Superkausi on ovella. Mukana on 17 seuraa, joista ainoastaan 14 saa paikan vuoden päässä odottavalle A-tasolle.
Kolmelle heikoimmalle osoitetaan tylysti B-tason porttia. Seuraukset saattavat olla dramaattisia.
Paine varsinkin häntäpäässä on hirmuinen – ja takuulla heti kauden alkukiihdytyksestä alkaen.
– Alun merkitys on aina ollut tärkeä, mutta nyt jos joskus se tulee muokkaamaan mielikuvaa ja tunnetilaa vielä vahvemmin, muotoilee Pekka Virta, mestarivalmentaja ja Iltalehden asiantuntija.
– Joku tulee aloittamaan sarjan kolmella tappiolla. Vaikka edelleen on 61 ottelua jäljellä, silti jo siinä kohtaa ajatellaan, että nyt tarvitaan jotain tai pitää muuttaa jotain.
Virta on varma, että oikea sarjataulukko ja niin sanottu oletussarjataulukko eivät kohtaa alkukiihdytyksen jälkeen.
– Viime kaudella HIFK ja Ilves olivat pohjalla, ja Jukurit painoi kärkipään kahinoissa, hän kertaa.
– Samantyyppinen tilanne tullaan näkemään nytkin. Joku oletetusti häntään laskettavista joukkueista tekee hyvän suorituksen – ja joku, jonka ei pitäisi olla pohjalla, löytää itsensä sieltä pohjalta.
Kaikkien aikojen kesä?
Vaikka paine on kova, juuri nyt jokaisessa pukukopissa ollaan kohtalaisen levollisin mielin.
– On tehty ryhmäytymisiä ja muuta mukavaa, ehkä joku hulvaton matka. Aika usein seurat onnistuvat näissä, Virta taustoittaa.
– Niin kauan kuin minä olen ollut mukana, 40 vuotta miesten tasolla, joka kerta viimeisessä ryhmäytymisessä tai saunaillassa ajatusmaailma on ollut, että takana on kaikkien aikojen paras kesä.
Harjoitusotteluiden ja -turnausten tulokset on vaivatonta lukea mieleisikseen, koska piste- ja taulukkopainetta ei ole.
– Jos harjoitusottelut ovat voitollisia, ne ovat urheilullisesti hyviä. Jos ne ovat tappiollisia, silloin ne ovat hyviä oppipaikkoja siihen kohtaan.
Sportin oppi
Virta näkee, että kauden alussa joukkueiden väliset erot ovat pienimmillään.
– Hännän ja kärjen ero on aika pieni parhaissa rostereissa ja fyysisesti levänneissä, henkisesti innokkaasti uskovissa joukkueissa, hän arvioi.
– Ero tulee matkan varrella ja suurenee sen seurauksena, kun isot pystyvät laajemman rosterin kanssa kestämään enemmän iskuja, jopa tarvittaessa muokkautumaan ja vahvistumaan.
Kauden lopussa ero on usein massiivinen.
– Ero ei suurene siksi, että kärki olisi parantanut suhteessa häntään, vaan häntä on alkanut korjata asioitaan niin, että se on pudonnut vielä kauemmas kärjestä yrittämällä vedellä kaneja hatusta.
Virta muistuttaa viime kaudesta ja Vaasan Sportista, joka vaihtoi Juuso Hahlin koko kiekkomaailman yllätykseksi Doug Sheddeniin – ja sukelsi lopulta ylivoimaiseksi jumboksi Jussi Tapio juniorivoittoisen rosterinsa ohjaimissa.
– Sportin ratkaisu on malliesimerkki, miten itse pystytään tekemään asiat huonommaksi, vaikka ne eivät vielä edes olleet niin huonosti.
Pysyykö pää kylmänä?
Putoajia ei ratkaista ensimmäisen kymmenen ottelun aikana, mutta jos pussissa on viisi pistettä kaavailtujen kahdenkymmenen sijaan, paniikkimieliala toimistolla saattaa päästä valloilleen.
Fanit ja media myllyttävät varmasti. Yhteistyökumppanitkin saattavat tarjoilla näkemyksiään.
– Ulkopuolinen paine, kirjoittelu ja spekulaatiot putoamisista, mahdollisista konkursseista ja kaikesta muustakin tulevat kasvamaan.
Uskotko, että paniikkinappulointi on paljon aiempaakin herkemmässä, koska paineet varsinkin hännässä ovat tuhatkertaiset verrattuna suljetun sarjan aikaan?
– On. Se on selvä asia.
Virta peräänkuuluttaa seurapomoilta ”asioiden oikeaa arviointia ulkopuolisesta paineesta riippumatta mutta sen kanssa eläen”. Liigan runkosarjassa pelataan ennätykselliset 64 kierrosta, joten reagointiaikaa on reilusti.
– Paine hännässä on alkuun paljon kovempi kuin siellä, kuka nyt pääsee neljän joukkoon, Virta summaa.
– Vaikka kuinka olisi suunniteltu pitää pää kylmänä, kyllä se huoli, joka on isompaa kuin koskaan aikaisemmin tämän superkauden takia, pistää reagoimaan.