Analyysi:RKP repivässä taistelussa – Tässä ovat Adlercreutzin ongelmat
RKP kokoontui viikonloppuna Vantaalle puoluekokoukseen. Suurta dramatiikkaa kokoukseen ei liittynyt, mutta soraääniäkin kuului.
Vaalit lähestyvät, ja etenkin Pohjanmaalla tilanne on RKP:lle tukala.
Puheenjohtaja Anders Adlercreutz ja varapuheenjohtajat jatkoivat tehtävissään ilman vastaehdokkaita.
Adlercreutz sai suurta suosiota puoluekokousväeltä sekä lauantaina pitämänsä virallisen puheen että iltajuhlassa pitämänsä rennomman puheenvuoron aikana. Hänen asemansa on vahva, mutta RKP:n toiminnasta Orpon (kok) hallituksessa kuuluu myös soraääniä.
Osa puoluekokousväestä oli huolestunut etenkin lapsiköyhyyden lisääntymisestä hallituksen päätösten seurauksena.
RKP:n varapuheenjohtaja, ex-ministeri Sandra Bergqvist myönsi suoraan mediatilaisuudessa, että hallituksen päätökset ovat tähän vaikuttaneet. Hän ja Adlercreutz vakuuttivat, että RKP työskentelee lapsiköyhyyden vähentämisen puolesta.
Toukokuussa RKP:n entinen europarlamentaarikko Nils Torvalds arvosteli kovin sanoin Hufvudstadsbladetissa sitä, että RKP on ollut hiljaa, vaikka hallituksen talouspolitiikka on Torvaldsin mielestä epäonnistunut, ja myös puolustuskyvyttömiltä on leikattu. Torvaldsin mielestä puolue ei ole käynyt avointa keskustelua asiasta.
Puoluekokouksessa käytiin kriittistäkin keskustelua, mutta mistään kapinasta ei voi puhua. Tunnelma kokouksessa oli pääosin iloinen ja rauhallinen. Torvalds ei itse ollut paikalla kokouksessa.
RKP:ssä on yhä vahvana ajatus siitä, että sen on parempi olla mukana minkälaisessa hallituksessa tahansa, koska oppositiossa pienen puolueen vaikutusmahdollisuudet ovat hyvin pienet.
Vaikka esimerkiksi sote-leikkaukset, järjestöjen rahoitusleikkaukset ja maahanmuuttolinjaukset ovat olleet RKP:lle vaikeita, monet RKP:läiset korostavat, että ilman RKP:tä hallitus olisi tehnyt vieläkin kovempia päätöksiä – ja ettei mikään muu puolue ajaisi ruotsinkielisten palveluiden säilyttämistä tai parantamista.
Adlercreutz korosti puheessaan puolueväelle, että RKP on saanut läpi hallituksessa tärkeitä asioita, kuten panostukset koulutukseen.
Vaikka RKP on joutunut myöntymään sille hankaliin päätöksiin osana Orpon hallitusta, osa hallituskumppaneistakin on sitä mieltä, että RKP on saanut kokoonsa nähden paljon asioitaan läpi.
Adlercreutzilla on kuitenkin ongelma: saavutukset eivät näy RKP:n kannatuksessa.
Adlercreutz korosti puheessaan sitä, että RKP haluaa tavoitella asemaa laajempana liberaalina puolueena ja että kaikki ovat tervetulleita RKP:hen. Adlercreutz korosti samaa asiaa myös kaksi vuotta sitten, jolloin hänet valittiin puheenjohtajaksi.
Gallupeissa tämä tavoite ei ole näkynyt, vaan RKP:n kannatus on pyörinyt neljän prosentin tuntumassa.
Eduskuntavaaleihin RKP lähtee ristiriitaisista asetelmista.
Puolueessa on vahva usko siihen, että Uudellamaalla RKP voisi saada neljännen kansanedustajan.
Puheenjohtaja Adlercreutz tulee Kirkkonummelta, ja hänen arvioidaan saavan muitakin kuin suomenruotsalaisia äänestäjiä Uudeltamaalta.
Istuvista kansanedustajista eduskuntaryhmän puheenjohtaja Otto Andersson on Loviisasta ja Henrik Wickström Inkoosta. Lisäksi espoolaisen Karin Cederlöfin uskotaan tekevän kovan vaalituloksen ja nousevan eduskuntaan.
Sen sijaan Pohjanmaan tilanne aiheuttaa RKP:lle harmaita hiuksia.
RKP:n entinen puheenjohtaja, nykyinen europarlamentaarikko, pietarsaarelainen Anna-Maja Henriksson ei ole enää ehdolla Pohjanmaalta.
Samaan aikaan kristillisdemokraatit ovat vahvistaneet kannatustaan etenkin Pietarsaaressa ja sen ympäryskunnissa. Siellä kannatusta kerää KD:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman.
Istuvien Pohjanmaan kansanedustajien eli Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Joakim Strandin, Christoffer Ingon ja Anders Norrbackin uskotaan uusivan paikkansa. Neljäs paikka voi olla RKP:lle tiukassa. Maalahtelainen kansanedustaja Mikko Ollikainen ei hae jatkokaudelle.
Poliittisen ilmapiirin kuvaillaan olevan alueella kova ja tukala, ja että ilmapiiri on polarisoitunut viime vuosina RKP:n liberaaleja arvoja ajavien ja KD:n konservatiivipoliitikkojen välillä. Kamppailu äänistä on kovaa ja repivääkin.
– Konservatiiviset ovat entistä konservatiivisempia, ja tämä koskee etupäässä nuoria miehiä, eräs RKP-poliitikko sanoo.
Uskonnolla on alueella keskeinen rooli, ja näkemyseroja on esimerkiksi suhtautumisessa homoseksuaalisuuteen ja Prideen.
Varsinais-Suomessa ex-ministeri Sandra Bergqvistin odotetaan keräävän jälleen hyvän äänipotin, mutta puolue tarvitsisi muitakin ääniharavia.
Vasemmistoliiton kemiönsaarelaisen Otto Bruunin arvioidaan mahdollisesti vievän jonkin verran ääniä RKP:ltä Varsinais-Suomessa.
Helsingissä Eva Biaudet ei aio hakea jatkoa pitkälle kansanedustajauralleen. Biaudetin ääniä on arveltu menevän mahdollisesti esimerkiksi Silja Borgarsdóttir Sandelinille. Todennäköisimpänä läpimenijänä Helsingistä pidetään Marcus Rantalaa.