Kulttuuri

Dolly Parton ”veteli naruista” ja vei itseironiallaan aseet arvostelijoilta, sanoo musiikkitoimittaja Pekka Laine

Dolly Parton ”veteli naruista” ja vei itseironiallaan aseet arvostelijoilta, sanoo musiikkitoimittaja Pekka Laine

Dolly Parton raivasi tietä ennen kaikkea naisartisteille aikana, jolloin artistien kohtelu musiikkibisneksessä oli usein huonoa sukupuoleen katsomatta.

80-vuotiaana kuollut kantrimusiikin ikoni Dolly Parton muokkasi pitkän uransa aikana koko länsimaista popkulttuuria, sanoo Ylen musiikkitoimittaja Pekka Laine.

1960-luvulla levytysuransa aloittanut Parton raivasi tietä ennen kaikkea naisartisteille aikana, jolloin artistien kohtelu musiikkibisneksessä oli usein huonoa sukupuoleen katsomatta.

– Dolly Parton oli kapinallinen olematta kapinallinen. Hän mursi rajoja ja natisutti maailmaa liitoksistaan olemalla samaan aikaan hyvin traditionaalinen hahmo, Laine sanoo.

Dolly Parton oli Laineen mukaan uskonnollisen ja ankarankin kulttuuripiirin kasvatti, josta tuli modernin maailman tähti.

– Se on todella kiinnostava kaari. Hän otti oman uran haltuunsa ja artistiuden lisäksi hän oli hyvin vaikuttava bisnesnainen. Parton on yksi niitä harvoja, joka on mullistanut maailma siinä, että artisteista on tullut niitä, jotka niin sanotusti vetelevät naruista.

Feministinen symboli oli taitava julkisuuden käsittelijä

Laine muistuttaa, että Partonista tuli vuosien saatossa feministinen symboli, joka oli myös seksuaalivähemmistöjen piireissä hyvin suosittu hahmo. Konservatiivit eivät saaneet Partonista itselleen ”työkalua”.

– Hän vei ihan aiheestakin konservatiivisena pidetyn kantrimusiikin sellaiseen liberaaliin kulttuurisfääriin, vaikka ei ollut avoimen poliittinen kannanotoissaan, Laine sanoo.

Hän huomauttaa, että yksi Dolly Partonin nerokkuuden suuri tekijä oli hänen itseironiansa.

– Hän vei kriitikoilta ja ivailijoita aseet tekemällä asiat paljon hauskemmin esimerkiksi oman ulkoisen habituksensa kanssa.

Tästä esimerkiksi Laine nostaa Dolly Partonin legendaarisen lauseen ”ette tiedä, kuinka kalliiksi tulee näyttää näin halvalta”.

Parton oli Laineen mukaan omalla maanläheisyydellään ja terävyydellään yksi taitavimpia julkiseen julkisuuden käsittelijöitä. Tälläkin saralla Partonin itseironia toimi hienosti.

– Tyhmä blondihan on sellainen kulttuurinen stereotypia. Se toimi sellaisena kaikupohjana, että tämä ”tyhmä blondi” peippailee kaikki solmuun omalla älykkyydellään, lahjakkuudellaan ja bisnesvainullaan. Se on tavallaan se tarina, että hän käänsi tällaisen kliseen ja negatiivisen stereotypian päälaelleen.

Aiheesta enemmän: Paketissa 1 linkki

Aiheesta enemmän

Pekka Laineen Ihmemaa: Dolly Parton juhlii ja kosmisen sankarin matka jatkuu

Olet saattanut jäädä paitsi