Iltalehden vasemmistoliiton puoluevaikuttajille tekemän kyselyn tuloksia lukiessa huomaa, että puolue on kovaa vauhtia ajautumassa nurkkaan, josta sen voi olla vaikea löytää tietä ulos.
Lähdetään liikkeelle ensi vaalikaudelle lankeavasta sopeutustarpeesta. Parlamentaarisen velkajarrusovun myötä Suomen pitäisi sopeuttaa julkista taloutta nykyarvion mukaan 8–11 miljardia euroa.
Vasemmistoliitto jäi sovun ulkopuolelle. Paljon puolueen johdon asemasta kertoo se, että jokainen Iltalehden kyselyyn vastanneesta 147:stä vasemmistoliiton vaikuttajasta tukee ratkaisua.
Vasemmistoliiton kenttäväen hyvin jyrkkä suhtautuminen velkajarruun vaikuttaa hieman erikoiselta, kun tarkastellaan IL:n kyselyn toista väittämää:
”Vasemmistoliiton tulee osallistua ensi kevään eduskuntavaalien jälkeen perustettavaan hallitukseen, vaikka hallituksen tavoitteena olisi julkisen talouden sopeuttaminen vähintään kahdeksalla miljardilla eurolla vaalikauden aikana.”
Jopa 59,3 prosenttia vastaajista oli väitteen kanssa täysin tai osittain samaa mieltä. Vaikka kansallinen velkajarru ei kelpaa, niin ainakin sen raameissa oleva kahdeksan miljardin euron sopeutus olisi hyväksyttävissä.
Lähes kaikki kyselyyn vastanneet katsoivat, että vasemmistoliiton pitää olla seuraavassa hallituksessa, mutta samaan aikaan 88 prosenttia vastaajista arvioi, että sosiaaliturvasta leikkaavaan hallitukseen ei pidä mennä.
Lisäksi Iltalehti selvitti vasemmistoliiton vaikuttajilta, mitkä sopeutustoimet he ovat valmiita hyväksymään, kun taloutta ensi vaalikaudella korjataan.
Tulos oli jälleen varsin mustavalkoinen. Veronkorotukset kelpaavat ja leikkaukset (ellei kyse ole yritystuista) eivät. Kannat olivat toki hyvin samansuuntaiset kuin SDP:n puoluekokousedustajille tehdyssä kyselyssä, mutta tiukemmat. Joku irvileuka voisi luonnehtia, että vasemmistoliitto on kuin demarit steroideilla.
Turvallisuuspolitiikan puolella vasemmistoliitto sinkoutuu vielä enemmän omille raiteilleen. Vastaajista 76,6 prosenttia oli osittain tai täysin samaa mieltä siitä, että Suomen tulisi irtautua Nato-maiden sopimasta 5 prosentin puolustusmenotavoitteesta.
Puolueen tarjoama linja on varsin tiukka ja jopa ehdoton. Ongelmaksi se tulee siinä vaiheessa, kun pitäisi löytää kumppaneita hallitukseen. Hallituspuolueiksi vasemmistoliiton väki kelpuuttaisi vihreät ja SDP:n.
Keskusta kelpaisi reilulle puolelle porukasta, RKP noin kolmannekselle. Sen sijaan kokoomus, perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit puolestaan tyrmätään totaalisesti.
Tämä tekee osaltaan vasemmistoliiton tien hallitukseen hyvin kapeaksi. Kun tiedetään, että myös kokoomuksessa suhtaudutaan vasemmistoliittoon hallituskumppanina hyvin karsaasti, ainoaksi tieksi hallitustaipaleelle näyttää jäävän punamullan eli SDP:n ja keskustan varaan rakentuva pohja.
Oli hallituspohja lopulta mikä tahansa, vasemmistoliitto joutuu, jos mukaan pääsee, syömään monet sanansa ja puheensa.
Puolue esiintyy tällä hetkellä monissa kysymyksissä isoveljeään SDP:tä tiukempana vaihtoehtona.
Mikäli seuraavien vaalien jälkeen SDP tulee ensimmäisenä maaliin ja vasemmistoliitto onnistuu saavuttamaan merkittävän vaalivoiton, on Minja Koskelan johtamaa vasemmistoliittoa vaikea jättää hallituskaavailuista ulos.
Antti Lindtmanin johtaman SDP:n suurin murhe on se, että vaalivoittoon ratsastanut vasemmistoliitto jäisi oppositioon kasvattamaan kannatustaan ja nakertamaan demareiden vasenta laitaa. Pelkoa tunnetaan jo vasemmistoliiton nykynosteestakin.
Viime vaalikaudella Sanna Marinin johtamassa hallituksessa vasemmistoliiton silloinen puheenjohtaja Li Andersson hallitsi hallitusyhteistyön tekemisen. Keskeisimmät julkiset riidat käytiin keskustan ja vihreiden välillä. Tähän myös keskustalaiset usein palaavat. Heille punamullan apupuolueeksi ei oikein vihreät kelpaa. Sen sijaan vasemmistoliitto voisi olla helpommin hyväksyttävissä, ainakin joidenkin keskustalaisten mielestä.
Koskelalla ei ole vielä näyttöjä hallitustyöskentelystä, mutta kenttä luottaa nyt johtajaansa. Kyselyn valossa on selvää, että Koskela pitää joukkojaan näpeissään. Hänen kantojaan kuunnellaan. Virittäessään kentän odotukset huomauttavan korkealle, hän tulee virittäneeksi myös mahdollisen ansan itselleen ja tulevalle hallitustyölle.
Hieman kyyninen sanonta kuuluu, että äänestäjät voi pettää joko ennen tai jälkeen vaalien. Vasemmistoliitossa toiveet on ladattu niin tiukaksi ja retoriikka viritetty sellaiseen nuottiin, että puolueen on vaikea löytää itseään hallituksesta ilman, että joku tuntee olonsa petetyksi.
