan on puolustettava itseään. Euroopan joukkojen komentajalle annetuin voimin Nato voi puolustautua myös yhdessä ilman, että artikla 5:tä aktivoidaan.
Mutta jos joku tulisi yli rajan, artikla olisi pakko ottaa käyttöön.
Muuten puolustusliitto menettäisi uskottavuutensa. Se olisi poliittisesti Naton loppu.
Todennäköisesti kohteeksi joutuva maa pyytäisi muilta konsultaatiota eli keskusteluita hyvissä ajoin, koska vastustajan aikeista olisi tiedustelutietoa.
Artikla on aktivoitu vain kerran. Vuonna 2001 Nato-maat aktivoivat sen ilman erillistä pyyntöä Yhdysvaltojen kaksoistorni-iskujen jälkeen.
Epävarmuutta luo se, että artiklasta päätetään konsensuksella eli yhteisesti. Viivyttäisikö joku konsensusta? Olisiko jollain jotain poliittista nalkuttamista?
Epämukavuutta on lisännyt se, että Yhdysvaltojen presidentti on vähätellyt ja kyseenalaistanut liittolaisiaan. Euroopan Nato-maat ovat riippuvaisia Yhdysvaltojen kyvyistä: tiedustelu- ja sijaintitiedosta, ohjuksista ja ydinaseista.
Yksi suhteen mittari ovat Eurooppaan sijoitetut Yhdysvaltojen joukot, joita on myös itäreunalla, kuten Puolassa ja Virossa. Päätösvalta joukkojen toiminnasta on Yhdysvaltojen hallinnolla, käytännössä presidentillä.
Koska Venäjä on sitonut sotavoimansa pitkälti Ukrainaan, sillä ei todennäköisesti olisi voimia laajaan sotaan vaan pikemminkin kokeiluun. Se sekoittaisi silti koko Euroopan turvallisuuden. Pienikin konflikti voisi myös karata käsistä.
Vaikka Nato on sotilaallisesti vahva, poliittisesti se saattaa olla hauras. Tähän puolustusliiton ”voiton teorialla” on vaikea vaikuttaa.