Opetusministeri, RKP:n puheenjohtaja Anders Adlercreutz kommentoi Iltalehdelle Garden Helsinki -hankkeen ympärillä pyörivää poliittista kohua.
Myöskään hän ei ole jutellut Garden Helsinki -hanketta lobanneen kokoomuspoliitikko Jan Vapaavuoren kanssa eikä häntä ole lobattu Helsinki Gardenin hankkeesta. Adlercreutzin tiedossa ei myöskään ole, että RKP:n edustajia olisi muutoinkaan lobattu asiassa.
– Minun tiedossani ei ole sellaista. En usko, että sellaista on tapahtunut.
Aiemmin Helsingin Sanomat uutisoi, että Vapaavuori halusi tavata valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) marraskuussa 2024.
Purra kertoi lehdelle, että kieltäytyi tapaamisesta.
– En ottanut audienssia vastaan, vaan kieltäydyin. Olin pintapuolisesti tutustunut hankkeeseen ja kuullut valtiovarainministeriön virkamiehiä, enkä pitänyt asian edistämistä hedelmällisenä, Purra sanoi lehdelle.
”Kyllä se yhteinen päätös on”
Hallitus päätti antaa Garden Helsingille 35 miljoonan euron ehdollisen tuen kehysriihessä 2025.
Adlercreutz sanoo, että kaikki päätökset ovat hallituksen yhteisiä päätöksiä.
– Tämä oli kokoomuksen esille nostama projekti, jota he pitivät tärkeänä.
Hän kertoo lisäksi, ettei muista kenenkään hallituksessa protestoineen Garden Helsingin tukemista vastaan.
– Kyllä se yhteinen päätös on, joskin tietenkin yhden puolueen esityksestä niin kuin käytännössä aina tällaiset asiat.
Adlercreutzin mukaan Garden Helsingin tukea käsiteltiin talouspolitiikasta vastaavien erityisavustajien pöydässä. Loppujen lopuksi kaikki asiat kuitenkin hyväksytään hallituspuolueiden puheenjohtajien eli nelikon kesken, niin tämäkin.
Adlercreutzin mielestä asia eteni normaalia polkua eikä hän näe, että menettelyssä olisi ollut poikkeuksellisuutta. Hän nostaa esiin, että valtio on tukenut myös Tampereen areenaa ja Olympiastadionin remonttia.
Spekulaatioita siitä, että sillä olisi voinut ollut vaikutusta, että Garden Helsinki -hankkeen taustalla on kokoomuksen vaalirahoitukselle keskeisiä henkilöitä Adlercreutz pitää kaukaa haettuina. Pääministeri Petteri Orpo (kok) on itse kieltänyt, että päätökseen liittyisi minkäänlaista palvelusta kokoomuksen vaalirahoittajille.
”Vääjäämättä positiivisia vaikutuksia”
Kun Adlercreutzilta kysyy suoraan, haluaako RKP Garden Helsinki -hallihankkeen, hän sanoo, että tarve sen tyyppiselle tilalle Helsingissä on ilmeinen ja siitä on puhuttu pitkään.
– Ajattelen, että toteutuessaan sillä on vääjäämättä positiivisia vaikutuksia Helsingin kulttuurielämään ja talouteen. On mielestäni tärkeätä, että maan pääkaupungissa on areena, jossa järjestää isoja tilaisuuksia, hän sanoo ja lisää, ettei ole huomannut kenenkään kyseenalaistavan tätä lähtökohtaa.
Sinänsä RKP ei Adlercreutzin mukaan vertaile tai asettele muita pääkaupunkiseudun areenahankkeita vastakkain.
– Tämä hanke koettiin yhteisellä päätöksellä kokoomuksen esityksestä merkittäväksi. Sen pohjalta tehtiin päätös, jossa sitä tuetaan prosenttisummalla, joka ei ymmärtääkseni poikkea ylöspäin esimerkiksi Tampereen hankkeesta.
Näitä asioita KD edisti
Hallitus päätti Garden Helsinki -hankkeen tuesta osana hallitusohjelman mukaista noin 4 miljardin euron investointiohjelmaa 300 miljoonalla euron laajennusta.
Juuri tässä kokonaisuudessa kokoomus nosti areenahankkeen pöydälle, kun taas muilta puolueilta tuli omia kärkihankkeita esiin päätettäväksi.
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah kommentoi eilen viestitse Iltalehdelle, että Garden Helsinki -päätös syntyi normaalissa kehysprosessissa osana suurempaa investointikokonaisuutta.
