Venäjän presidentin Vladimir Putinin päivät ovat luetut. Jos asiat jatkuvat entisellään, hänet syrjäytetään todennäköisesti kolmen vuoden kuluessa.
Näin sanoo Forbes-lehden pitkän linjan ulkomaantoimittaja Melik Kaylan.
Ukrainan tiedustelulähteiden mukaan Ukraina on tekemässä massiivista iskua Krimin viimeisenä polttoainekuljetusreittinä toimivalle Kertšinsalmen sillalle.
Kaylan muistuttaakin muutoksen tapahtuvan, kun Venäjällä tapahtuu tarpeeksi iso katastrofi, jota Putin eikä Venäjän kansa voi enää ohittaa.
– Kun Putin ei enää kykene hallitsemaan sodan julkisuuskuvaa, kello alkaa tikittämään.
Tällöin alkaa Kaylanin mukaan Putinin uskottavuuden ja legitimiteetin katoaminen.
Sotilaskapina
Kaylanin mukaan Ukrainan sotaa ja Putinia kritisoivat venäläissisällöt leviävät kaiken aikaa verkossa.
Vähän aika sitten Ukrainan sodan veteraani ja sotabloggaaja Aleksandr Lunin julkaisi videon, jossa hän varoitti sotilaskapinasta ja vaati henkilökohtaista televisioitua haastattelua Putinin kanssa. Viimeisimmän tiedon mukaan videota on katsottu 11 miljoonaa kertaa.
Lunin julkaisi toisen hillitymmän videon, johon joukko venäläissotilaita vastasi julkaisemalla videon, jossa he osoittivat tukeaan Luninin sanomalle.
Videolla sotilaat uhkasivat kääntyä omia upseereitaan vastaan.
Verkossa leviää myös videoita Ukrainan Venäjään kohdistamista iskuista, bensan puutetta itkevistä naispuolisista vaikuttajista sekä Venäjän kaduilla väkisin värvättävistä miehistä.
Romahtanut kaksi kertaa
Kaylan muistuttaa, että Moskovasta johdetut imperiumit romahtivat viime vuosisadalla katastrofaalisten sotilaallisten operaatioiden – ensimmäisen maailmansodan ja Afganistanin miehityksen – vuoksi.
Putinin loppu voikin tapahtua Kaylanin mukaan monella tavalla.
Yksi mahdollinen tapahtumakulku on niin sanottu Ceaușescu-skenaario, jolla Kaylan viittaa Romanian pahamaisen diktaattorin Nicolae Ceaușescun ja tämän vaimon teloitukseen. Armeijan ylin johto teloitti Ceaușescut ja teloituksen jälkeen vanha eliitti jatkoi vallan kahvassa.
Nyky-Venäjän kontekstissa vastaava skenaario tarkoittaisi näytösoikeudenkäynnin järjestämistä Putinille, jota syytettäisiin kaikista tämän valtakauden ongelmista.
Putinin toimiminen syntipukkina vapauttaisi muun eliitin kaikesta vastuusta. Näin järjestelmä säilyisi Putinin eliminoimisesta huolimatta melko muuttumattomana.
Putinin pitkäaikaisen liittolaisen ja ystävän Sergei Ivanovin kuolema viittaa Kaylanin mukaan siihen, että tämänkaltaisia skenaarioita pidetään Kremlissä mahdollisina.
Kreml ei avannut pitkään Putinin mahdollisena seuraajana pidetyn Ivanovin kuolinsyytä ilmoittaessaan miehen kuolemasta.
Mikä vaan voi olla loppu
Kaylanin mukaan mikä tahansa voi koitua Putinin kohtaloksi: entisestään kiihtyvät iskut Moskovaan, ruokapula tai separatistiset kapinat Tatarstanin, Baškortostanin tai Tšetšenian maakunnissa.
Jos Ukraina onnistuu valtaamaan Krimin niemimaan, voivat Putinin päivät olla myös siinä tapauksessa Kaylanin mukaan luetut.
Jos Kiina katsoo Putinin olevan heikkenevänä johtajana haitaksi Kiinan omille intresseille, saattaa se edesauttaa Putinin kaatumista leikkaamalla Venäjälle annettavaa sotilaallista tukea.
Diktaattorin loppu voi koittaa myös jonkinlaisessa sisällissodassa, mikä on kenties hurjin Kaylanin skenaarioista. Kaylan muistuttaa, että Putinilla on käytössään sarja pettämättömiä suojamekanismeja, jotka vastaavat Rooman keisarien pretoriaanikaartia.
Putinilla on omat henkivartijayksikkönsä, joihin kuuluu useita FSB:n kaltaisia turvallisuusorganisaatioita, sisäministeriön joukkojen eli Rosgvardijan 300 000 sotilasta sekä 30 000 suoraan henkivartiostoon kuuluvaa henkilöä. Lisäksi on vielä poliisi ja muita vastaavia tahoja.
Putin on vuosien varrella peluuttanut niitä toisiaan vastaan. Sen vuoksi jokainen niistä muodostaa myös uhan, sillä niiden uskollisuus kohdistuu ensisijaisesti omaan johtajaan. Kaylan pitää niiden välistä sisällissotaa yhtenä mahdollisena skenaariona.