Hallitus yrittää edelleen hakea ratkaisua bensiinin ja dieselin pumppuhintojen laskemiseksi.
Iltalehden tietojen mukaan ratkaisua asiaan ei ole tulossa perjantainakaan. Onkin todennäköistä, että hallituspuolueiden päätös siirtyy ensi viikkoon.
Iltalehden tietojen mukaan jakeluvelvoitteen laskeminen määräaikaisesti on yhä tiukasti pöydällä neuvotteluissa, joissa ei vielä ole päästy kunnolla hallituspuolueiden puheenjohtajanelikkotason ratkaisun hakemiseen.
Jakeluvelvoitteen lasku olisi vaivaton päätös etenkin perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien kannalta. Ne ovat pitäneet sitä jo aiemminkin esillä. Iso peruste tälle on se, että se lisäisi verotuottoja. Perussuomalaiset pitää tiukasti kannastaan kiinni: ”Kivenkovaan”, hallituskumppanipuolueesta sanotaan.
Kokoomuksen ja RKP:n kannalta päätös on haastavampi. Niissä on enemmän halua hakea myös vaihtoehtoista ratkaisupakettia.
Jakeluvelvoitteen lasku on ongelmallinen uusiutuvia polttoaineita valmistavien yritysten kannalta sekä ilmaston kannalta, sillä se tuottaa lisäpäästöjä. Niilläkin on oma hintansa. Kysymyksiä aiheuttaa myös se, kuinka paljon jakeluvelvoitteella lopulta pystytään laskemaan pumppuhintaa.
Mäkelä ja Multala kommentoivat jo maaliskuussa
Neuvotteluissa pöydällä on myös monia muita ratkaisuvaihtoehtoja kuten työmatkavähennykseen puuttuminen sekä polttoaineveron tai arvonlisäveron laskeminen. Niin kutsutun ammattidieselin aikaistaminen on myös esillä sekä ammattiliikenteen muu tukeminen – ynnä muita keinoja.
Näitä monia tai jopa kaikkia vaikeuttaa kuitenkin se, että ne vähentävät valtion verotuloja tiukassa taloudellisessa tilanteessa. Toimille pitäisi hakea korvaavat säästöt. Jos niitä ei haeta, tulevana vuonna julkinen talous uhkaisi heikentyä entisestään.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä ehdotti julkisuudessa jo maaliskuussa, että hallitus ryhtyisi toimiin polttoaineiden hintoihin reagoimiseksi ja sanoi tuolloin, että selkein tapa olisi laskea polttoaineiden jakeluvelvoitetta.
– Tällaisessa tilanteessa, jossa tämä on nimenomaan fossiilienergian hintakriisi, johon haetaan nopeita ratkaisuja, niin valitettavasti esimerkiksi jakeluvelvoitteen laskeminen ei hyvin todennäköisesti ole sellainen yksinkertaisesti, nopeasti ja paljon vaikuttava ratkaisu, ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala (kok) huomautti tuolloin.
Multalan ja Mäkelän ajattelu maaliskuulta kertonee jotain myös tämän päivän asetelmasta, vaikka kokoomuksella saattaakin nyt olla jo enemmän joustonvaraa jakeluvelvoiteasiassa.
Järkevää vai ei?
Iltalehti kysyi tänään eduskunnassa, näkeekö Sari Multala tällä hetkellä jakeluvelvoitteen laskun järkeväksi, kun hän on aiemmin sanonut, ettei se ole nopeavaikutteinen toimi.
Multala vastaa, että kaikki varmasti haluaisivat, että bensapumpulla olisi alhaisemmat hinnat ja se on yhteinen tahtotila. Hän tunnistaa ihmisten arjen hankaluudet kalliiden hintojen takia.
Multala muistuttaa, että jakeluvelvoitteessa on se hyvä puoli, että se vahvistaa irrottautumista Euroopan ulkopuolisista fossiilisista polttoaineista, joiden maailmanmarkkinahinnat ovat nousseet.
– Se vahvistaa meidän omaa energiaturvallisuuttamme ja -omavaraisuuttamme.
Multala sanoo yhä, että jakeluvelvoitteen laskun ”hintavaikutus on epävarma ja hidas”.
– Siinä mielessä se ei ole mikään taikanappi, Multala sanoo Iltalehdelle.
Tarkoittaako tämä sitä, että et halua, että siihen [jakeluvelvoitteeseen] kajotaan?
– En halua lyödä kantoja tässä kohtaa lukkoon. Kaikki keinot, millä on vaikutusta, katsotaan. Mutta tietenkin olisi hienoa, että meillä olisi vähän enemmän liikkumavaraa valtiontaloudessa. Silloin aidosti ja nopeasti vaikuttavat keinot olisivat huomattavan paljon helpommin mahdollisia.
Mitä muita keinoja voisi olla kuin jakeluvelvoite?
– Onhan niitä käytössäkin tällä hetkellä. Esimerkiksi työmatkavähennystä on pidetty esillä. Sitähän me [hallitus] jo paransimmekin. Sen edelleen kehittäminen on yksi vaihtoehto, Multala sanoo.
Hän nostaa myös esiin, että torstain eduskunnan kyselytunnilla kuultiin, että jonkinlaista vastaantuloa saattaisi tulla kuljetusyrittäjille.
Ammattidieselin aikaistaminen [vuodesta 2028]?
– Niin tai jokin muu. Onhan muitakin [keinoja] aiemmin ollut käytössä. Sitten on erilaiset verokomponentit, mutta niissäkin on omat haasteensa – ennen kaikkea se, että ne ovat usein todella kalliita keinoja. Ne toki näkyisivät suoraan [polttoaineiden hinnoissa] mutta haaste on, että liikkumavaramme valtiontaloudessa on todella pieni.
Multala ei uskalla ottaa kantaa, koska hallitus saa asiassa päätöksiä aikaan.