Hänen mukaansa investointiosaan liittyvillä esityksillä tuli olla erityisesti kasvu-, työllisyys- ja huoltovarmuusnäkökulma.
– Näistä lähtökohdista puolueet nostivat esille hankkeita, Essayah sanoo.
– Huoltovarmuusnäkökulma oli itselleni keskeinen ja siihen liittyviä tärkeitä uusia infrainvestointeja olivat mm. Pohjanmaalle, Savo-Karjalaan ja Kymenlaaksoon tulevat hankkeet puu- ja elintarvikekuljetusten varmistamiseksi. Esimerkkeinä vaikkapa Ylivieskan ja Lieksajoen sillat, Seinäjoen, Kotkan, Suonenjoen ja Joroisten risteysalueet ja Kaavin raakapuuterminaalin tuki, hän kommentoi kristillisdemokraattien prioriteetteja.
”En miellä näitä sellaiseksi asiaksi”
Anders Adlercreutz huomauttaa, että investointiohjelmaan liittyvät asiat on päätetty pitkälti jo hallitusneuvotteluissa. Hän kehaisee RKP:n muita saavutuksia:
– Mutta kyllähän me olimme iloisia siitä, että puoliväliriihessä moni kasvutoimi, jota RKP esitti vajaa vuosi aikaisemmin, lähti eteenpäin – paluumuuttajien verokannustimet, yhdistelmävakuutus ja kirjaus siitä, että työsuhdeoptio-asiaa tarkastellaan. Mutta en itse ole sitä mieltä, että hallituksen hankkeita kannattaa kovasti lähteä jaottelemaan eri puolueiden ”koreihin”. Ajattelen, että olisi hyvä löytää yhteinen linja, hän sanoo.
– En miellä näitä sellaiseksi asiaksi, että tässä puolueet jotenkin jakavat asfalttia toisilleen. Se ei ole meidän kulmamme näissä neuvotteluissa.
Työsuhdeoptioilla Adlercreutz viittaa listaamattomien yhtiöiden optioiden verotuksen siirtämisellä realisointihetkeen.
Adlercreutzilla ei ole siis lonkalta tarjota listaa siitä, millaisia hankkeita RKP toi esiin nimenomaan investointiohjelmaan. Siellä on mainittu esimerkiksi Inkoon seudun investointien edellytysten vahvistaminen parantamalla Satamatien liittymää (2,8 miljoonaa euroa) ja Tähtelän liittymää (3,2 miljoonaa euroa).
Tästä Adlercreutz sanoo, että hanke liittyy osin myös seudun teollisiin kansallisesti merkittäviin investointeihin.
– Kyllä voi sanoa, että pidimme hankkeita hyvinä, hän kommentoi Inkoon investointia.
”Ei avoin valtakirja”
Garden Helsinki -hankkeen tuki on ehdollista. Adlercreutz sanoo, että hankkeen pitää täyttää lopulta niin EU-kriteerit kuin kansalliset kriteerit.
– Eihän tämä ole mikään avoin valtakirja vaan asioiden pitää olla kunnossa.
Garden Helsinki -areenahanke tiedotti, että hankkeen jatkovalmistelu siirrettiin kevään 2025 kehysriihen jälkeen opetus- ja kulttuuriministeriölle (OKM), jonka kanssa on ollut yli 10 valmistelevaa tapaamista vuosina 2025–2026. Asiaa on käsitelty muissakin ministeriöissä.
Garden Helsingin OKM-tapaamisista Adlercreutz ei ole tietoinen. OKM:ssä on muitakin ministereitä ja Adlercreutz arvelee, että tapaamisia on voinut olla liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Mika Poutalan (kd) alla työskennelleiden virkamiesten kanssa.
– Hanke ei kuulu minulle, Adlercreutz sanoo.
Poutala tapasi Vapaavuoren
Poutala sanoo Iltalehdelle, ettei hänkään ole tietoinen Garden Helsingin OKM-tapaamisista, joiden arvelee käydyn virkamiestasolla.
Poutala aloitti ministerinä vuoden 2025 kehysriihen jälkeen kesäkuussa. Hän sanoo Iltalehdelle törmänneensä Jan Vapaavuoreen syksyllä 2025 ja todenneensa, että kun Garden Helsingille on myönnetty avustus, hän haluaisi tietää mistä hankkeessa on kyse.
Poutala kertoo, että viime alkutalvesta tapaaminen järjestyi ja Vapaavuori sekä kaksi muuta Garden Helsinki -hankkeen henkilöä esittelivät hänelle hanketta.